Navigointivalikko

Kutsuntavelvollisten terveystarkastukset

Kutsuntavelvollisten terveystarkastukset

Lakisääteinen terveystarkastus on sinulle, joka olet kutsuntavelvollinen eli täytät kyseisenä vuonna 18 vuotta. Kutsuntaikäisen nuoren tulee käydä ennakkoterveystarkastuksessa ennen syksyllä järjestettäviä kutsuntoja. Tarkastus on kaksiosainen: tarkastuksen tekevät sekä hoitaja ja lääkäri. Tarkastuksessa saat arvion sinulle määritellystä palvelukelpoisuusluokasta, jonka arvioinnissa ammattilainen tunnistaa ja huomioi myös terveydentilaasi liittyvät mahdolliset riskitekijät.

Kutsuntaikäisen terveystarkastus koskee:

• Kutsuntaikäiset miehet, eli miehet jotka täyttävät tänä vuonna 18 vuotta.

• Henkilöitä, jotka ovat saaneet aiemmissa kutsunnoissa terveydellisistä syistä lykkäystä ja heidät on määrätty uudelleen tarkastettavaksi.

• Henkilöitä, jotka ovat saaneet Suomen kansalaisuuden varsinaisen kutsuntaiän jälkeen.

• Vapaaehtoiseen asepalvelukseen pyrkivät naiset, jotka ovat 18-29 vuotiaita.

Toimi näin

Kutsuntojen ennakkoterveystarkastukset tehdään opiskelijoille lukiossa tai ammatillisessa oppilaitoksessa. Jos et ole opiskelija, ole yhteydessä omalle terveysasemallesi ajan varaamiseksi ennakkoterveystarkastukseen.

Nuorten terveysneuvonnan ajanvaraus, Hämeenlinna

Ajanvarausnumero nuorten terveysneuvonnan terveydenhoitajalle Hämeenlinnassa. Voit varata ajan soittamalla ajanvarausnumeroon puhelinaikoina.

Normaalit aukioloajat

Ajanvarauksen puhelinajat:
  • Maanantai - Perjantai 10:00 - 11:00

Kunnat:

Riihimäki, Tammela, Jokioinen, Janakkala, Hämeenlinna, Forssa, Humppila, Hausjärvi, Hattula, Loppi, Ypäjä

Forssan seudun terveysasemien ajanvaraus ja neuvonta

Forssan seudun terveysasemien ajanvarauksen ja neuvonnan yhteystiedot puhelinasiointiin voit lukea tästä. Forssan seudun terveysasemia ovat Forssan, Humppilan, Jokioisten, Tammelan ja Ypäjän terveysasemat. Näistä numeroista saat yhteyden terveysasemallesi, kun asiasi ei vaadi välitöntä hoitoa. Välittömän hoidon tarpeessa ole yhteydessä Forssan sairaalan päivystykseen.

Normaalit aukioloajat

Forssan Jokioisten ja Tammelan terveysasemat
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 16:00
Humppilan terveysasema
  • Maanantai - Torstai 08:00 - 15:30
  • Perjantai 08:00 - 14:00
Ypäjän terveysasema
  • Maanantai - Torstai 08:00 - 15:30
  • Perjantai 08:00 - 15:00
Aikuisneuvonta
  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 10:00

Kunnat:

Ypäjä, Hausjärvi, Humppila, Janakkala, Loppi, Hattula, Riihimäki, Jokioinen, Hämeenlinna, Forssa, Tammela

Hämeenlinnan terveysasemien ajanvaraus ja neuvonta

Puhelimitse tapahtuva hoidon tarpeen arviointi ja ajanvaraus terveysaseman lääkäreiden ja hoitajien vastaanotolle. Käytössämme on takaisinsoittojärjestelmä. Jos linjamme ovat varattuja, kuuntele nauhoite ja toimi ohjeistuksen mukaisesti. Hoitaja soittaa sinulle takaisin mahdollisimman pian.

Oma terveysasemasi määräytyy pääsääntöisesti asuinpaikkasi perusteella.

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 14:00

Kunnat:

Ypäjä, Hausjärvi, Humppila, Janakkala, Loppi, Hattula, Riihimäki, Jokioinen, Hämeenlinna, Forssa, Tammela

Riihimäen seudun terveysasemien ajanvaraus ja neuvonta

Ajanvarausnumerosta voit varata ajan sairaanhoitajalle tai lääkärille kiireettömissä asioissa Riihimäen seudulla (Riihimäen, Lopen ja Hausjärven terveysasemat). Käytössä on takaisinsoittopalvelu.

Riihimäen seudun terveyskeskuksissa on käytössä joustava tiimimalli, jossa seutu on jaettu neljään uuteen terveyskeskusalueeseen. Kutakin aluetta hoitaa oma 4-6 lääkäri-sairaanhoitajatyöparin, lähihoitajan ja fysioterapeutin tiimi, johon myös sosiaalityöntekijä osallistuu. Tiimialueiden lisäksi jokaiselle asukkaalle nimetään osoitteenmukainen omahoitaja-omalääkärityöpari.

Voit olla kontaktissa keneen tahansa tiimin työntekijään saadaksesi hoidon tarpeen arvion tai hoidon. Aiemmin muodostuneet hoitosuhteet pysyvät ennallaan ja listautuneet asiakkaat säilyttävät aina saman työparin. Reseptin uusinnat ohjautuvat suoraan nimetylle omalääkärille. Voit myös varata soittoajan omalle hoitajalle. Soittoajalla voidaan tarkistaa, ovatko sairaus- ja lääkitystietosi terveyskeskuksen potilastietojärjestelmässä ajan tasalla. Tarvittaessa omahoitaja kutsuu sinut vastaanotolle.

Oman tiimisi voit tarkistaa verkko-osoite kohdasta löytyvästä tiimikartasta.

Tiimin 1 alueet: Loppi, Riutta, Lemmenmäki, Kumela, Ihantola, Hirsimäki, Mattila

Tiimin 2 alueet: Haapahuhta, Harjukylä, Ilomäki, Juppala, Kirjaus, Otsola, Petsamo, Riihiviita, Ryttylä, Sammalisto, Siirtola, Sipusaari, Suojala, Uramo

Tiimin 3 alueet: Arolampi, Hämeenaukion ympäristö keskustassa, Koivistonmäki, Korttionmäki, Paalijärvi, Parooninmäki, Peltokylä, Peltosaaren eteläosa, Räätykänmäki, Vasikkahaka

Tiimin 4 alueet: Kuru, Lavinto, Maitoinen, Metsäkulma, Mommila, Nyry, Oitti, Patastenmäki, Peltosaaren pohjoisosa, Pohjankorpi, Puujaa, Selänoja, Silakkamäki, Taipale, Tienhaara, Turkhauta, Uhkola, Vahteristo, Monni

Tiimien toimipisteet:

Riihimäen sairaala: Kontiontie 77 (6. ja 7. kerros), 11120 Riihimäki

Hausjärven lähiasema: Kuusitie 10 – 18, 12100 Oitti

Lopen lähiasema: Pajatie 1, 12700 Loppi

Normaalit aukioloajat

Takaisinsoittopalvelu avoinna
  • Maanantai - Torstai 08:00 - 15:00
  • Perjantai 08:00 - 14:30

Kunnat:

Hämeenlinna, Tammela, Hattula, Riihimäki, Jokioinen, Ypäjä, Janakkala, Humppila, Forssa, Loppi, Hausjärvi

Parolan terveysaseman ajanvaraus ja neuvonta

Parolan terveysaseman hoidon tarpeen arviointi ja ajanvarausnumero Hattulassa.

