Navigointivalikko

Ptv Service Display

Kuvantamispalvelut ja tutkimusyksiköt

Lääketieteellistä kuvantamista voidaan käyttää apuna sairauksien ja tapaturmien tutkimisessa ja hoidon seurannassa. Erilaiset kuvantamismenetelmät ja niiden yhteydessä tehtävät toimenpiteet ovat merkittävä osa diagnoosin saavuttamista ja terveydenhuollossa annettavaa hoitoa.

Kuvantamisessa muodostetaan ihmisen kehosta ja sen osista eri tekniikoilla kuva tai kuvia, joita voidaan tarkastella ja käsitellä eri tavoin. Radiologisia kuvantamismenetelmiä ovat esimerkiksi röntgen-, mammografia-, läpivalaisu-, ultraääni-, tietokonetomografia- ja magneettitutkimukset. Tutkimusten yhteydessä voidaan tehdä toimenpiteitä, kuten erilaisia näytteenottoja.

Tutkimusyksiköihin kuuluvat kliinisen fysiologian, isotooppilääketieteen sekä kliinisen neurofysiologian erikoisalat. Näiden erikoisalojen käyttämillä menetelmillä voidaan tutkia myös elintoimintoja ja niiden häiriötiloja, keskus- ja ääreishermoston sairauksia, lihassairauksia ja unihäiriöitä.

Kanta-Hämeen hyvinvointialueella tutkimuksia tuotetaan monipuolisesti useissa eri yksiköissä alueen terveyskeskuksissa ja sairaaloissa. Käytössämme on laadukas, nykyaikainen laitekanta ja toiminnan sydämen muodostavat osaavat terveydenhuollon ammattilaiset.

Toimi näin

Tutkimukseen tarvitaan aina lääkärin lähete. Sinua hoitava lääkäri määrittelee tutkimuksen tarpeen, tekee lähetteen ja antaa jatko-ohjeet tutkimukseen hakeutumisesta.

Mikäli tarvitset tallenteen sinulle tehdyistä kuvantamistutkimuksista, ota yhteyttä kuvantamispalveluiden ja tutkimusyksiköiden palvelunumeroon. Kuvatallenne on mahdollista saada vain Oma Hämeen rekisterinpitäjyyden alaisista tutkimuksista (tutkimus tehty Oma Hämeen kuvantamisyksikössä tai ostopalveluna osana hoitoasi Oma Hämeen toimipisteissä). Kuvatallenteet ovat aina kopioita.

Asioi digitaalisesti

Oma Häme -sovellus

Oma Häme -mobiilisovellus kokoaa hyvinvointialueen palvelut yhteen sovellukseen. Sovelluksesta löydät tietoa hyvinvointisi ja terveytesi tueksi.

Kun olet kirjautunut sovellukseen, voit

  • tarkastella ajanvarauksiasi, laboratoriotuloksiasi sekä ammattilaisten kirjauksia
  • olla turvallisesti yhteydessä sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattilaiseen videoyhteyden, digipolkujen tai chatin välityksellä
  • täyttää digitaalisen esitietokyselyn
  • asioida läheisesi tai lapsesi puolesta
  • tarkastella digipolkujasi
  • siirtyä OmaKantaan, OmaKelaan ja Kansalaisen terveyspalveluihin.

Sovelluksen voit ladata sovelluskaupastasi. Voit kirjautua palveluun myös osoitteessa omahame.fi. Kirjautuminen vaatii vahvan tunnistautumisen joko pankkitunnuksillasi tai mobiilivarmenteella.

Verkkosivu
Soita

Kuvantamispalveluiden ja tutkimusyksiköiden palvelunumero

Kuvantamispalveluiden ja tutkimusyksiköiden neuvonta ja ajanvaraus.

Kanta-Hämeen hyvinvointialueella kuvantamispalveluita järjestetään seuraavissa paikoissa

  • Forssa: Forssan sairaala
  • Hattula: Terveystalo Hämeenlinna
  • Hämeenlinna: Viipurintien terveysasema, Kanta-Hämeen keskussairaala
  • Riihimäki: Kanta-Hämeen keskussairaalan Riihimäen yksikkö.

Kanta-Hämeen hyvinvointialueen tutkimusyksiköt sijaitsevat Hämeenlinnassa, Kanta-Hämeen keskussairaalassa:

  • Kliininen fysiologia
  • Isotooppilääketiede
  • Kliininen neurofysiologia

Voit soittaa kuvantamispalveluiden ja tutkimusyksiköiden palvelunumeroon, jos tarvitset palveluihin, ajanvaraukseen tai sinulle varattuun tutkimukseen liittyvää neuvontaa.

Vastaamme puheluihin suoraan, mutta ruuhkatilanteissa käytämme takaisinsoittoa. Takaisinsoittopyynnön voi palveluun jättää aukioloajan ulkopuolellakin ympäri vuorokauden. Aukioloajan ulkopuolella jätettyihin yhteydenottoihin soitetaan takaisin seuraavan arkipäivän ja aukioloajan aikana.

Huomio! Hattulan asiakkaat jatkavat asiointia tuttuun Terveystalon kuvantamispalveluiden numeroon.

Puhelin
  • Kuvantamispalveluiden ja tutkimusyksiköiden palvelunumero.
  • Kuvantaminen, Hattula (Terveystalo Hämeenlinna).

Normaalit aukioloajat

Kuvantamispalveluiden ja tutkimusyksiköiden Ensilinja
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 14:00
Kuvantaminen, Hattula (Terveystalo Hämeenlinna), ajanvaraus

Avoinna ympäri vuorokauden.

Kunnat

Forssa, Hattula, Hausjärvi, Humppila, Hämeenlinna, Janakkala, Jokioinen, Loppi, Riihimäki, Tammela, Ypäjä

Kuvantamispalveluiden ja tutkimusyksiköiden tekstiviestinumero

Voit ottaa yhteyttä kuvantamispalveluiden ja tutkimusyksiköiden palvelunumeroon, jos tarvitset palveluihin, ajanvaraukseen tai sinulle varattuun tutkimukseen liittyvää neuvontaa.

Tekstiviestinumero on tarkoitettu kuulo- ja puhevammaisille sekä tulkkauspalveluita tarvitseville asiakkaille.

Jos tarvitset palvelua muulla kielellä kuin suomeksi, lähetä numeroon tekstiviesti. Kirjoita viestiin oman kielesi nimi suomeksi tai englanniksi. Kirjoita esimerkiksi ”English” tai ”arabia”. Soitamme tulkin kanssa takaisin sinulle siihen numeroon, josta lähetit viestin.

Kirjoita tekstiviestiin, mitä kuvantamis- tai tutkimusyksikköä asiasi koskee. Näin voimme hoitaa asiasi nopeammin.

Huomio! Hattulan asiakkaat asioivat kuvantamiseen liittyvissä asioissa Terveystalo Hämeenlinnan puhelinnumeron 030 6000 kautta.

Voit lähettää tekstiviestin mihin vuorokauden aikaan tahansa. Vastaamme sinulle puhelinpalvelumme aukioloaikoina, joko saman päivän aikana tai seuraavana arkipäivänä.

Huom! Älä lähetä multimediaviestejä, kuten kuvia.

Puhelin

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 14:00

Kunnat

Forssa, Hattula, Hausjärvi, Humppila, Hämeenlinna, Janakkala, Jokioinen, Loppi, Riihimäki, Tammela, Ypäjä

Terveysasemien kiireetön Ensilinja, Forssan seutu

Kiireettömän hoidon Ensilinjasta saat neuvontaa ja ohjausta terveysasioihin, jotka eivät vaadi hoitoa kolmen vuorokauden sisällä. Arvioimme ensin, kuinka nopeasti tarvitset hoitoa. Sen jälkeen ohjaamme sinut oikealle ammattilaiselle, kuten lääkärille tai sairaanhoitajalle.

Jos emme ehdi vastaamaan heti, soitamme sinulle takaisin saman päivän aikana.

Puhelin

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Perjantai 10:00 - 14:00

Kunnat

Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä

Terveysasemien kiireetön Ensilinja, Hämeenlinnan alue

Kiireettömän hoidon Ensilinjasta saat neuvontaa ja ohjausta terveysasioihin, jotka eivät vaadi hoitoa kolmen vuorokauden sisällä. Arvioimme ensin, kuinka nopeasti tarvitset hoitoa. Sen jälkeen ohjaamme sinut oikealle ammattilaiselle, kuten lääkärille tai sairaanhoitajalle.

Jos emme ehdi vastaamaan heti, soitamme sinulle takaisin saman päivän aikana.

Puhelin

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Perjantai 10:00 - 14:00

Kunnat

Hämeenlinna

Terveysasemien kiireetön Ensilinja, Janakkalan alue

Kiireettömän hoidon Ensilinjasta saat neuvontaa ja ohjausta terveysasioihin, jotka eivät vaadi hoitoa kolmen vuorokauden sisällä. Arvioimme ensin, kuinka nopeasti tarvitset hoitoa. Sen jälkeen ohjaamme sinut oikealle ammattilaiselle, kuten lääkärille tai sairaanhoitajalle.

Jos emme ehdi vastaamaan heti, soitamme sinulle takaisin saman päivän aikana.

