Navigointivalikko

Navigointivalikko

Puheenjohtajan nuija pöydällä.

Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle tukipalveluiden yhtiöittämistä

UUTINEN / 06.02.2024

Aluehallitus hyväksyi osaltaan myös Oma Hämeen osallisuusohjelman.

Puheenjohtajan nuija pöydällä.

Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle tukipalveluiden yhtiöittämistä

UUTINEN / 06.02.2024

Aluehallitus hyväksyi osaltaan myös Oma Hämeen osallisuusohjelman.

Puheenjohtajan nuija pöydällä.

UUTINEN / 06.02.2024

Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle tukipalveluiden yhtiöittämistä

Maanantaina koolla ollut aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle tukipalveluiden yhtiöittämistä. Ensi viikolla kokoontuvalle aluevaltuustolle esitetään, että hyvinvointialue perustaa oman, ateria- ja ruokapalveluita, laitoshuoltopalveluita sekä kiinteistönhuoltopalveluita hoitavan yhtiön. Oma Hämeen tukipalveluissa nyt työskentelevä henkilöstö siirtyisi perustettavaan yhtiöön vanhoina työntekijöinä. Samalla aluehallitus valtuutettaisiin päättämään yhtiöittämisen tarkemmasta aikataulusta ja tarvittavista toimenpiteistä.

Tukipalveluiden yhtiöittäminen on nähty yhtenä keinona tasapainottaa hyvinvointialueen taloutta. Esitys oman yhtiön perustamisesta pohjautuu syksyllä tehtyyn selvitykseen. Siinä todettiin yhtiöittämisen eduiksi selkeä liiketoimintamalli, toimintaa tukeva tuotteistus ja hinnoittelu, joka lisäisi myös kustannustietoisuutta. Lisäksi selvityksessä nähtiin yhtiöittämisen parantavan kokonaistaloudellista johtamista, oman ja ostopalvelutuotannon tasapainoa sekä erityisosaamista vaativien henkilöiden rekrytointimahdollisuuksia. Yhtiöittämisen piiriin kuuluu aluehallituksen määrittelemällä tavalla noin 260 Oma Hämeen työntekijää. 

Aluehallituksen jäsen Aapo Reima (vas.) esitti yhtiöittämistä koskevaan päätösesitykseen muutosta, jonka mukaan mahdollisesta ostopalvelusopimusten siirtämisestä yhtiöön sekä mahdollisesta yhtiön myymisestä päätetään aluevaltuustossa. Reima ehdotti päätöstekstiin myös lisäystä siitä, että yhtiöittämisessä kiinnitetään erityistä huomiota laadukkaaseen sopimushallintaan ja –ohjaukseen. Reiman muutosesitys raukesi kannattamattomana.  

Osallisuusohjelmalle hyväksyntä

Aluehallitus hyväksyi maanantain kokouksessaan osaltaan hyvinvointialueen osallisuusohjelman. Jokaisen Oma Häme -ohjelma menee vielä aluevaltuuston käsiteltäväksi. Osallisuusohjelman toteutumista seuraa integraatiovaliokunta. Osallisuusohjelma on tehty ohjaamaan Oma Hämeen osallisuustyötä. Siinä kuvataan väylät ja tavat, joilla asukas, asiakas, henkilökunta ja sidosryhmän edustaja voivat osallistua ja vaikuttaa hyvinvointialueen asioihin. 

Aluehallitus hyväksyi maanantaina myös vuoden 2024 käyttösuunnitelman. Se toimitetaan tiedoksi turvallisuuslautakuntaan, elämänkaarilautakuntaan sekä terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakuntaan. Aluehallitus edellyttää, että toimialat jatkavat käyttösuunnitelman käsittelyä siten, että 10 miljoonan euron käyttötalouden sopeuttamistoimet löydetään. Aluehallitus käsittelee käyttösuunnitelmaa uudelleen maaliskuussa. 

Aluehallitus palautti uudelleen valmisteluun aluevaltuutettu Teppo Turjan (ps.) eroanomuksen aluevaltuutetun ja integraatiovaliokunnan jäsenen luottamustoimista. Lain mukaan luottamustoimesta voi erota vain pätevästä syystä.   

Muut asiat aluehallitus päätti esityslistan mukaisesti. Seuraava kokous on 12. helmikuuta. Aluevaltuusto puolestaan kokoontuu vuoden ensimmäiseen kokoukseensa Forssaan 13. helmikuuta.

Aluehallituksen 5.2.2024 kokouksen esityslista