Kohti vaikuttavampaa hoitoa
UUTINEN / 30.05.2023
30.05.2023
UUTINEN / 30.05.2023
Kohti vaikuttavampaa hoitoa
Kanta-Hämeen hyvinvointialueen tavoitteena on tarjota vaikuttavaa hoitoa kantahämäläisille. Siksi hyvinvointialueella otetaan käyttöön uusi toimintamalli työikäiselle väestölle, joka parantaa työterveyshuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyötä potilaan hyväksi. Tämä toimintamalli tulee käyttöön Työote-hankkeen avulla. Lisäksi tiivistämme yhteistyötä perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja työterveyshuollon välillä.
Työote-hanketta koordinoi Keski-Suomen hyvinvointialue yhteistyössä Työterveyslaitoksen kanssa. Hankkeesta on saatu vuodesta 2020 lähtien erinomaisia tuloksia niin työterveyshuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyön tiivistymisestä kuin myös potilaan yksilöllisen työkyvyn tukemisesta. Itä-Suomen yliopisto raportoi hankkeen kustannusvaikutuksista ja vaikuttavuudesta. Lisäksi Työterveyslaitos toteuttaa tutkimusta hankkeen toteutumisesta.
Uudessa toimintamallissa luodaan potilaalle yksilöllinen polku takaisin työhön ja tukemaan samalla työkyvyn säilymistä. Toimintamalli käynnistetään ortopedisesta potilasryhmästä, jotta prosessi voidaan hioa mahdollisimman sujuvaksi ja toimintavarmaksi. Tämän jälkeen malli laajennetaan muihin potilasryhmiin.
Toimintamallin käyttöönottoa suunnitellaan potilasryhmäkohtaisissa, moniammatillisissa asiantuntijatyöryhmissä, joissa on mukana lääketieteellisen erikoisalan asiantuntijoita sekä edustusta IT:stä, palvelumuotoilusta, palvelupoluista, perusterveydenhuollosta, työterveyshuollosta ja viestinnästä. Alueen työterveyshuollon toimijat suunnittelevat yhdessä työterveyshuollon prosessin valmiiksi, jolloin malli saadaan mahdollisimman yhdenmukaiseksi ja toimivaksi.
Yhteistyössä luodun hoitoprosessin toimivuus auditoidaan kun se on vakiintuneesti toiminnassa ja auditoinnin tulosten perusteella tehdään mahdollisesti tarvittavia muutoksia. Koko hyvinvointialueen osalta hanketta koordinoi Yhteistyöfoorumi, jossa on laaja edustus koko hyvinvointialueen sosiaali- ja terveysalan toimijoita, TE-palveluista ja työelämän edustajia. Foorumia johtaa tällä hetkellä johtajaylilääkäri Arja Tomminen, ja kesäkuusta alkaen uusi hallintoylilääkärimme Jarmo Koski.
Lisätietoja toimintamallista voit lukea osoitteesta:
https://www.ttl.fi/oppimateriaalit/tyoote-toimintamalli