Navigointivalikko

Yläluomileikkaukseen tulevalle

Yläluomileikkaukseen tulevalle

Yläluomella voi olla löysää ihoa, joka varjostaa näkökenttää ja voi painaa ripsiä kohti silmän pintaa (KUVA 1). Mukana voi olla myös rasvaylimäärää yläluomen sisänurkassa tai laakeammin yläluomen matkalla. Jatkuvasta otsalihasten jännityksestä seuraa monesti päänsärkyä ja siristelyn tarvetta. Silmät voivat väsyä helposti esimerkiksi näyttöpäätetyössä, autolla ajaessa tai lukiessa. Luomipoimu voi hautua tai jopa haavautua. Leikkauksessa poistetaan omia ihopoimuja mukaillen ylimääräistä ihoa, ja tarvittaessa kevennetään ylimääräistä rasvaa (KUVA 2).  

Joskus yläluomien täyteyden taustalla pääasiallinen aiheuttaja onkin kulmakarvojen laskeuma, jolloin paras apu saadaan tekemällä joko pelkkä kulmakarvojen kohotus tai yhdistämällä se yläluomileikkaukseen.   

Joskus vaivan takana on riippuluomi eli yläluomen kohottajalihaksen jänteen periksi anto. Silloin korjaukseksi tarvitaan jänteen uudelleenkiinnitys tai kiristäminen, tai harvinaisemmassa tapauksessa yläluomen ripustaminen jännesiirteen tai silikonilenkin avulla.  

Lippaluomi ja tilanne leikkauksen jälkeen.

Ennen leikkausta

Oma verenohennuslääkitys tauotetaan erillisen ohjeen mukaan. Myös Omega-3-valmisteet täytyy tauottaa 2 viikkoa ennen leikkausta. Tupakointi tulee lopettaa viimeistään kuukausi ennen leikkausta. Perussairauksien kuten verenpainetaudin ja diabeteksen tulee olla hyvässä hoitotasapainossa. 

Leikkaus

Toimenpide voidaan tehdä poliklinikalla tai päiväkirurgisesti.   

Toimenpide tehdään paikallispuudutuksessa. Silmän pinta puudutetaan lisäksi puudutustipoilla. Suonensisäisesti on myös tarvittaessa mahdollista antaa rentouttavaa lääkettä tai kipulääkettä toimenpiteen aikana.  

Leikkaushaavat suljetaan poistettavalla langalla jatkuvalla ompeleella. Myös ihoteippiä voidaan käyttää joko korvaamassa solmuja tai pitämässä langanpäitä poissa silmän seudusta. Ihoteipit saavat olla paikoillaan ompeleiden poistoon asti.  

Leikkauksen jälkeen

Ompeleita pidetään tavallisesti 7 vuorokautta. Ompeleet voidaan poistaa omalla terveysasemalla tai työterveydessä. Kylmäpakkauksen käyttö auttaa turvotukseen ja kipuun. Kylmäpakkausta käytetään esimerkiksi kolmesti päivässä 15-30 min kerralla. Kumartelua ja voimakasta ponnistelua on suositeltavaa välttää ensimmäisinä päivinä toimenpiteen jälkeen.  

Leikkaushaavat saa kastella suihkussa käynnin yhteydessä vuorokauden kuluttua toimenpiteestä ja kuivata varovasti puhtaalla pyyhkeellä painellen. Saunaan, kylpyyn ja hikiliikuntaan voi palata, kun ompeleet on poistettu ja haavat ovat kauttaaltaan siististi parantuneet, aikaisintaan reilun viikon kohdalla toimenpiteestä.  

Sairausloman tarve on toimenkuvasta ja yksilöllisestä toipumisesta riippuen tavallisesti 1–2 viikkoa. Jälkitarkastuksen tarve sovitaan tilanteen mukaan leikkaavan lääkärin kanssa.

Riskit

Lähes kaikille tulee leikkauksen jälkeen mustelmaa. Mustelma voi joskus olla runsastakin ja laskea painovoiman mukana alaluomelle tai poskille asti. Mustelmat paranevat yleensä 1–2 viikon aikana. Toimenpiteitä vaativa leikkauksen jälkeinen verenvuoto on harvinaista. Turvottelua esiintyy tavallisesti muutaman viikon ajan. Hankalampi, kuukausia kestävä imunestekierron hankaluus ja turvotus on harvinaista. 

Kuivasilmäisyyden oireet voivat pahentua toimenpiteen jälkeen. Antibioottihoitoa vaativa leikkauksen jälkeinen tulehdus on harvinainen. 

Arpien kypsyminen on yksilöllistä. Tavallisesti arvet asettuvat huomaamattomasti ihopoimuun ja vaalenevat jo ensimmäisten viikkojen aikana. Arven ulkoreunassa voi esiintyä punoitusta pidempään ennen kuin se kypsyy vaaleaksi. Yläluomen sisänurkan alueella vaaleaksi kypsynyt arpi voi erottua näkyvästi ympäröivälle iholle tyypillisestä tummemmasta ihonväristä johtuen. Kasvojen lievää epäsymmetriaa todetaan hyvin usein ennen leikkausta, ja se on mahdollista myös toimenpiteen jälkeen. Tuntohäiriö leikkausalueella on mahdollinen, joskus myös pysyvä.