Murupolku
Navigointivalikko
Lastenvalvojapalvelut
Lastenvalvojapalvelut
Erotilanteessa vanhempien tulee sopia alaikäisten lastensa huollosta, asumisesta, tapaamisoikeudesta sekä elatuksesta. Sopimusten tarkoituksena on turvata lapsen etu, riittävä toimeentulo sekä läheinen ihmissuhde lapsen ja hänen kummankin vanhemman välillä. Lastenvalvojan luona sopiminen on vapaaehtoista. Tavoitteena on, että vanhemmat pääsevät yhteisymmärrykseen siitä, mitä lapsen asioista sovitaan. Lastenvalvojan tehtävä on avustaa vanhempia lapsen edun mukaisen sopimuksen laadinnassa.
Lastenvalvoja on vanhempien välisessä neuvottelussa puolueeton lapsen edunvalvoja, joka avustaa vanhempia sopimusten laadinnassa. Lastenvalvojan vahvistama sopimus on oikeudellisesti samanarvoinen kuin tuomioistuimen päätös. Lastenvalvoja ei voi vahvistaa sellaista vanhempien välistä sopimusta, joka olisi lapsen edun vastainen. Mikäli vanhemmat eivät kykene sopimaan asioista keskenään tai lastenvalvojan luona, he voivat hakea asiaan ratkaisua tuomioistuimelta. Vanhemmat voivat tarvittaessa myös muuttaa lasta koskevia sopimuksia.
Lastenvalvojalla voit asioida myös vanhemmuuden selvittämiseen ja tunnustamiseen liittyvistä asioissa, mikäli vanhemmuutta ei ole ennen lapsen syntymää tunnustettu neuvolassa.
Toimi näin
Voit varata ajan perheoikeudellisen yksikön lastenvalvojille keskitetyn ajanvarauksen kautta. Lastenvalvojien puhelinaikoina voit saada lastenvalvojilta puhelimitse myös ohjausta ja neuvontaa.
Lastenvalvojien keskitetty ajanvaraus, Kanta-Hämeen perheoikeudellinen yksikkö
Kanta-Hämeen perheoikeudellisen yksikön lastenvalvojien keskitetty ajanvarausnumero. Ajanvaraus on avoinna maanantaista perjantaihin 10.00-12.00.
- puh. 036215640
Normaalit aukioloajat
Ajanvaraus:- Maanantai - Perjantai 10:00 - 12:00
Kunnat:
Loppi, Ypäjä, Tammela, Jokioinen, Janakkala, Hämeenlinna, Forssa, Humppila, Hausjärvi, Hattula, Riihimäki
Lastenvalvojien puhelinasiointi, Kanta-Hämeen perheoikeudellinen yksikkö
Kanta-Hämeen perheoikeudellisen yksikön lastenvalvojien puhelinasiointi. Lastenvalvojat tarjoavat sinulle ohjausta ja neuvontaa perheoikeudellisista palveluista puhenlinaikoina.
Asiointi lastenvalvojan luona tapahtuu ajanvarauksella. Ajan voit varata lastenvalvojien keskitetyn ajanvarauksen kautta.
- Lastenvalvoja Anneli Mero, Forssan toimipiste, puhelinaika ma, ti ja to klo 11-12 puh. +358 504718935
- Lastenvalvoja Jaakko Antila, Hämeenlinnan toimipiste, puhelinaika ma, ke ja to klo 11-12 puh. +358 405636270
- Lastenvalvoja Kati Kolehmainen, Hämeenlinnan toimipiste, puhelinaika ti, ke ja pe klo 11-12 puh. +358 504719363
- Lastenvalvoja Tanja Kotilainen, Hämeenlinnan toimipiste, puhelinaika ti, ke ja pe klo 11-12 puh. +358 405858231
- Lastenvalvoja Laura Lunden, Hämeenlinnan toimipiste, puhelinaika ma ja ke klo 11-12 puh. +358 504719171
- Lastenvalvoja Kirsi Pasonen, Hämeenlinnan toimipiste, puhelinaika ma, ke ja pe klo 11-12 puh. +358 504718482
Normaalit aukioloajat
Lastenvalvojien puhelinajat:- Maanantai - Perjantai 11:00 - 12:00
Kunnat:
Loppi, Riihimäki, Ypäjä, Tammela, Jokioinen, Janakkala, Hämeenlinna, Forssa, Humppila, Hausjärvi, Hattula
Kanta-Hämeen perheoikeudellisen yksikön toimipisteet
Kanta-Hämeen perheoikeudellinen yksikkö tarjoaa perheoikeudelliset palvelut kaikille Kanta-Hämeen alueen asukkaille.
Perheoikeudellisen yksikön toimipisteet löytyvät Hämeenlinnasta, Riihimäeltä ja Forssasta. Asiointi kaikissa toimipisteissä vain ajanvarauksella.
Osoite
Hämeenlinnan toimipiste
Palokunnankatu 26, 4. krs, 13100 HÄMEENLINNA
Riihimäen toimipiste (ti ja to)
Jarrumiehenkatu 15, 11100 RIIHIMÄKI
Forssan toimipiste
Kujalankatu 3, 30100 FORSSA
Muut yhteystiedot
Kunnat:
Riihimäki, Ypäjä, Tammela, Jokioinen, Janakkala, Hämeenlinna, Forssa, Humppila, Hausjärvi, Hattula, Loppi