Aluevaltuusto hyväksyi tukipalveluiden yhtiöittämisen pitkän keskustelun jälkeen
Tiistain kokouksessa Forssassa hyväksyttiin myös hyvinvointialueen osallisuusohjelman.
Aluevaltuusto hyväksyi tukipalveluiden yhtiöittämisen pitkän keskustelun jälkeen
UUTINEN / 13.02.2024
Tiistain kokouksessa Forssassa hyväksyttiin myös hyvinvointialueen osallisuusohjelman.
UUTINEN / 13.02.2024
Aluevaltuusto hyväksyi tukipalveluiden yhtiöittämisen pitkän keskustelun jälkeen
Aluevaltuusto hyväksyi tiistain kokouksessaan aluehallituksen esityksen siitä, että hyvinvointialue perustaa oman, ateria- ja ruokapalveluita, laitoshuoltopalveluita sekä kiinteistönhuoltopalveluita hoitavan yhtiön. Päätöksen myötä Oma Hämeen tukipalveluissa nyt työskentelevä henkilöstö siirtyy perustettavaan yhtiöön vanhoina työntekijöinä. Samalla aluehallitus valtuutetaan päättämään yhtiöittämisen tarkemmasta aikataulusta ja tarvittavista toimenpiteistä.
Aluevaltuusto hyväksyi aluehallituksen esitykseen kolme, aluevaltuutettu Aapo Reima (vas.). ehdottamaan lisäystä. Kaikki ehdotukset saivat kannatusta useammasta valtuustoryhmästä ja ne saivat äänestyksissä selvän kannatuksen.
Reiman ehdotuksesta päätökseen lisätään, että perustettavassa yhtiössä pyritään toiminnan tehostamiseen mahdollisuuksien mukaan ilman tuotannollisista ja taloudellisista syistä tehtäviä irtisanomisia tai työehtojen heikennyksiä. Lisäys hyväksyttiin äänin 29–27. Reiman ehdotuksesta päätöksen lisätään myös, että yhtiön toiminnassa on kiinnitettävä huomiota laadukkaaseen sopimushallintaan ja -ohjaukseen. Tämä lisäys hyväksyttiin äänin 36–19. Kolmas Reiman ehdottama lisäys on, että perustettavan yhtiön mahdollisesta osake-enemmistön myymisestä päätetään tulevaisuudessa aluevaltuustossa. Tämä lisäys hyväksyttiin äänin 40–16.
Aluevaltuusto hyväksyi tiistaina hyvinvointialueen osallisuusohjelman. Jokaisen Oma Häme -ohjelman toteutumista tulee seuraamaan integraatiovaliokunta. Osallisuusohjelma ohjaa Oma Hämeen osallisuustyötä. Siinä kuvataan väylät ja tavat, joilla asukas, asiakas, henkilökunta ja sidosryhmän edustajat voivat osallistua ja vaikuttaa hyvinvointialueen asioihin.
Voit katsoa tiistain kokouksen kokonaisuudessaan tallenteesta Youtubessa.
Aluevaltuusto teki useita henkilövalintoja
Aluevaltuusto teki parituntisessa kokouksessaan useita henkilövalintoja. Sirpa Ylikerälän (vas.) tilalle integraatiovaliokuntaan valittiin Maria Laakso (vas.) ja Minna Belikin (vas.) tilalle integraatiovaliokunnan varajäseneksi valittiin Satu Viksten (vas.).
Aino Närkin (kok.) tilalle terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan jäseneksi valittiin Miia Antin (kok.) ja Antinin tilalle varajäseneksi valittiin Pirjo Kilpeläinen (kok.). Lisäksi Reijo Saksan (kok). tilalle yksilöasioiden jaoston jäseneksi valittiin Juha Koskelainen (kok). Pentti Nyholmin (sd.) tilalle aluehallituksen varajäseneksi valittiin Johannes Koskinen (sd.). Juha Tuomen (kok). tilalle turvallisuuslautakunnan varajäseneksi valittiin Timo Rintakoski (kok.)
Lisäksi aluevaltuusto käsitteli useampia vastauksia valtuustoaloitteisiin. Keskustan valtuustoryhmän esityksestä lähiruoan käyttöä hyvinvointialueen ateriapalveluissa koskeva aloite palautettiin uudelleen valmisteluun. Muut annetut vastaukset valtuustoaloitteisiin aluevaltuusto merkitsi tiedoksi.
Aluevaltuusto on seuraavan kerran koolla Hämeenlinnassa 26. maaliskuuta, jolloin päätetään muun muassa palveluverkon muutoksista. Kokousta voi seurata suorana verkosta.