Otathan aina ensin yhteyttä hoidon tarpeen arviointiin ja ajanvaraukseen ennen terveysasemalle saapumista. Numerossa toimii takaisinsoittopalvelu. Nauhoite tulee kuunnella loppuun, jotta takaisinsoitto onnistuu.

Samasta numerosta tavoitat kiireellisen (8.00-15.00) ja kiireettömän (10.00-14.00) hoidon tarpeen arvioinnin, suun terveydenhuollon virka-aikaisen päivystyksen sekä koronainfon.

Hattulan kunnan terveyspalvelujen tuotannosta vastaa Terveystalo Oy.

  • Hoidon tarpeen arviointi ja ajanvaraus puh. 036731277

Normaalit aukioloajat

Hoidon tarpeen arviointi- ja ajanvaraus:
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:00
Kiireetön hoidon tarpeen arviointi:
  • Maanantai - Perjantai 10:00 - 14:00
Suun terveydenhuollon virka-aikainen päivystys:
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:00
Koronainfo päivystys:
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 18:00

Kunnat:

Loppi, Hattula, Hausjärvi, Humppila, Forssa, Hämeenlinna, Janakkala, Jokioinen, Tammela, Ypäjä, Riihimäki

Turengin terveysaseman ajanvaraus ja neuvonta

Terveysasemalla toimii omahoitaja/-lääkärijärjestelmä, joka määräytyy asuinpaikkasi perusteella. Hoidon tarpeen arviointi ja ajanvaraus lääkäreiden ja hoitajien vastaanotolle tapahtuu omahoitajan kautta.

Käytössämme on takaisinsoittojärjestelmä. Jos linjamme ovat varattuja, kuuntele nauhoite ja toimi ohjeistuksen mukaisesti. Hoitaja soittaa sinulle takaisin mahdollisimman pian.

  • Hyvikkälän, Kerkkolan, Leppäkosken ja Tarinmaan alueiden asukkaat puh. +358 36801495
  • Harvialan, Kauriinmaan ja Tapailan alueiden asukkaat puh. +358 36801432
  • Tohvelan, Pyhämäen, Mäntyniemen ja Suokulman alueiden asukkaat puh. +358 36801442
  • Kuumolan ja Löyttymäen alueiden asukkaat puh. +358 36801486
  • Harjurinteen ja Heinäjoen alueiden asukkaat puh. +358 36801486
  • Paturin, Heikkilän, Pirttimäen ja Hakamäen alueiden asukkaat puh. +358 36801499
  • Kekanahon alueen asukkaat puh. +358 36801451

Kunnat:

Loppi, Hattula, Hausjärvi, Humppila, Forssa, Hämeenlinna, Janakkala, Jokioinen, Tammela, Ypäjä, Riihimäki

Tervakosken terveysaseman ajanvaraus ja neuvonta

Terveysasemalla toimii omahoitaja/-lääkärijärjestelmä, joka määräytyy sukunimesi perusteella. Hoidon tarpeen arviointi ja ajanvaraus lääkäreiden ja hoitajien vastaanotolle tapahtuu omahoitajan kautta.

Käytössämme on takaisinsoittojärjestelmä. Jos linjamme ovat varattuja, kuuntele nauhoite ja toimi ohjeistuksen mukaisesti. Hoitaja soittaa sinulle takaisin mahdollisimman pian.


Kunnat:

Ypäjä, Tammela, Jokioinen, Loppi, Hausjärvi, Humppila, Janakkala, Hämeenlinna, Forssa, Riihimäki, Hattula

Opiskeluterveydenhuolto, Ammattiopisto Tavastia, puhelinasiointi

Ammattiopisto Tavastian terveydenhoitajien yhteystiedot puhelinasiointiin löydät tästä. Terveydenhoitaja määräytyy oma alasi mukaan. Tarkemmat tiedot löydät opiskeluterveydenhuollon verkkosivulta.

  • Terveydenhoitaja; sosiaali- ja terveysala puh. +358 505531895
  • Terveydenhoitaja; auto, pintakäsittely, kone- ja tuotantotekniikka, maahanmuuttajien perusopetus puh. +358 469205128
  • Terveydenhoitaja; hiusala, kasvatus-ja ohjaus, matkailu,sähkö-ja automaatiotekn., tieto- ja viestintätekn., tieto-ja tietoliikennetekn., Valma-koul. puh. +358 503824579
  • Terveydenhoitaja; liiketoiminta, puhtaus-ja kiinteistö, rakennus, taideteollisuus, tekstiili- ja muotoilu puh. +358 505533401
  • Terveydenhoitaja; elintarvike, maanmittaus, ravintola- ja catering, talotekniikka puh. +358 469216075

Normaalit aukioloajat

Terveydenhoitajien puhelinajat:
  • Maanantai - Perjantai 12:00 - 12:30

Kunnat:

Ypäjä, Humppila, Hausjärvi, Tammela, Jokioinen, Hämeenlinna, Riihimäki, Loppi, Hattula, Janakkala, Forssa

Opiskeluterveydenhuolto Hämeen ammatti-instituutti, meijerialan yksikkö, puhelinasiointi

Meijerialan yksikön opiskelijoiden terveydenhuollon yhteystiedot puhelinasiointiin löydät täältä.

Normaalit aukioloajat

Terveydenhoitaja tavattavissa
  • Tiistai 08:00 - 12:00

Kunnat:

Hämeenlinna, Hattula, Forssa, Janakkala, Tammela, Ypäjä, Jokioinen, Riihimäki, Humppila, Hausjärvi, Loppi

Hämeen ammattikorkeakoulun opiskeluterveydenhuolto, puhelinasiointi

Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijoiden terveydenhuollon puhelinasioinnin yhteystiedot löydät täältä.

Opiskeluterveydenhuollon palvelut tuottaa Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö eli YTHS.

Valitse palvelunumero sen mukaan, koskeeko asiasi suunterveyden vai yleis- ja mielenterveyden palveluja. Soita puhelinpalveluun, jätä puhelinpalvelussa soittopyyntö ja odota takaisinsoittoa.

Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Torstai 08:00 - 15:00
  • Perjantai 08:00 - 14:00

Kunnat:

Ypäjä, Hausjärvi, Humppila, Janakkala, Loppi, Hattula, Riihimäki, Jokioinen, Hämeenlinna, Forssa, Tammela

Opiskeluterveydenhuolto Hyria, Riihimäen toimipiste, puhelinasiointi

Hyrian Riihimäen toimipisteiden opiskelijoiden terveydenhuollon yhteystiedot puhelinasiointiin löydät täältä.

Normaalit aukioloajat

Sovi vastaanottoaika puhelimitse. Auki 24/7

Kunnat:

Ypäjä, Hausjärvi, Humppila, Janakkala, Loppi, Hattula, Riihimäki, Jokioinen, Hämeenlinna, Forssa, Tammela

Jokioisten terveysasema

Jokioisten terveysasemalla palvelee omalääkärin ja -hoitajan vastaanotto sekä lääkäripäivystys. Ajanvarauksen omalle lääkärille saa soittamalla arkisin klo 8-15 terveysaseman toimistoon. Hammashoidon ajanvaraus arkisin klo 8-16, puh. 03 4191 2551.

Terveysasemalta löytyvät myös neuvolapalvelut ja hammashoitola:

* Äitiys- ja lastenneuvolan ajanvaraus ja neuvonta puh. 03 4191 2243

* Aikuisneuvonta ja perhesuunnittelun ajanvaraus ja puhelinneuvonta ma-pe klo 9-10, puh. 03 4191 2240

* Hammashoitolan ajanvaraus ja neuvonta puh. 03 4191 2551


Osoite


Keskuskatu 25, 31600 JOKIOINEN


Normaalit aukioloajat

  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Jokioinen, Hattula, Loppi, Riihimäki, Ypäjä, Tammela, Janakkala, Hämeenlinna, Forssa, Humppila, Hausjärvi

Nuorten terveysneuvonta, Hämeenlinna

Nuorten terveysneuvonta Hämeenlinnassa on tarkoitettu työttömille 18-25 –vuotiaille nuorille, jotka eivät kuulu koulu- ja opiskeluterveydenhuollon palvelujen piiriin.

Voit varata ajan soittamalla terveydenhoitajan puhelinaikana. Terveydenhoitajan vastaanotto palvelee toistaiseksi vain ajanvarauksella. Vastaanoton kesto on n. 30 min. Pääset kertomaan terveydenhoitajalle asiasi/kysymyksesi ja yhdessä sovitte mahdollisesta tapaamisesta.

Nuorten terveysneuvontapisteessä työskentelee terveydenhoitaja ja psykologi. Psykologin vastaanotolle voi hakeutua terveydenhoitajan tai lääkärin ohjaamana. Psykologi tukee nuoren itsenäistymistä, hoitaa lievempiasteisia psyykkisiä häiriöitä ja kriisejä ja ohjaa tarvittaessa jatkohoitoon.


Osoite


Ohjaamon yläkerta. Sisäänkäynti takapihan ovesta, 4A-rapusta.

Turuntie 4, 2.krs, 13130 HÄMEENLINNA


Normaalit aukioloajat

Terveysneuvonta avoinna (ajanvarauksella):
  • Maanantai - Torstai 08:00 - 15:00

Muut yhteystiedot


Kunnat:

Ypäjä, Tammela, Jokioinen, Janakkala, Hämeenlinna, Forssa, Humppila, Hausjärvi, Hattula, Loppi, Riihimäki

Viipurintien terveysasema Tiimi 2

Viipurintien terveysasema on Hämeenlinnan pääterveysasema ja yksi kantakaupungin neljästä terveysasemasta. Samoissa tiloissa toimii myös kaupungin omistama Vanajaveden sairaala.

Viipurintien terveysasema Tiimi 2 hoitaa asiakkaita, joiden sukunimi alkaa kirjaimilla Kot-Pul.


Osoite


Viipurintie 1-3, 13200 HÄMEENLINNA


Normaalit aukioloajat

Terveysasema avoinna:
  • Maanantai - Perjantai 08:15 - 09:45, 12:30 - 14:00
Puheluihin vastataan (takaisinsoittojärjestelmä):
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 14:00

Muut yhteystiedot

Puhelin
  • puh. 036219165 (Takaisinsoittopalvelu, asiakkaat Kot-Pul sukunimen mukaan)
  • puh. 116117 (päivystysapunumero puhelinaikojen ulkopuolella kiireellisissä asioissa)

Kunnat:

Humppila, Loppi, Hämeenlinna, Hausjärvi, Riihimäki, Forssa, Hattula, Janakkala, Jokioinen, Tammela, Ypäjä

Viipurintien terveysasema Tiimi 3

Viipurintien terveysasema on Hämeenlinnan pääterveysasema ja yksi kantakaupungin neljästä terveysasemasta. Samoissa tiloissa toimii myös kaupungin omistama Vanajaveden sairaala.

Viipurintien terveysasema Tiimi 3 hoitaa asiakkaita, joiden sukunimi alkaa kirjaimilla Pul-Ö.


Osoite


Viipurintie 1-3, 13200 HÄMEENLINNA


Normaalit aukioloajat

Terveyskeskus avoinna:
  • Maanantai - Perjantai 08:15 - 09:45, 12:30 - 14:00
Puheluihin vastataan (takaisinsoittojärjestelmä):
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 14:00

Muut yhteystiedot

Puhelin
  • puh. 036219881 (Takaisinsoittopalvelu, asiakkaat Pul-Ö sukunimen mukaan)
  • puh. 116117 (Päivystysapunumero normaalien puhelinaikojen ulkopuolella kiireellisissä asioissa.)

Kunnat:

Hausjärvi, Loppi, Forssa, Janakkala, Hämeenlinna, Hattula, Ypäjä, Riihimäki, Jokioinen, Humppila, Tammela

Parolan terveysasema, Hattula

Hattulan kunnan terveyspalvelut tuottaa Terveystalo Oy.

Kun sinulla on tarve asioida terveysasemalla, olethan aina ensin yhteydessä puhelimitse. Ajanvarausnumerossamme toimii takaisinsoittopalvelu. Nauhoite tulee kuunnella loppuun, jotta takaisinsoitto onnistuu.

Terveysasemallamme on myös kaksi erillistä kiirevastaanottoa:

1) ei-hengitystiepotilaiden kiirevastaanotto (esim. selkäkipu, vatsakipu ym. vaiva)

2) hengitystiepotilaiden kiirevastaanotto, esimerkiksi koronataudin epäily


Osoite


Parolantie 42, 13720 PAROLA


Normaalit aukioloajat

Terveysasema on avoinna:
  • Maanantai 08:00 - 16:00
  • Tiistai 08:00 - 18:00
  • Keskiviikko - Perjantai 08:00 - 16:00

Muut yhteystiedot

Puhelin
  • puh. 036731277 (Numerossa toimii takaisinsoittopalvelu. Nauhoite tulee kuunnella loppuun, jotta takaisinsoitto onnistuu)

Kunnat:

Loppi, Hattula, Hausjärvi, Humppila, Forssa, Hämeenlinna, Janakkala, Jokioinen, Tammela, Ypäjä, Riihimäki

Opiskeluterveydenhuolto Hyria, Hämeenlinnan toimipiste

Hyrian Hämeenlinnan toimipisteen opiskelijat saavat opiskeluterveydenhuollon palvelut Ammattiopisto Tavastian toimipisteessä.

Saat terveydenhoitajalta neuvontaa sairauksien hoidossa, tapaturmissa ja pienissä hoitotoimenpiteissä (esim. ompeleiden poisto).

Lääkärin sairasvastaanotto tapahtuu pääasiassa terveysasemilla.


Osoite


S-rakennus

Hattelmalantie 8, 13100 HÄMEENLINNA


Normaalit aukioloajat

Terveydenhoitaja on tavattavissa sopimuksen mukaan Auki 24/7

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Forssa, Jokioinen, Hattula, Riihimäki, Tammela, Hämeenlinna, Hausjärvi, Ypäjä, Humppila, Loppi, Janakkala

Rengon terveysasema

Rengon terveysasema on Hämeenlinnan Rengon pitäjässä toimiva terveysasema.


Osoite


Rengonraitti 28, 14300 RENKO


Normaalit aukioloajat

Terveyskeskus avoinna:
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:00
Puheluihin vastataan (takaisinsoittojärjestelmä):
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 14:00

Muut yhteystiedot

Puhelin
  • puh. 036219175 (käytössä on takaisinsoittopalvelu. Puheluihin vastataan klo 8-14.)
  • puh. 116117 (päivystysapunumero normaalien puhelinaikojen ulkopuolella kiireellisissä asioissa.)

Kunnat:

Jokioinen, Loppi, Riihimäki, Ypäjä, Forssa, Humppila, Tammela, Hattula, Hausjärvi, Hämeenlinna, Janakkala

Lopen terveysasema

Lopen terveys- / lähiasemalla annetaan yleislääkäritasoista, kiireetöntä terveyden- ja sairaudenhoitopalvelua.

Kiireellisen hoidon yksikkö PULSSI77 palvelee kiireellistä ja päivystyksellistä hoitoa vaativissa asioissa.

Riihimäen seudun terveyskeskuksessa on käytössä joustava tiimimalli, jossa seutu on jaettu neljään uuteen terveyskeskusalueeseen. Kutakin aluetta hoitaa oma 4-6 lääkäri-sairaanhoitajatyöparin, lähihoitajan ja fysioterapeutin tiimi, johon myös sosiaalityöntekijä osallistuu. Tiimialueiden lisäksi jokaiselle asukkaalle nimetään osoitteenmukainen omahoitaja-omalääkärityöpari.

Lääkäriaika terveysasemalle varataan normaalisti takaisinsoittonumeron kautta soittamalla oman tiimin numeroon. Oman tiimin voi tarkistaa Verkkosivut -kohdasta löytyvästä tiimikartasta.


Osoite


Pajatie 1, 12700 LOPPI


Normaalit aukioloajat

Avoinna
  • Maanantai - Torstai 08:00 - 15:30
  • Perjantai 08:00 - 15:00
Potilastoimisto avoinna
  • Keskiviikko 08:00 - 14:00

Muut yhteystiedot


Kunnat:

Forssa, Ypäjä, Riihimäki, Hämeenlinna, Hattula, Loppi, Hausjärvi, Humppila, Janakkala, Tammela, Jokioinen

Tervakosken terveysasema

Tervakosken terveysasemalla annetaan yleislääkäritasoista terveyden- ja sairaanhoitopalvelua. Terveysasemalla toimii omahoitaja/-lääkärijärjestelmä, joka määräytyy sukunimesi perusteella. Hoidon tarpeen arviointi ja ajanvaraus lääkäreiden ja hoitajien vastaanotolle tapahtuu omahoitajan kautta.

Käytössämme on takaisinsoittojärjestelmä. Jos linjamme ovat varattuja, kuuntele nauhoite ja toimi ohjeistuksen mukaisesti, niin hoitaja soittaa sinulle mahdollisimman pian.


Osoite


Kivimiehentie 2, 12400 TERVAKOSKI


Normaalit aukioloajat

Terveysaseman aukioloajat
  • Maanantai - Torstai 08:00 - 15:30
  • Perjantai 08:00 - 15:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Jokioinen, Hämeenlinna, Hausjärvi, Janakkala, Ypäjä, Loppi, Riihimäki, Humppila, Forssa, Tammela, Hattula

Viipurintien terveysasema Tiimi 1

Viipurintien terveysasema on Hämeenlinnan pääterveysasema ja yksi kantakaupungin neljästä terveysasemasta. Samoissa tiloissa toimii myös kaupungin omistama Vanajaveden sairaala.

Viipurintien terveysasema Tiimi 1 hoitaa asiakkaita, joiden sukunimi alkaa kirjaimilla A-Kos.


Osoite


Viipurintie 1-3, 13200 HÄMEENLINNA


Normaalit aukioloajat

Terveysasema avoinna:
  • Maanantai - Perjantai 08:15 - 09:45, 12:30 - 14:00
Puheluihin vastataan (takaisinsoittojärjestelmä):
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 14:00

Muut yhteystiedot

Puhelin
  • puh. 036219185 (Tiimi 1, asiakkaat A-Kos sukunimen mukaan)
  • puh. 116117 (Päivystysapunumero puhelinaikojen ulkopuolella kiireellisissä asioissa)

Kunnat:

Jokioinen, Loppi, Humppila, Hausjärvi, Tammela, Riihimäki, Hattula, Hämeenlinna, Janakkala, Ypäjä, Forssa

Lammin terveysasema

Lammin terveysasema on Hämeenlinnan Lammin pitäjässä toimiva terveysasema.


Osoite


Evontie 33, 16900 LAMMI


Normaalit aukioloajat

Terveysasema avoinna:
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:00
Puheluihin vastataan (takaisinsoittojärjestelmä):
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 14:00

Muut yhteystiedot

Puhelin
  • puh. 036219130 (Käytössä on takaisinsoittopalvelu. Puheluihin vastataan klo 8-14.)
  • puh. 116117 (päivystysapunumero puhelinaikojen ulkopuolella kiireellisissä asioissa)

Kunnat:

Hattula, Janakkala, Ypäjä, Jokioinen, Hämeenlinna, Forssa, Hausjärvi, Tammela, Humppila, Loppi, Riihimäki

Oitin terveysasema

Hausjärven / Oitin lähisasemalla annetaan yleislääkäritasoista, kiireetöntä terveyden- ja sairaudenhoitopalvelua. Lääkäri työskentelee Oitissa neljänä päivänä viikossa maanantaisin, tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin.

Kiireellisen hoidon yksikkö PULSSI77 palvelee kiireellistä ja päivystyksellistä hoitoa vaativissa asioissa.

Riihimäen seudun terveyskeskuksessa on käytössä joustava tiimimalli, jossa seutu on jaettu neljään uuteen terveyskeskusalueeseen. Kutakin aluetta hoitaa oma 4-6 lääkäri-sairaanhoitajatyöparin, lähihoitajan ja fysioterapeutin tiimi, johon myös sosiaalityöntekijä osallistuu. Tiimialueiden lisäksi jokaiselle asukkaalle nimetään osoitteenmukainen omahoitaja-omalääkärityöpari.

Oitin terveysasemalle lääkärin aika varataan normaalisti takaisinsoittonumeron kautta soittamalla oman tiimin numeroon. Oman tiimin voi tarkistaa Verkkosivut -kohdasta löytyvästä tiimikartasta.


Osoite


Kuusitie 10-18, 12100 OITTI


Normaalit aukioloajat

Avoinna
  • Maanantai - Torstai 08:00 - 15:30
  • Perjantai 08:00 - 15:00
Potilastoimisto avoinna
  • Tiistai 08:00 - 14:00

Muut yhteystiedot


Kunnat:

Hattula, Humppila, Forssa, Tammela, Hämeenlinna, Janakkala, Hausjärvi, Ypäjä, Riihimäki, Loppi, Jokioinen

Kalvolan terveysasema, Iittala

Kalvolan terveysasema on Hämeenlinnan pitäjäkeskus Iittalassa toimiva terveysasema.


Osoite


Sauvalanaukio 4, 14500 IITTALA


Normaalit aukioloajat

Terveyskeskus avoinna:
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:00
Puheluihin vastataan (takaisinsoittojärjestelmä):
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 14:00

Muut yhteystiedot

Puhelin
  • puh. 036219160 (käytössä on takaisinsoittopalvelu. Puheluihin vastataan klo 8-14.)
  • puh. 116117 (päivystysapunumero normaalien puhelinaikojen ulkopuolella kiireellisissä asioissa.)

Kunnat:

Tammela, Forssa, Humppila, Ypäjä, Riihimäki, Hämeenlinna, Hausjärvi, Jokioinen, Hattula, Janakkala, Loppi

Hauhon terveysasema

Hauhon terveysasema on Hämeenlinnan Hauhon pitäjässä toimiva terveysasema.


Osoite


Vihniöntie 5, 14700 HAUHO


Normaalit aukioloajat

Terveyskeskus avoinna:
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:00
Puheluihin vastataan (takaisinsoittojärjestelmä):
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 14:00

Muut yhteystiedot

Puhelin
  • puh. 036219140 (Käytössä on takaisinsoittopalvelu. Puheluihin vastataan klo 8-14.)
  • puh. 036219600 (Fysioterapia, maanantaisin klo 12-13.)
  • puh. 116117 (päivystysapunumero normaalien puhelinaikojen ulkopuolella kiireellisissä asioissa.)

