Murupolku
Puheterapia lapsille ja nuorille
Puheterapia lapsille ja nuorille
Puheterapia on lakisääteistä lääkinnällistä kuntoutusta. Puheterapia sisältää puheen, kielen, kommunikaation, äänen ja syömisen vaikeuksien ennaltaehkäisyä, tutkimista, ohjausta ja kuntoutusta. Palvelut painottuvat alle kouluikäisten lasten arviointi-, ohjaus- ja neuvontakäynteihin. Kuntoutustarve arvioidaan aina yksilöllisesti.
Puheterapia perustuu asiakkaan, perheen ja terapeutin väliseen yhteistyöhön. Kotona tehtävät harjoitukset sekä lapsen lähiympäristön ohjaamisen ovat olennainen osa puheterapiaa. Tarvittaessa yhteistyötä tehdään muiden ammattilaisten kanssa, joihin voi kuulua esimerkiksi varhaiskasvatuksen työntekijät, toimintaterapeutti, neuvolan terveydenhoitaja, lääkäri ja psykologi. Puheterapia voi toteutua yksilö- tai ryhmäterapiana. Puheterapian tavoitteena on poistaa, lieventää ja ehkäistä kommunikoinnin häiriöitä sekä niihin liittyviä vuorovaikutuksen ongelmia.
Paikkakuntavalinta
Valitse paikkakunta ja saat näkyviin yhteystiedot, sähköiset palvelut ja muut palveluun liittyvät tiedot.
Valitse paikkakunta:
Puheterapia Riihimäki, Loppi, Hausjärvi
Puheterapeutit löydät Riihimäen terveysasemalta.
Osoite
4. kerros, käynti E-oven kautta.
Kallionkatu 10-16, 11100 RIIHIMÄKI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. 0404890767 (Soittoaika tiistaisin klo 12-12.30)
- puh. 0403578580 (Soittoaika keskiviikkoisin klo 12.30-13.00)
- puh. +358 503684351 (Soittoaika keskiviikkoisin klo 12.00-13.00)
- puh. 0406834662 (Soittoaika tiistaisin klo 14.00-15.00)
Kunnat:
Hausjärvi, Loppi, Riihimäki
Puheterapia, Janakkala
Puheterapeutti palvelee Turengin terveysasemalla
Osoite
Neuvolan kanssa samassa siivessä.
Tapailanpiha 13 B, 14200 TURENKI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. 0505090562 (Tervakoski, Turenki)
- puh. 0505712086 (Turenki)
Kunnat:
Janakkala
Puheterapia, Hämeenlinna
Puheterapian palvelupaikka Hämeenlinnan alueella.
Huomioithan yhteyttä ottaessa, että kaupunki on jaettu eri alueisiin.
- Ojoinen, Hattelmala, Vuorentaka.
- Kutala, Idänpää, Tuomela, Sairio, Ruununmylly, Siiri, Lammi, Tuulos.
- Jukola, Nummi, Ahvenisto, Loimalahti, Voutila, Luolaja, Hirsimäki, Iittala
- Katuma, Solvik, Tarvasmäki, Hauho, Renko, Lammi, Tuulos, Eteläinen sekä Karhuryhmän ja Karhumäen päiväkodit ja Pilke Jukola
- Kankaantaka, Kauriala, Keskusta
Osoite
2. kerros
Birger Jaarlin katu 33, 13100 HÄMEENLINNA
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 503427949 (Ojoinen, Hattelmala, Vuorentaka)
- puh. +358 503581849 (Kutala, Idänpää, Tuomela, Sairio, Ruununmylly, Siiri, Lammi, Tuulos)
- puh. +358 408316048 (Jukola, Nummi, Ahvenisto, Loimalahti, Voutila, Luolaja, Hirsimäki, Iittala)
- puh. +358 408696424 (Katuma, Solvik, Tarvasmäki, Hauho, Renko, Lammi, Tuulos, Eteläinen sekä Karhuryhmän ja Karhumäen päiväkodit ja Pilke Jukola)
- puh. +358 403519590 (Kankaantaka, Kauriala, Keskusta)
Kunnat:
Hämeenlinna
Puheterapia, Forssan pääterveysasema
Puheterapeutit löydät Forssan pääterveysasemalta.
Puheterapeuteilla on käytössä aluejako.
- Forssa.
- Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä.
Osoite
Kujalankatu 3, 30100 FORSSA
Normaalit aukioloajat
Puhelinajat- Maanantai 11:00 - 12:00
- Torstai 11:00 - 12:00
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 406734005 (Forssa, soittoaika ma ja to klo 11-12)
- puh. +358 504157620 (Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä, soittoaika ma ja to klo 11-12)
Kunnat:
Ypäjä, Humppila, Jokioinen, Forssa, Tammela
Puheterapeutin arviointikäynnille ohjaudutaan yleensä terveydenhoitajan, lääkärin, varhaiskasvatuksen- tai koulun erityisopettajan, koulun oppilashuollon tai lapsiperheiden sosiaalihuollon työntekijän suosituksesta.
Lähettävä taho ohjeistaa sinua ajanvaraus käytännöissä. Voit myös itse olla yhteydessä puheterapeuttiin puhelimitse.
Mikäli emme pääse vastaamaan puheluusi, soitamme sinulle takaisin.
Palvelu on maksuton alle 18 vuotiaille.
Erikoissairaanhoitolaki: Kansanterveyslaki: