ARTIKKELI / 16.02.2024

Blogi: Psykiatria – tulevaisuuden suojelukohde?

Kuvitellaanpa, että kirurgian erikoislääkäreistä eläköityisi 2/3 osaa 2020 –luvulla, mikä tarkoittaisi, että uusia pitäisi valmistua noin 70 joka vuosi seuraavan 15 vuoden ajan. Ja lisätään tähän se tosiasia, että heitä valmistuu noin 30 vuodessa. Se tarkoittaisi sitä, että leikkausten määrä vähenisi radikaalisti, koska ei ole riittävästi kirurgeja. Tai sitten helpoimmat leikkaukset tekisi terveyskeskuslääkäri. Kuulostaa hurjalta, eikö? 

Psykiatrien osalta tämä ei ole kauhukuvaa tulevaisuudesta, vaan oikeasti tapahtumassa. Ja tästä tulevat kärsimään etenkin julkisen terveydenhuollon asiakkaat ja veronmaksajat, sillä psykiatrien työpanos tulee vähenemään ja kallistumaan. Jo nyt sekä perus- että erikoissairaanhoito kärsivät psykiatrien puutteesta eikä tutkimuksia aina saada järjestettyä potilaille hoitotakuun puitteissa. Käytännössä lääkäreiden työaika menee tulipalojen sammuttamiseen, mikä ei potilaiden kannalta ole laadukasta, turvallista eikä inhimillistä. 

Juurisyyt tilanteeseen ovat syvällä ja kasvaneet sinne viimeisen 20 vuoden aikana. Suomessa on psykiatreja enemmän kuin Euroopan maissa keskimäärin, mutta työnkuva julkisella ei houkuttele.  Yksityiselle ja ostopalveluyrityksiin siirtyneet psykiatrit kuvaavat, miten kokivat joutuneensa viroissaan julkisen työnantajan hyväksikäyttämiksi, kun poislähteneiden työt jaettiin jäljelle jääneille eikä itselle jäänyt mitään mahdollisuutta vaikuttaa asiaan, käyttää työn joustoja tai hallita eettistä stressiä. Moni kokee myös joutuneensa lausuntoautomaatiksi yhteiskunnan asetettua psykiatrit potilaiden toimeentulon takaajiksi. Ilman B –lausuntoa ei tule rahaa, kuntoutusta eikä erityiskorvauksia. 

Psykiatrit haluavat, että heidän potilaansa voivat paremmin tai parantuvat. He eivät halua kokea eettistä stressiä siitä, että eivät pysty tarjoamaan potilailleen sitä mitä nämä tarvitsisivat. He eivät halua lukea mediasta että “psykiatria on rikki”. He haluavat erilaisia työn joustoja ja etätyömahdollisuuksia sekä erilaisia urapolkuja. Ennen kaikkea he haluavat, että työmäärä olisi paremmin hallinnassa. 

Kaikki hyvinvointialueet haluavat tarjota tätä kaikkea, mutta tarvitsevat riittävästi lääkäreitä jakamaan työtaakkaa sekä perustasolle että erikoissairaanhoitoon. Läksyt on tehty ja opittu ostopalveluyrityksiltä, että psykiatri on arvokas resurssi, jota täytyy kuunnella ja tarjota merkityksellistä työtä asiallisissa olosuhteissa ja niillä työelämän joustoilla, mitä kukakin siinä kohtaa elämäänsä tarvitsee. 

Mutta psykiatrien työpanoksesta on kova kilpailu hyvinvointialueiden, ostopalveluyritysten ja muun yksityisen sektorin välillä. Suuri kysyntä ja vähäinen tarjonta nostaa psykiatrin työpanoksen hintaa, eikä tähän julkinen puoli pysty vastaamaan, sillä sen käsiä sitoo lakiin kirjoitettu vaatimus samapalkkaisuudesta yhtä vaativien virkatehtävien välillä. Sen sijaan hankintakilpailutuksen kautta psykiatrin työpanoksesta saa lain mukaan maksaa ostopalveluyritykselle virkapalkkaan nähden kaksin-kolminkertaisen tuntihinnan, josta lääkärille tilitetään alle puolet. Ja näin on muodostunut järjestelmä, jonka avulla hyvinvointialueet maksavat vuodessa miljoonia kansainvälisille terveysjäteille, jotka ostopalvelubisnestä pyörittävät. 

Psykiatrien sukupuuton edetessä on selvää, että hyvinvointialueilla joudutaan voimakkaasti priorisoimaan sitä, mihin heidän työpanoksensa kohdennetaan ja muut terveydenhuollon lääkärit joutuvat ottamaan yhä enemmän vastuuta psykiatrisesta diagnostiikasta, lääkehoidosta sekä mielenterveys- ja päihdehoitotiimien johtamisesta. Ehdotammekin, että psykiatrian koulutusta ja työharjoittelua lisätään lääkäreiden perusopetukseen 

 

Paula Turunen, tulosaluejohtaja 

Heidi Kemmo, osastonhoitaja 

Kanta-Hämeen hyvinvointialue, mielenterveys- ja päihdepalvelut