Kunnat:

Forssa, Loppi, Humppila, Hämeenlinna, Hattula, Hausjärvi, Jokioinen, Ypäjä, Tammela, Riihimäki, Janakkala

Tammelan terveysasema

Tammelan terveysasemalla palvelee lääkärin ja -hoitajan vastaanotto.

Vastaanottojen ajanvaraus alkaa arkisin klo 8.00. Käytössä on takaisinsoittojärjestelmä.

Kun soitat ajanvaraukseen, kuuntele tiedote ja toimi annettujen ohjeiden mukaan. Hoitaja soittaa takaisin ja tekee hoidon tarpeen arvioinnin. Kerro hoitajalle asiasi. Asiasi hoidetaan luottamuksellisesti.


Osoite


Einarintie 1, 31300 TAMMELA


Normaalit aukioloajat

Tammelan terveysasema:
  • Maanantai - Torstai 08:00 - 16:00
  • Perjantai 08:00 - 15:00
Ajanvaraus (takaisinsoittojärjestelmä)
  • Maanantai - Torstai 08:00 - 15:00
  • Perjantai 08:00 - 14:30
Aikuisneuvonnan puhelinajat, terveydenhoitaja
  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 10:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Riihimäki, Forssa, Janakkala, Hattula, Hämeenlinna, Ypäjä, Hausjärvi, Tammela, Loppi, Humppila, Jokioinen

Ypäjän terveysasema

Ypäjän terveysasemalla palvelee omalääkärin ja -hoitajan vastaanotto sekä lääkäripäivystys.

Jos tarvitset lääkärin tai hoitajan vastaanotolle ajan, vastaanottojen ajanvaraus alkaa arkisin klo 8.00. Käytössä on takaisinsoittojärjestelmä. Kun soitat ajanvaraukseen, kuuntele tiedote ja toimi annettujen ohjeiden mukaan. Hoitaja soittaa takaisin ja tekee hoidon tarpeen arvioinnin. Kerro hoitajalle asiasi. Asiasi hoidetaan luottamuksellisesti.


Osoite


Perttulantie 18, 32100 YPÄJÄ


Normaalit aukioloajat

Ypäjän terveysasema
  • Maanantai - Torstai 08:00 - 15:30
  • Perjantai 08:00 - 15:00
Ajanvaraus:
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:00
Aikuisneuvonta, terveydenhoitajan puhelinaika:
  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 10:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Riihimäki, Janakkala, Hämeenlinna, Humppila, Ypäjä, Jokioinen, Loppi, Hattula, Forssa, Hausjärvi, Tammela

Jukolan terveysasema, Hämeenlinna

Jukolan terveysasema on Hämeenlinnan aluella toimiva terveysasema.


Osoite


Eeronkuja 6, 13500 HÄMEENLINNA


Normaalit aukioloajat

Terveyskeskus avoinna:
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:00
Puheluihin vastataan (takaisinsoittojärjestelmä):
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 14:00
Toimisto avoinna
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 09:30, 12:30 - 14:00

Muut yhteystiedot

Puhelin
  • puh. 036219150 ()
  • puh. 116117 (päivystysapunumero puhelinaikojen ulkopuolella kiireellisissä asioissa)

Kunnat:

Humppila, Janakkala, Ypäjä, Jokioinen, Hausjärvi, Riihimäki, Hämeenlinna, Hattula, Tammela, Loppi, Forssa

Humppilan terveysasema

Humppilan terveysasemalla palvelee omalääkärin ja -hoitajan vastaanotto sekä lääkäripäivystys.

Jos tarvitset lääkärin tai hoitajan vastaanotolle ajan, vastaanottojen ajanvaraus alkaa arkisin klo 8.00, käytössä on takaisinsoittojärjestelmä. Kun soitat ajanvaraukseen, kuuntele tiedote ja toimi annettujen ohjeiden mukaan. Hoitaja soittaa takaisin ja tekee hoidon tarpeen arvioinnin. Kerro hoitajalle asiasi. Asiasi hoidetaan luottamuksellisesti.


Osoite


Humppilantie 24, 31640 HUMPPILA


Normaalit aukioloajat

Humppilan terveysasema
  • Maanantai - Torstai 08:00 - 15:30
  • Perjantai 08:00 - 14:00
Aikuisneuvonta, terveydenhoitajan puhelinajat:
  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 10:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Riihimäki, Forssa, Humppila, Janakkala, Hattula, Hausjärvi, Hämeenlinna, Ypäjä, Jokioinen, Tammela, Loppi

Idänpään terveysasema, Hämeenlinna

Idänpään terveysasema on Hämeenlinnan alueella toimiva terveysasema.


Osoite


Anttilankatu 4, 13210 HÄMEENLINNA


Normaalit aukioloajat

Terveyskeskus avoinna:
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:00
Toimisto avoinna:
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 09:30, 12:30 - 14:00
Puheluihin vastataan (takaisinsoittojärjestelmä):
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 14:00

Muut yhteystiedot

Puhelin
  • puh. 036219145 (Takaisinsoittopalvelu)
  • puh. 116117 (päivystysapunumero puhelinaikojen ulkopuolella kiireellisissä asioissa)

Kunnat:

Loppi, Janakkala, Forssa, Hausjärvi, Hattula, Ypäjä, Hämeenlinna, Jokioinen, Tammela, Humppila, Riihimäki

Turengin terveysasema

Turengin terveysasemalla annetaan yleislääkäritasoista terveyden- ja sairaanhoitopalvelua. Terveysasemalla toimii omahoitaja/-lääkärijärjestelmä, joka määräytyy asuinalueesi mukaan. Hoidon tarpeen arviointi ja ajanvaraus lääkäreiden ja hoitajien vastaanotolle tapahtuu omahoitajan kautta ma-pe klo 8-12.30.

Käytössämme on takaisinsoittojärjestelmä. Jos linjamme ovat varattuja, kuuntele nauhoite ja toimi ohjeistuksen mukaisesti, niin hoitaja soittaa sinulle mahdollisimman pian.


Osoite


Tapailanpiha 13 B, 14200 TURENKI


Normaalit aukioloajat

Terveysaseman aukioloajat
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:30

Muut yhteystiedot


Kunnat:

Tammela, Jokioinen, Janakkala, Hausjärvi, Hämeenlinna, Forssa, Humppila, Loppi, Ypäjä, Riihimäki, Hattula

Ojoisten terveysasema, Hämeenlinna

Ojoisten terveysasema on Hämeenlinnan Puistonmäen kaupunginosassa toimiva terveysasema.


Osoite


Veteraanipolku 1, 13600 HÄMEENLINNA


Normaalit aukioloajat

Terveyskeskus avoinna:
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:00
Puheluihin vastataan (takaisinsoittojärjestelmä):
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 14:00

Muut yhteystiedot

Puhelin
  • puh. 036219170 (Käytössä on takaisinsoittopalvelu. Puheluihin vastataan klo 8-14.)
  • puh. 116117 (päivystysapunumero normaalien puhelinaikojen ulkopuolella kiireellisissä asioissa.)

Kunnat:

Hausjärvi, Tammela, Riihimäki, Loppi, Janakkala, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Forssa, Hämeenlinna, Hattula

Forssan pääterveysasema

Forssan pääterveysasemalla palvelee lääkärin ja -hoitajan vastaanotto sekä lääkäripäivystys.

Vastaanottojen ajanvaraus alkaa arkisin klo 8.00, käytössä on takaisinsoittojärjestelmä. Kun soitat ajanvaraukseen, kuuntele tiedote ja toimi annettujen ohjeiden mukaan. Hoitaja soittaa takaisin ja tekee hoidon tarpeen arvioinnin. Kerro hoitajalle asiasi. Asiasi hoidetaan luottamuksellisesti.