Puhelin

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Perjantai 10:00 - 14:00

Kunnat

Janakkala

Terveysasemien kiireetön Ensilinja, Riihimäen seutu

Kiireettömän hoidon Ensilinjasta saat neuvontaa ja ohjausta terveysasioihin, jotka eivät vaadi hoitoa kolmen vuorokauden sisällä. Arvioimme ensin, kuinka nopeasti tarvitset hoitoa. Sen jälkeen ohjaamme sinut oikealle ammattilaiselle, kuten lääkärille tai sairaanhoitajalle.

Jos emme ehdi vastaamaan heti, soitamme sinulle takaisin saman päivän aikana.

Puhelin

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Perjantai 10:00 - 14:00

Kunnat

Hausjärvi, Loppi, Riihimäki

Katso toimipisteet

Kuvantaminen, palvelupaikat

Kuvantamispalveluiden palvelupaikkojen sijainnit ja aukioloajat löydät tästä.

Kanta-Hämeen hyvinvointialueella kuvantamispalveluita järjestetään seuraavissa paikoissa

• Forssa: Forssan sairaala

• Hattula: Terveystalo Hämeenlinna

• Hämeenlinna: Viipurintien terveysasema, Kanta-Hämeen keskussairaala

• Riihimäki: Kanta-Hämeen keskussairaalan Riihimäen yksikkö

Suun terveydenhuolto huolehtii omaan toimintaansa liittyvästä hammasröntgenkuvantamisesta.

Osoite

Forssan sairaala, 1. kerros

Urheilukentänkatu 9 30100 FORSSA

Hattulan terveyspalvelut tuottaa Terveystalo Hämeenlinna

Hallituskatu 9 13100 HÄMEENLINNA

Viipurintien terveysasema, E-rakennus, 3. kerros

Viipurintie 1-3 13200 HÄMEENLINNA

Kanta-Hämeen keskussairaala, E-rakennus, 1. kerros

Parantolankatu 6 13530 HÄMEENLINNA

Kanta-Hämeen keskussairaala, Riihimäen yksikkö

Kontiontie 77 11120 RIIHIMÄKI

Normaalit aukioloajat

Forssan sairaala, kuvantaminen
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 16:00
  • Lauantai - Sunnuntai 08:00 - 15:00
Kuvantaminen Hattula, Terveystalo Hämeenlinna
  • Maanantai - Perjantai 08:15 - 15:30
Viipurintien terveysasema, kuvantaminen
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:00
Kanta-Hämeen keskussairaala, kuvantaminen

Avoinna ympäri vuorokauden.

Kanta-Hämeen keskussairaala Riihimäen yksikkö, kuvantaminen
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 16:00
  • Lauantai - Sunnuntai 08:00 - 15:00

Kunnat

Forssa, Hattula, Hausjärvi, Humppila, Hämeenlinna, Janakkala, Jokioinen, Loppi, Riihimäki, Tammela, Ypäjä

Tutkimusyksiköt, palvelupaikat

Tutkimusyksiköiden palvelupaikkojen sijainnit ja aukioloajat löydät tästä.

Kanta-Hämeen hyvinvointialueella erikoissairaanhoidon tutkimusyksiköt sijaitsevat Kanta-Hämeen keskussairaalassa, Hämeenlinnassa.

  • Kliininen fysiologia
  • Isotooppilääketiede
  • Kliininen neurofysiologia

Osoite

Kanta-Hämeen keskussairaala, E-rakennus, 1. kerros

Parantolankatu 6 13530 HÄMEENLINNA

Normaalit aukioloajat

Kliininen fysiologia
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:30
Isotooppilääketiede
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:30
Kliininen neurofysiologia
  • Maanantai - Torstai 08:00 - 15:00
  • Perjantai 08:00 - 14:00

Kunnat

Forssa, Hattula, Hausjärvi, Humppila, Hämeenlinna, Janakkala, Jokioinen, Loppi, Riihimäki, Tammela, Ypäjä

Julkisessa terveydenhuollossa tarvitset kuvantamistutkimukseen aina lääkärin lähetteen.

Mikäli olet tai epäilet olevasi raskaana, kerro siitä hoitavalle lääkärille tutkimusta määrättäessä ja kuvantamisyksikön tai tutkimusyksikön henkilökunnalle ennen tutkimuksen suorittamista.

Julkisessa terveydenhuollossa hoidosta vastaavan lääkärin lähetteellä tehdyt tutkimukset ovat asiakkaalle maksuttomia ja sisältyvät vastaanottomaksuihin. Perumatta jääneistä ajanvarauksista peritään maksu asiakkaalta.