
Kohtaamisia ja yhteisiä oivalluksia Oma Hämeen henkilöstöpäivillä
Hyvinvointialueen työntekijät olivat koolla kolmatta kertaa Hämeenlinnan Verkatehtaalla.

Kohtaamisia ja yhteisiä oivalluksia Oma Hämeen henkilöstöpäivillä
UUTINEN / 23.04.2025
Hyvinvointialueen työntekijät olivat koolla kolmatta kertaa Hämeenlinnan Verkatehtaalla.

UUTINEN / 23.04.2025
Kohtaamisia ja yhteisiä oivalluksia Oma Hämeen henkilöstöpäivillä

Hyvinvointialueen perinteiset henkilöstöpäivät pidettiin jälleen Hämeenlinnan Verkatehtaalla 22.–23. huhtikuuta. Kolmansille henkilöstöpäiville kokoontui noin 1 400 työntekijää ympäri maakuntaa. Sosiaali-, terveys- ja pelastusalan työntekijät saivat jälleen mahdollisuuden kohdata toisiaan, verkostoitua ja inspiroitua hyvinvointialueen onnistumisista.
Tänäkin vuonna henkilöstöpäivät järjestettiin kahtena samansisältöisenä päivänä, jotta mahdollisimman moni pystyi osallistumaan tapahtumaan työvuorojensa puitteissa. Henkilöstöllä oli lisäksi mahdollisuus seurata pääsalin ohjelmaa myös livestriimin välityksellä omissa yksiköissään.
– Henkilöstöpäivät ovat konkreettinen osoitus siitä, miten tärkeä henkilöstö on hyvinvointialueelle. Päivien aikana on mahdollisuus tavata toisia, oppia uutta ja saada aineksia, joista riittää ammennettavaa arkeen pitkäksi aikaa, totesi tapahtuman avannut aluehallituksen puheenjohtaja Kaisa Lepola (sd.).
Hyvinvointialuejohtaja Olli Naukkarinen puolestaan käsitteli omassa puheenvuorossaan hyvinvointialueen rahoitustilannetta ja siihen liittyvää epäsuhtaa. Naukkarinen avasi puheessaan muun muassa uuden strategian valmistelua. Hyvinvointialueen tulevan strategiakauden 2026–2029 perustana on ensimmäisellä valtuustokaudella hyväksytty hyvinvointialuestrategia. Valmistelussa hyödynnetään nykyisestä strategiasta ne elementit, jotka edelleen ovat perusteltuja.
Naukkarisen mukaan tulevalla strategiakaudellakin Oma Häme järjestää palvelut asiakaslähtöisesti ja vaikuttavasti.
– Henkilökeskeisen tiedon keräämisessä ja hyödyntämisessä olemme maan kärjessä. Siitä voimme olla ylpeitä ja meidän tekemistämme myös seurataan tämän vuoksi. Meidän on tunnistettava asiakkaiden tarpeet, jotta voimme kehittää palveluja, Naukkarinen painottaa.

Henkilöstöpäivien pääpuhujana oli tänä vuonna yhdenvertaisuusasiantuntija ja ihmisoikeuskouluttaja Dakota Robin. Hän pysäytti kuulijat puheenvuorollaan oikeudenmukaisuudesta ja ihmisen arvosta:
– Jokaisella on tarve kuulua joukkoon, joka on ihan eri asia kuin joukkoon mahtuminen. Jos ihminen ahdetaan yhteiskunnan normeihin kuin valkosipulin kynsi mandariinilohkon tilalle, ei se toimi, eikä yksilö silloin voi hyvin, Robin kuvailee.
Robin on suosittu puhuja, joka kiertää kouluttamassa erilaisia työyhteisöjä ammentaen omia kokemuksiaan. Robin on puoliksi turkkilainen, puoliksi suomalainen transsukupuolinen mies, joka on syntynyt Sveitsissä, mutta kasvanut sotaveteraanien lapsenlapsena pienessä suomalaiskaupungissa. Lapsena hän ei osannut sopeutua yhteiskunnan rooleihin.
– Inhimillinen kulttuuri, jossa arvostetaan ja tuetaan ihmisiä, luo turvaa ja hyvinvointia. Erilaisuuden hyväksyminen on entistä tärkeämpää nyt, kun yhteisöllisyys on muuttunut ja yhteiskunta on pirstaloitunut, Robin painottaa.
Lisää tietoa ja yhteenkuuluvaisuutta
Verkatehtaan Lasipihalla esiteltiin henkilöstölle hyvinvointialueen palveluja ja kehittämistoimintaa. Lisäksi Lasipihalla oli mukana Oma Hämeen kumppaneiden erilaisia toimintapisteitä. Henkilöstöpäivät järjestettiin tänä vuonna osittain tapahtumakumppanien tuella. Pääyhteistyökumppaneina olivat Terveystalo ja Diktamen – muut kumppanit ja näytteilleasettajat olivat mukana mahdollistamassa päivien järjestämistä.
Henkilöstöjohtaja Johanna Bjerregård Madsen pitää päiviä onnistuneina.
– Päivien sisältö herätti itsessäni tänä vuonna vahvoja onnistumisen, ilon ja ylpeyden tunteita henkilöstöstä. Tunnelma oli lämmin, innostunut ja yhteisöllinen, kun ihmiset pääsevät irti arjen kiireistä ja tutustuvat toisiinsa uudella tavalla. Nauru, keskustelut ja jaetut hetket vahvistavat yhteishenkeä ja sitoutumista Oma Hämeeseen organisaationa, iloitsee Bjerregård Madsen.
– Uskon, että päivät lisäävät arvostusta työntekijöiden työlle ja vahvistavat motivaatiota. Ja jopa nostattavat ylpeyden tunnetta, omasta organisaatiosta.