Osoite


Urheilukentänkatu 2, 30100 FORSSA


Normaalit aukioloajat

Forssan pääterveysasema avoinna:
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 16:00
Ajanvaraus (takaisinsoittojärjestelmä):
  • Maanantai - Perjantai 08:00 - 15:00
Aikuisneuvonnan puhelinajat, terveydenhoitaja:
  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 10:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Humppila, Hattula, Forssa, Ypäjä, Hämeenlinna, Riihimäki, Janakkala, Loppi, Jokioinen, Tammela, Hausjärvi

Ohjaamo, Forssa

Ohjaamo Forssa on palvelupiste kaikille alle 30-vuotiaille nuorille.

Ohjaamosta saat yhdestä paikasta tietoa, tukea ja apua muun muassa:

* työnhakuun

* opiskeluun

* hyvinvointiin ja

* tulevaisuutesi suunnitteluun.

Palvelut ovat vapaaehtoisia, ilmaisia ja luottamuksellisia. Ohjaamoon voit tulla ilman ajanvarausta.

Tule rohkeasti käymään tai ota yhteyttä!


Osoite


Vapaudenkatu 4, 30100 FORSSA


Normaalit aukioloajat

Ohjaamo avoinna ilman ajanvarausta:
  • Keskiviikko 12:00 - 15:00
  • Torstai 13:00 - 16:00
Muina aikoina ajanvarauksella. Tarkista loma-aikoina aukioloajat somesta! Auki 24/7

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Hämeenlinna, Riihimäki, Ypäjä, Tammela, Jokioinen, Janakkala, Forssa, Humppila, Hausjärvi, Loppi, Hattula

Ohjaamo, Hämeenlinna

Ohjaamo Stage Hämeenlinna on kaikille alle 30-vuotiaille tarkoitettu matalan kynnyksen palvelupaikka, jossa saat maksutonta apua ja tukea seuraavissa palveluissa:

* Nuorten terveysneuvontapisteen terveydenhoitaja-, psykologi- ja lääkäripalvelut

* Nuorten (alle 30 v.) työllisyyspalvelut, ammatinvalinta- ja uraohjaus

* Hämeenlinnan aikuissosiaalityön sosiaalityöntekijä ja sosiaaliohjaaja

* Oppilaitosten opiskeluneuvontaa

* NAL Hämeenlinnan Seudun asumisneuvontaa

* Kelan etäpalvelupiste

* Etsivä nuorisotyö

Voit tulla ohjaamoon aukioloaikojen puitteissa vapaasti tai ajanvarauksella. Ohjaamossa osataan auttaa ja neuvoa elämäntilanteessasi eteenpäin.


Osoite


Turuntie 4, 13130 HÄMEENLINNA


Normaalit aukioloajat

Ohjaamo avoinna:
  • Maanantai - Torstai 12:00 - 16:00
Walk in -terapia sekä avoin olemisen tila:
  • Maanantai 16:00 - 20:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Hausjärvi, Riihimäki, Hämeenlinna, Loppi, Humppila, Tammela, Ypäjä, Hattula, Forssa, Janakkala, Jokioinen

Ohjaamo, Riihimäen seutu

Riihimäen seudun (Riihimäki, Hausjärvi, Loppi) ohjaamo on kaikille alle 30-vuotiaille tarkoitettu matalan kynnyksen palvelupaikka, jossa saat maksutonta apua ja tukea esimerkiksi:

* opiskeluun

* työllistymiseen

* asumiseen

* hyvinvointiin liittyvissä asioissa

Ohjaamossa on tarjolla tietoa, neuvontaa, ohjausta ja ajatusten vaihtoa, ammattilaisen tuella - ilmaiseksi sekä myös anonyymisti ja ilman ajanvarausta.

Riihimäen seudulla Ohjaamo toimii kolmessa eri palvelupisteessä, joiden aukioloajat vaihtelevat viikonpäivien mukaan.


Osoite


Monari

Uudenmaankatu 1, 11100 RIIHIMÄKI


Pääkirjasto

Sykärintori 3, 12100 OITTI


Kunnantalo

Yhdystie 5, 12700 LOPPI


Normaalit aukioloajat

Ohjaamo Riihimäki, Monari
  • Maanantai 13:30 - 16:30
  • Keskiviikko 13:30 - 16:30
  • Perjantai 12:00 - 15:00
Ohjaamo Hausjärvi, Pääkirjasto
  • Torstai 13:30 - 16:30
Ohjaamo Loppi, Kuntala
  • Tiistai 13:30 - 16:30

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Ypäjä, Hämeenlinna, Riihimäki, Jokioinen, Tammela, Loppi, Hattula, Hausjärvi, Forssa, Janakkala, Humppila

Riihimäen sairaala

Riihimäen sairaalassa toimii muun muassa päiväsairaala ja useiden erikoisalojen poliklinikat sekä Riihimäen seudun perusterveydenhuollon vastaanotot, mukaan lukien kiireellisen hoidon yksikkö PULSSI77.

Riihimäen sairaalaa kehitetään modernina sotekeskuksena, jossa perusterveydenhuollon palvelut sulautuvat saumattomasti erikoissairaanhoitoon, varmistaen asiakkaan kannalta optimaalisen hoitoketjun toiminnan.


Osoite


Kontiontie 77, 11101 RIIHIMÄKI


Muut yhteystiedot


Kunnat:

Loppi, Riihimäki, Ypäjä, Tammela, Jokioinen, Janakkala, Hämeenlinna, Forssa, Humppila, Hausjärvi, Hattula

Hämeen ammattikorkeakoulun opiskeluterveydenhuolto

Opiskeluterveydenhuollon palvelut tuottaa Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö eli YTHS. https://www.yths.fi/yths/ylioppilaiden-terveydenhoitosaatio/

YTHS:n opiskeluterveydenhuollon palvelut tuotetaan yhtenäisesti kaikkialla Suomessa. Saat siis samantasoiset palvelut, opiskelitpa sitten missä päin Suomea tahansa.

Kaikki tutkintoa suorittavat, läsnäolevaksi ilmoittautuneet korkeakouluopiskelijat saavat perusterveydenhuollon palvelut YTHS:n kautta. Palveluiden piiriin kuuluvat siis myös esimerkiksi monimuoto- ja YAMK-opiskelijat.

YTHS:n tehtävänä on:

* järjestää terveyden- ja sairaanhoitopalvelut opiskelijoille

* edistää opiskelijoiden terveyttä ja opiskelukykyä sekä

* edistää opiskeluympäristön ja -yhteisön hyvinvointia


Osoite


YTHS Hämeenlinna

Koulukatu 25, 13100 HÄMEENLINNA


YTHS, Mehiläinen Riihimäki (palvelut ovat vain HAMK:n Riihimäellä opiskelevien opiskelijoiden käytössä)

Eteläinen Asemakatu 2, 11130 RIIHIMÄKI


YTHS, Mehiläinen Forssa (palvelut ovat vain HAMK:n Forssassa ja Mustialassa opiskelevien opiskelijoiden käytössä)

Rajakatu 2, 30420 FORSSA


Normaalit aukioloajat

Hoidontarpeen arviointi ja ajanvaraus
  • Maanantai - Torstai 08:00 - 15:00
  • Perjantai 08:00 - 14:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Ypäjä, Hausjärvi, Humppila, Janakkala, Loppi, Hattula, Riihimäki, Jokioinen, Hämeenlinna, Forssa, Tammela

Nuorten terveyspalvelujen vastaanotto, Riihimäen seutu

Nuorten terveydenpalveluiden vastaanotto (terveydenhoitaja) toimii Penttilänkadulla Riihimäellä. Terveydenhoitaja jalkautuu myös Hausjärvelle ja Lopelle nuoria tapaamaan. Aika nuorten terveyspalveluiden lääkärille varataan terveydenhoitajan kautta.

