Ptv Service Display

Puheterapia lapsille ja nuorille

Puheterapian tavoitteena on poistaa, lieventää ja ehkäistä kommunikoinnin häiriöitä sekä vuorovaikutuksen ongelmia. Lasten ja nuorten puheterapiapalvelut painottuvat alle kouluikäisten lasten puheterapiaan. Tällä sivulla kerromme lisää puheterapiasta Kanta-Hämeen hyvinvointialueella.

Puheterapiassa ennaltaehkäisemme, tutkimme ja kuntoutamme erilaisia

  • puheen
  • kielen
  • äänen
  • syömisen vaikeuksia

Arvioimme lapsen kuntoutuksen tarvetta aina yksilöllisesti. Puheterapeutti arvioi ja ohjaa lapsia sekä heidän vanhempiaan. Tarpeen mukaan puheterapeutti osallistuu moniammatilliseen yhteistyöhön.

Puheterapia on tiivistä yhteistyötä lapsen, perheen ja terapeutin välillä. Terapiaan kuuluu kotona tehtäviä harjoituksia, joita vanhemmat tekevät yhdessä lapsensa kanssa. Puheterapeutti voi myös ohjata lapsen muuta lähiympäristöä ja siinä toimivia ihmisiä.

Yhteistyötä voidaan tehdä esimerkiksi

  • varhaiskasvatuksen työntekijöiden
  • toimintaterapeuttien
  • neuvolan terveydenhoitajien
  • lääkäreiden
  • psykologien kanssa

Puheterapiaa voi toteutua yksilö- tai ryhmäterapiana.

Paikkakuntavalinta

Valitse paikkakunta ja saat näkyviin yhteystiedot, sähköiset palvelut ja muut palveluun liittyvät tiedot.

Valitse paikkakunta

  • Kaikki
  • Forssa
  • Hattula
  • Hausjärvi
  • Humppila
  • Hämeenlinna
  • Janakkala
  • Jokioinen
  • Loppi
  • Riihimäki
  • Tammela
  • Ypäjä

Valittuna: Kaikki

Puheterapia, Forssan seutu

Puheterapian toimipiste sijaitsee Forssan pääterveysasemalla.

Huomioithan yhteyttä ottaessa, että Forssan seutu on jaettu eri alueisiin.

  • Forssa.
  • Forssa, Jokioinen.
  • Humppila, Tammela, Ypäjä.

Osoite

Kujalankatu 3 30100 FORSSA

Muut yhteystiedot

Puhelin
  • Forssa, soittoaika ma ja to klo 11-12
  • Forssa, Jokioinen, soittoaika ma ja to klo 11-12
  • Humppila, Tammela, Ypäjä, soittoaika ma ja to klo 11-12

Kunnat

Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä

Puheterapia, Hämeenlinna, Hattula

Lasten puheterapian toimipiste sijaitsee Perhekeskus Uppiksessa

Huomioithan yhteyttä ottaessa, että kaupunki on jaettu eri alueisiin.

  • Hattula
  • Kutala, Idänpää, Tuomela, Sairio, Ruununmylly, Siiri, Lammi, Tuulos
  • Hirsimäki, Jukola, Vuorentaka, Iittala, Karhuryhmän pk, Karhumäen pk, Pilke Jukola
  • Katuma, Solvik, Tarvasmäki, Hauho, Renko, Lammi, Tuulos, Eteläinen
  • Kankaantaka, Kauriala, Keskusta, Ojoinen, Hattelmala

Osoite

2. kerros

Birger Jaarlin katu 33, 2 krs 13100 HÄMEENLINNA

Muut yhteystiedot

Puhelin
  • Hattula
  • Kutala, Idänpää, Tuomela, Sairio, Ruununmylly, Siiri, Lammi, Tuulos
  • Hirsimäki, Jukola, Vuorentaka, Iittala, Karhuryhmän pk, Karhumäen pk, Pilke Jukola
  • Katuma, Solvik, Tarvasmäki, Hauho, Renko, Lammi, Tuulos, Eteläinen
  • Kankaantaka, Kauriala, Keskusta, Ojoinen, Hattelmala

Kunnat

Hämeenlinna

Puheterapia, Janakkala

Puheterapian toimipiste sijaitsee Turengin terveysasemalla.

Osoite

Neuvolan kanssa samassa siivessä.

Tapailanpiha 13 B 14200 TURENKI

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat

Janakkala

Puheterapia Riihimäki, Loppi, Hausjärvi

Puheterapian toimipiste sijaitsee Riihimäen terveysasemalla.

Osoite

4. kerros, käynti E-oven kautta.

Kallionkatu 10-16, E-ovi, 4. krs. 11100 RIIHIMÄKI

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat

Hausjärvi, Loppi, Riihimäki

Puheterapeutin arviointikäynnille lapsi ohjautuu esimerkiksi terveydenhoitajan, lääkärin, sosiaalityöntekijän, varhaiskasvatuksen erityisopettajan suosituksesta. Ajanvaraamiseksi puheterapeutti ottaa yhteyttä huoltajiin, kun aikoja vapautuu.

Muissa puheterapia-asioissa voit soittaa suoraan puheterapeutille. Mikäli emme pääse vastaamaan puheluusi, soitamme sinulle takaisin.

Palvelu on maksuton alle 18 vuotiaille.

kouluterveydenhuolto

puheterapia (hoitomenetelmät, terapia)

varhaiskasvatus

äänihäiriöt

neuvolat

puheterapia (terapia)

puhe (puhuminen)

lääkinnällinen kuntoutus