Ptv Service Display

Vanhemmuuden selvittäminen

Lastenvalvoja selvittää lapsen vanhemmuutta, kun lapsi syntyy avioliiton ulkopuolella. Jos vanhemmat ovat avioliitossa lapsen syntyessä, on aviomies lapsen isä. Jos vanhemmat eivät ole avioliitossa, pitää vanhemmuus selvittää ja vahvistaa. Lapsen synnyttänyt nainen on lapsen äiti.

Joskus lapsella voi olla kaksi äitiä vanhempana. Toisen vanhemman äitiys voidaan vahvistaa, jos lapsi on syntynyt suunnitellusti hedelmöityshoitojen avulla.

Kun vanhemmuus on vahvistettu, lapsi on virallisesti sukua vanhemmalleen ja hän saa oikeuden elatukseen, perintöön sekä perhe-eläkkeeseen.

Vanhemmuuden tunnustaminen ennen lapsen syntymää

Voitte tunnustaa vanhemmuuden ennen lapsen syntymää, raskauden keskivaiheen jälkeen, äitiysneuvolakäynnillä. Molempien vanhempien tulee osallistua käynnille yhdessä. Mukaan tarvitsette viralliset, voimassa olevat henkilöllisyystodistukset.

Vanhemmuutta ei voi tunnustaa äitiysneuvolassa, jos

  • synnyttävä äiti vastustaa tunnustamista
  • vanhempien henkilöllisyyttä ei voida selvittää luotettavasti
  • synnyttävä äiti ei pysty ymmärtämään tunnustamisen merkitystä esimerkiksi mielentilansa, kielitaitonsa tai muun syyn takia
  • on syytä epäillä, ettei tunnustajaa voida vahvistaa lapsen isäksi tai toiseksi äidiksi.
  • Vanhemmuuden tunnustaminen lapsen syntymän jälkeen

Voit selvittää ja tunnustaa vanhemmuuden lapsen syntymän jälkeen lastenvalvojan luona. Lastenvalvoja toimittaa tarvittavat asiakirjat digi- ja väestötietovirastoon. Virasto vahvistaa vanhemmuuden, ellei sille ole laillisia esteitä.

Jos lapsesi on syntynyt hedelmöityshoitojen avulla, lapsen isä on mies tai lapsen toinen äiti on nainen, joka on suostunut hoitoon yhdessä äidin kanssa.

Jos olet hakeutunut hedelmöityshoitoihin yksin, lapsen isä on mies, joka on suostunut isyyden vahvistamiseen siittiöitä luovuttaessaan tai suostuu isyyden vahvistamiseen hoitojen jälkeen.

Toimi näin

Voit tunnustaa vanhemmuuden äitiysneuvolassa raskauden puolivälin jälkeen. Varaa aika äitiysneuvolaan ja ota mukaan virallinen henkilöllisyystodistus. Saat lisätietoja tarvittaessa neuvolasi terveyshoitajalta.

Voit ottaa tarvittaessa yhteyttä myös lastenvalvojaan. Yhteystiedot löydät kohdasta ”Puhelinasiointi”.

Paikkakuntavalinta

Valitse paikkakunta ja saat näkyviin yhteystiedot, digitaaliset palvelut ja muut palveluun liittyvät tiedot.

Etsi alueelta

  • Valitse paikkakunta
  • Forssa
  • Hattula
  • Hausjärvi
  • Humppila
  • Hämeenlinna
  • Janakkala
  • Jokioinen
  • Loppi
  • Riihimäki
  • Tammela
  • Ypäjä
Soita

Kun valitset paikkakunnan, saat esiin etsimäsi puhelinnumerot.

Katso toimipisteet

Kun valitset paikkakunnan, saat tietää palvelupaikat.

Vanhemmuuden selvittämisen tarkoituksena on hankkia tietoja, joiden nojalla lapselle voidaan vahvistaa tai todentaa isä tai toinen äiti. Ennen kuin toinen vanhemmuus voidaan vahvistaa, se tulee tunnustaa.

Lapsen äiti on se, joka on synnyttänyt lapsen. Jos äiti on miehen kanssa avioliitossa, kun lapsi syntyy, aviomies on automaattisesti lapsen isä. Näin on myös silloin, jos lapsi syntyy hedelmöityshoitojen avulla.

Jos synnyttävä äiti ei ole avioliitossa miehen kanssa, toisen vanhemman vanhemmuus täytyy tunnustaa ja vahvistaa erikseen. Myös toisen äidin täytyy tunnustaa vanhemmuus, vaikka äidit olisivat keskenään avioliitossa.

Vanhemmuuden voi tunnustaa jo raskausaikana äitiysneuvolassa terveydenhoitajalle tai kätilölle. Vanhemmuuden voi tunnustaa myös hyvinvointialueen lastenvalvojalla. Synnyttävän äidin tulee olla paikalla äitiysneuvolassa tai lastenvalvojalla, kun toinen vanhempi tunnustaa vanhemmuutensa. Molemmilla täytyy olla mukana voimassa olevat henkilöllisyystodistukset. Jos tunnustat vanhemmuuden lastenvalvojalla, tarvitsette mukaanne todistuksen raskaudesta.

Kun lapsi on syntynyt, Digi- ja väestötietovirasto vahvistaa toisen vanhemman vanhemmuuden.

Jos et ole tunnustanut vanhemmuuttasi raskauden aikana, voit tunnustaa vanhemmuutesi lapsen syntymän jälkeen hyvinvointialueen lastenvalvojalla.

Jollei vanhemmuutta ole tunnustettu ennen lapsen syntymää äitiysneuvolassa tai syntymän jälkeen lastenvalvojan luona, vanhemmuuden selvittää hyvinvointialueesi lastenvalvoja ja sen vahvistaa digi- ja väestötietovirasto.

Ennen kuin sinut voidaan vahvistaa lapsen isäksi tai toiseksi äidiksi, tulee sinun tunnustaa vanhemmuutesi. Vanhemmuuden vahvistaa digi- ja väestötietovirasto.

Äitiyden selvittäminen on tarkoitettu niille äideille, jotka ovat antaneet yhdessä suostumuksensa hedelmöityshoitoon jälkeen.

Aiheeseen liittyviä linkkejä: vanhemmuuden selvittäminen

Aiheeseen liittyviä linkkejä