Nuori voi olla yhteydessä terveydenhoitajaan tai hänet ohjataan terveydenhoitajalle, kun hän tarvitsee esimerkiksi:

* terveystarkastusta ja terveysneuvontaa

* terveydentilan seurantaa, sairauksien ennaltaehkäisyä

* seksuaaliterveysneuvontaa: perhesuunnittelua, raskauden ehkäisyä, raskauden keskeytystä, seksitautien ehkäisyä, seulontaa tai hoitoa

* elämänhallintaan liittyvää neuvontaa, ohjausta tai seurantaa

* apua tai neuvoa ihmissuhde-, ravitsemus- ja painonhallinta-asioissa

* hoidon tarpeen arviointia, lääkärin palvelua

* pientoimenpiteitä, esim. tikkien poistoa, korvien huuhtelua, rokotuksia

* mieliala- ja päihdeasioiden kartoitusta, lievien ongelmien seurantaa ja hoitoa sekä ohjausta jatkohoitoon

Terveydenhoitaja tekee yhteistyötä pajojen, nuorisopalvelujen, ohjaamon, Nupin, työ- ja elinkeinotoimiston sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon kanssa. Nuoret itse, vanhemmat ja yhteistyökumppanit voivat ottaa yhteyttä aivan pienissäkin asioissa ja sopia tapaamisen terveydenhoitajan kanssa. Terveydenhoitajan voi kutsua myös yhteistapaamiseen nuoren /perheen ja yhteistyökumppanien kanssa.


Osoite


Terveydenhoitajan vastaanotto

Penttilänkatu 5, J-ovi, 4. krs, huone 424, 11100 RIIHIMÄKI


Lääkärin vastaanotto

Kallionkatu 10-16-, E-ovi, 5. krs., 11100 RIIHIMÄKI


Normaalit aukioloajat

Vastaanoton aukioloajat ma-pe: Auki 24/7

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Humppila, Riihimäki, Loppi, Hämeenlinna, Janakkala, Ypäjä, Tammela, Forssa, Hattula, Jokioinen, Hausjärvi

Forssan ammatti-instituutin opiskeluterveydenhuolto

Opiskeluterveydenhuollosta vastaa Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä.

Opiskelijaterveydenhuollon tavoitteena on opiskelijoiden terveyden edistäminen. Työtä tehdään yhdessä vanhempien, opettajien ja muun oppilashuollon henkilöstön kanssa ja se on luottamuksellista.

Opiskeluterveydenhuolto ovat lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa. Yli 18-vuotiailla sairaanhoito on maksullista. Terveydenhoitajan tarkastus on ensimmäisenä ja lääkärin tarkastus toisena opiskeluvuonna yhdistettynä kutsuntatarkastukseen.


Osoite


Käyntiosoite

Saksankatu 27, 30100 FORSSA


Normaalit aukioloajat

Terveydenhoitaja (tekniikka ja liikenne, palvelualat, liiketoiminta, media-ala) avoin vastaanotto
  • Maanantai - Perjantai 09:00 - 10:00
Terveydenhoitaja (keramiikka, sosiaali- ja terveysala, kauneudenhoitoala, tieto- ja viestintätekniikka) avoin vastaanotto
  • Tiistai 09:00 - 10:00
  • Torstai 09:00 - 10:00

Muut yhteystiedot

Puhelin
  • puh. +358  406570026 (Terveydenhoitaja (tekniikka ja liikenne, palvelualat, liiketoiminta, media-ala))
  • puh. +358  456576301 (Terveydenhoitaja (keramiikka, sosiaali- ja terveysala, kauneudenhoitoala, tieto- ja viestintätekniikka))

Kunnat:

Ypäjä, Hausjärvi, Humppila, Janakkala, Loppi, Hattula, Riihimäki, Jokioinen, Hämeenlinna, Forssa, Tammela

Opiskeluterveydenhuolto Ammattiopisto Tavastia

Ammattiopisto Tavastian opiskelijat saavat opiskeluterveydenhuollon palvelut oppilaitoksen toimipisteestä.

Saat terveydenhoitajalta neuvontaa sairauksien hoidossa, tapaturmissa ja pienissä hoitotoimenpiteissä (esim. ompeleiden poisto).

Lääkärin sairasvastaanotto tapahtuu pääasiassa terveysasemilla.


Osoite


S-rakennus

Hattelmalantie 8, 13100 HÄMEENLINNA


Normaalit aukioloajat

Terveydenhoitajan vastaanotto ilman ajanvarausta
  • Maanantai - Perjantai 10:00 - 11:00

Muut yhteystiedot

Puhelin
  • puh. +358  505531895 (Terveydenhoitaja, Sosiaali- ja terveysala)
  • puh. +358  469205128 (Terveydenhoitaja, Autoala, Pintakäsittelyala, Kone- ja tuotantotekniikka, Maahanmuuttajien perusopetus)
  • puh. +358  503824579 (Hiusala, Kasvatus- ja ohjausala, Matkailuala, Sähkö-ja automaatiotekn., Tieto- ja viestintätekn., Tieto-ja tietoliikennetekn, Valma-koulutus)
  • puh. +358  505533401 (Terveydenhoitaja, Liiketoiminta-ala Puhtaus- ja kiinteistöala, Rakennusala ,Taideteollisuusala, Tekstiili- ja muotoiluala)
  • puh. +358  469216075 (Terveydenhoitaja, Elintarvikeala, Maanmittausala, Ravintola- ja catering -ala, Talotekniikka)

Kunnat:

Hattula, Hausjärvi, Ypäjä, Jokioinen, Humppila, Loppi, Riihimäki, Forssa, Tammela, Janakkala, Hämeenlinna

Forssan yhteislyseon opiskeluterveydenhuolto

Tavoitteena on ylläpitää ja parantaa opiskelijan hyvinvointia edistämällä opiskelijoiden terveyttä ja opiskelukykyä, opiskeluympäristön terveellisyyttä ja turvallisuutta sekä järjestämällä terveyden- ja sairaanhoitopalveluja. Opiskeluterveydenhuolto sisältää mm. terveystarkastukset, vastaanoton, perhesuunnitteluneuvonnan ja ehkäisyn aloitukset.


Osoite


(ex: Hämeentie 29)

Lyseokatu 2, 30100 FORSSA


Normaalit aukioloajat

Terveydenhoitaja koululla ma, ke ja pe. Tarkista tarkemmat ajat ovesta.
  • Maanantai 08:00 - 16:00
  • Keskiviikko 08:00 - 16:00
  • Perjantai 08:00 - 16:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Ypäjä, Hausjärvi, Humppila, Janakkala, Loppi, Hattula, Riihimäki, Jokioinen, Hämeenlinna, Forssa, Tammela

Opiskeluterveydenhuolto Hämeen ammatti-instituutti, meijerialan yksikkö

Hämeen ammatti-instituutin meijerialan opiskelijat saavat opiskeluterveydenhuollon palvelut oppilaitoksen toimipisteessä.

Terveydenhoitajalta saat neuvontaa sairauksien hoidossa, tapaturmissa ja pienissä hoitotoimenpiteissä (esim. ompeleiden poisto). Lääkärin sairasvastaanotto tapahtuu pääasiassa terveysasemilla.