Henkilöstöpäivien tarkoituksena on mahdollistaa työntekijöiden aidot kohtaamiset ja verkostoituminen. Tämän tärkeyttä korostavat myös hyvinvointialueiden pääluottamusmiehet, joiden mukaan tapahtumalla on arvoa erityisesti jatkuvien muutosten keskellä.
– Tämä on paikka, jossa itse kukin saa ihmisille kasvot. Tapahtuma vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja kokemusta vaikuttamisesta. Mekin olemme voineet täällä viedä työntekijöiden palautetta konkreettisesti eteenpäin saman tien, kasvotusten, kertovat pääluottamusmiehet.
Heidän mukaansa osa on kokenut henkilöstöpäivien ajankohdan heti pääsiäisen jälkeen haastavaksi. Mutta yhteiskuljetukset Forssasta ja Riihimäeltä ovat saaneet pääluottamusmiesten mukaan kiitosta.
Keskusteluissa henkilöstön kanssa on noussut pääluottamusmiesten mukaan esiin muutosten nopeus ja määrä.
– Vaikka säästöpaineiden vuoksi varmasti mietitään tämänkin tilaisuuden tulevaisuutta, on tärkeää ymmärtää tapahtuman arvo. Tällä on paikkansa – nyt ehkä enemmän kuin koskaan.
Henkilöstöpäivillä oli tarjolla runsaasti vaihtoehtoisia luentoja eri aiheista. Oma Hämeen omien asiantuntijoiden puheenvuoroissa oli esillä esimerkiksi asiakaslähtöisyys, tekoälyn hyödyntäminen, tietojohtaminen, liikkuvat palvelut sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Päivillä oli puhumassa myös joukko kokemusasiantuntijoita.
Palkittavina helmiä tyyppejä ja sydänten valloittajia
Monella sote-ammattilaisella ei ole arjessaan aikaa kohdata omia kollegoitaan. Senkin vuoksi henkilöstöpäivät on osallistujille merkityksellisiä. Nuorille suunnatussa mielenterveys- ja päihdepalvelujen Oma Voima -palvelussa työskentelevät psykiatriset sairaanhoitajat Mari Sintonen, Sanna Kuosa ja Jenni Hellman osallistuivat tiistain päivään yhdessä.

– Saimme järjesteltyä asiakkaiden ajat niin, että pystyimme tulemaan tänne Riihimäeltä. Tämä on vaihtelua arkeen ja mahdollisuus purkaa asioita ja ideoida yhdessä, Sanna Kuosa kertoo.
– Olen ollut mukana muinakin vuosina. Kyllähän tämä tukee työhyvinvointiakin, Jenni Hellman muistuttaa.
– Dakota Robin oli paras puhuja, hänen teemansa on tärkeä. Omassa työssämme kohtaamme paljon nuoria, joilla on samanlaisia haasteita. Oli herättelevää puhetta, Mari Sintonen sanoo.
Henkilöstöpäivien aikana nostettiin esiin arvostettuja työntekijöitä, Helmiä. Oma Hämeessä ammattilaiset kehuvat ja kiittävät kollegoitaan, ja eniten ääniä saaneita valitaan aina kuukauden Helmeksi. Oma Hämeen Helmien lisäksi pääsalin lavalla kävivät palkittavana myös Oma Hämeen Sydän -kampanjassa menestyneet. Asukkaat ja asiakkaat saivat maaliskuussa äänestää yksittäisiä ammattilaisia, työpareja tai yksiköitä, jotka ovat tehneet vaikutuksen ja jättäneet jäljen asiakkaan sydämeen.