Osoite


Kankaistenkatu 33, 13220 HÄMEENLINNA


Normaalit aukioloajat

Terveydenhoitajan vastaanotto ilman ajanvarausta
  • Tiistai 08:00 - 12:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Janakkala, Humppila, Jokioinen, Loppi, Hattula, Ypäjä, Hämeenlinna, Forssa, Riihimäki, Tammela, Hausjärvi

Riihimäen lukion opiskeluterveydenhuolto

Opiskeluterveydenhuoltoon kuuluvat terveystarkastukset, perhesuunnittelupalvelut ja keskustelut kaikkiin elämässä esiin tuleviin haasteisiin sekä tarvittaessa jatkohoitoon ohjaaminen.

Terveydenhoitaja on opiskeluhuollon tiimissä mukana tukemassa lukion nuoria lukiovaiheen haasteissa sekä tekemässä terveystarkastuksia.


Osoite


Riihimäen lukio ja aikuislukio

Koulukatu 5, 11130 RIIHIMÄKI


Normaalit aukioloajat

Terveydenhoitaja on lukiolla tavattavissa joka päivä. Auki 24/7

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Ypäjä, Hausjärvi, Humppila, Janakkala, Loppi, Hattula, Riihimäki, Jokioinen, Hämeenlinna, Forssa, Tammela

Opiskeluterveydenhuolto Hyria, Riihimäen toimipiste

Hyrian opiskelijana sinulla on oikeus käyttää Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän ja Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymän järjestämiä opiskeluterveydenhuoltopalveluja omassa opiskeluyksikössäsi.

Opiskeluterveydenhuollosta saat apua ja ohjausta seuraavasti:

- terveystarkastukset ja terveysneuvonta

- sairauksien toteaminen, hoito ja jatkohoitoon ohjaus

- lievät tapaturmat

- perusrokotteet ja matkailijan terveysneuvonta

- tartuntatautilain (1227/2016) ja muun lainsäädännön


Osoite


Sakonkatu 1, 11100 RIIHIMÄKI


Normaalit aukioloajat

Ajan varataksesi ole yhteydessä koulutusalasi terveydenhoitajaan. Auki 24/7

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Ypäjä, Hausjärvi, Humppila, Janakkala, Loppi, Hattula, Riihimäki, Jokioinen, Hämeenlinna, Forssa, Tammela

Lammin lukion opiskeluterveydenhuolto

Lammin lukion opiskelijat saavat opiskeluterveydenhuollon palvelut lukion toimipisteestä.

Saat terveydenhoitajalta neuvontaa sairauksien hoidossa, tapaturmissa ja pienissä hoitotoimenpiteissä (esim. ompeleiden poisto).

Lääkärin sairasvastaanotto tapahtuu pääasiassa terveysasemilla.


Osoite


Lamminraitti 35, 16900 LAMMI


Normaalit aukioloajat

Terveydenhoitajan vastaanotto
  • Maanantai 08:00 - 15:00
  • Keskiviikko 08:00 - 15:00
  • Torstai 08:00 - 15:00
  • Perjantai 08:00 - 15:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Humppila, Hattula, Tammela, Forssa, Loppi, Janakkala, Jokioinen, Riihimäki, Hausjärvi, Hämeenlinna, Ypäjä

Parolan lukion opiskeluterveydenhuolto, Hattula

Opiskeluterveydenhuollon tarkoituksena on opiskelijoiden fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin ylläpitäminen ja parantaminen. Tavoitteena on edistää opiskelijoiden terveyttä ja opiskelukykyä, opiskeluympäristön turvallisuutta ja viihtyisyyttä sekä tarjota terveyden- ja sairaanhoitopalveluita opiskelijoille.

Lukion aikana terveydenhoitaja tarkastaa kaikki ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat ja toisen vuosikurssin opiskelijat tarkastaa lääkäri. Myös kutsuntaikäisten lukiolaisten kutsuntatarkastukset tehdään opiskeluterveydenhuollossa.


Osoite


1. kerros

Koulutie 4, 13720 PAROLA


Normaalit aukioloajat

Vastaanotto koulupäivinä ilman ajanvarausta
  • Maanantai - Perjantai 08:30 - 09:00, 12:00 - 12:30

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Ypäjä, Hausjärvi, Humppila, Janakkala, Loppi, Hattula, Riihimäki, Jokioinen, Hämeenlinna, Forssa, Tammela

Kaurialan lukion opiskeluterveydenhuolto, Hämeenlinna

Kaurialan lukion opiskelijat saavat opiskeluterveydenhuollon palvelut lukion toimipisteestä.

Saat terveydenhoitajalta neuvontaa sairauksien hoidossa, tapaturmissa ja pienissä hoitotoimenpiteissä (esim. ompeleiden poisto).

Lääkärin sairasvastaanotto tapahtuu pääasiassa terveysasemilla.


Osoite


Erottajakatu 5, 13130 HÄMEENLINNA


Normaalit aukioloajat

Terveydenhoitajan vastaanotto
  • Maanantai 08:00 - 15:00
  • Keskiviikko 08:00 - 15:00
  • Torstai 08:00 - 15:00
  • Perjantai 08:00 - 14:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Ypäjä, Tammela, Hattula, Janakkala, Hausjärvi, Forssa, Loppi, Jokioinen, Hämeenlinna, Riihimäki, Humppila

Janakkalan lukion opiskeluterveydenhuolto

Opiskeluterveydenhoitaja osallistuu koko kouluyhteisön hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen. Hän valvoo ja edistää koulun työolojen ja koulutyön terveellisyyttä ja turvallisuutta.

Yksilöllisessä opiskeluhuollossa kouluterveydenhoitaja seuraa, arvioi ja edistää oppilaan hyvinvointia ja terveyttä. Hän osallistuu myös oppimisen, tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmien tunnistamiseen ja selvittämiseen yhteistyössä muun opiskeluhuolto- ja opetushenkilökunnan kanssa.


Osoite


Janakkalan lukio, Tervakosken toimipiste, Tervakosken yhteiskoulu

Heimolantie 2, 12400 TERVAKOSKI


Janakkalan lukio, Turengin toimipiste, Turengin yhteiskoulu

Lukiotie 1, 14200 TURENKI


Normaalit aukioloajat

Tervakosken yhteiskoulu, terveydenhoitajan vastaanotto ilman ajanvarausta
  • Maanantai - Tiistai 10:45 - 11:00
  • Torstai 10:45 - 11:00
  • Perjantai 10:45 - 11:00
Turengin yhteiskoulu, terveydenhoitajan vastaanotto ilman ajanvarausta
  • Maanantai - Perjantai 10:45 - 11:15

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Ypäjä, Hausjärvi, Humppila, Janakkala, Loppi, Hattula, Riihimäki, Jokioinen, Hämeenlinna, Forssa, Tammela

Lyseon lukion opiskeluterveydenhuolto, Hämeenlinna

Lyseon lukion opiskelijat saavat opiskeluterveydenhuollon palvelut lukion toimipisteessä.

Saat terveydenhoitajalta neuvontaa sairauksien hoidossa, tapaturmissa ja pienissä hoitotoimenpiteissä (esim. ompeleiden poisto).

Lääkärin sairasvastaanotto tapahtuu pääasiassa terveysasemilla.


Osoite


Hattelmalantie 8 / S-rakennus, 13100 HÄMEENLINNA


Normaalit aukioloajat

Terveydenhoitajan vastaanotto ilman ajanvarausta
  • Maanantai 10:00 - 11:00
  • Torstai 10:00 - 11:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Loppi, Forssa, Hattula, Ypäjä, Humppila, Hausjärvi, Hämeenlinna, Janakkala, Riihimäki, Tammela, Jokioinen

Lainsäädäntö


Asevelvollisuuslaki


https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20071438