
Ilveskodista Ukrainaan lähti kesäkuun alussa mm. pyörätuoleja ja kalusteita.

Ilveskodista lahjoitettiin tarvikkeita Ukrainaan – Oma Hämeeltä lähtenyt myös muita lahjoituksia sodan keskelle
UUTINEN / 16.06.2025
Ilveskodista Ukrainaan lähti kesäkuun alussa mm. pyörätuoleja ja kalusteita.

UUTINEN / 16.06.2025
Ilveskodista lahjoitettiin tarvikkeita Ukrainaan – Oma Hämeeltä lähtenyt myös muita lahjoituksia sodan keskelle
Oma Häme on toimittanut aiemmin avustusjärjestöjen kautta Ukrainaan esimerkiksi ambulansseja, ensihoitovälineitä ja haavanhoitotarvikkeita. Ilveskodista Ukrainaan lähti kesäkuun alussa pyörätuoleja ja kalusteita.
Ilveskodista lähtenyttä kuormaa puretaan Ukrainan Vinnytsjassa kesäkuun alussa. Kyydissä oli mm. sairaalasänkyjä, tuoleja ja rollaattoreita. Kuvassa vasemmalla Yrjö Niemi.
Hämeenlinnassa sijaitsevasta ikäihmisten ympärivuorokautisesta palveluasumisen yksiköstä Ilveskodista on lahjoitettu remontin yhteydessä ylimääräistä tavaraa Ukrainaan. Lahjoituksissa on mukana esimerkiksi useita pyörätuoleja, rollaattoreita ja erilaisia huonekaluja kuten tuoleja, pöytiä ja sairaalasänkyjä. Lahjoitettavat tavarat ovat sellaisia, joille ei ole enää löytynyt käyttöä hyvinvointialueella.
Ilveskodin lahjoitukset Ukrainaan menevät hämeenlinnalaisen rovasti Yrjö Niemen kautta. Hän kerää apua Ukrainan Vinnytsjaan The Morning Star –seurakunnan työhön. Ilveskodin lahjoitukset on toimitettu perille Ukrainaan kesäkuun alussa. Ilveskodista on jäänyt käytöstä poistettuja tavaroita remontin vuoksi. Ilveskodin tilat remontoidaan vuoden 2025 aikana.
– On todella hienoa ja hyvä asia, että Oma Häme lahjoitti Ilveskodista remontin alta Ukrainaan sellaisia huonekaluja, tavaroita ja tarvikkeita, mitä ei juuri nyt saatu kierrätettyä sisäisesti hyvinvointialueella. Näitä tarvikkeita tarvitaan suuresti toisaalla ja kaikki lahjoitetut tavarat tulevat varmasti käyttöön. Toivottavasti lahjoituksesta on apua mahdollisimman paljon ja mahdollisimman monelle, sanoo ikäihmisten asumispalveluiden tulosaluejohtaja Raila Lahtinen.
Hämeenlinnasta kuormaan pakattiin viimeisenä muun muassa rollaattoreita ja pyörätuoleja.
Ambulansseja ja hoitotarvikkeita sota-alueelle
Hyvinvointialue on aikaisemminkin lahjoittanut tarvikkeita Ukrainaan. Hämeenlinnan keskussairaalan yksiköstä on esimerkiksi lahjoitettu sellaisia hoitotarvikkeita, joiden parasta ennen päiväykset ovat olleet lähellä, mutta jotka ovat olleet vielä täysin käyttökelpoisia. Mukana on ollut esimerkiksi haavanhoitotarvikkeita, hengityssuojaimia, verinäyteneuloja, katetreja ja ruiskuja. Terveydenhuollosta hoitotarvikkeita Ukrainaan on lähtenyt pari kertaa.
Ensihoidon yksiköistä Ukrainaan on lähtenyt jo sodan alusta alkaen hoitotarvikkeita ja kantovälineitä. Lahjoituksissa on ollut esimerkiksi käytöstä poistuneita paareja, tyhjiöpatjoja ja lastoja, rankalautoja ja hapenantovälineitä.
Lisäksi hyväntekeväisyysyhdistysten kautta sodan keskelle on toimitettu käytöstä poistettuja ambulansseja. Ensimmäiset ambulanssit toimitettiin Ukrainaan sodan alussa Harkovan alueelle, ja viimeisin lähetys on lähtenyt vuoden 2025 puolella eri puolille Ukrainaa. Yhteensä Kanta-Hämeestä Ukrainaan on mennyt avuksi viisi ambulanssia parin eri järjestön kautta. Ambulanssit on myyty järjestöille tai toimitettu Ukrainaan huutokauppamyynnin kautta.
Lääkäri Kaido Kotkas auttoi ystävineen Ukrainaa sodan alettua. Avustusprojektin kautta Ukrainaan on lähetetty useita ambulansseja. Kuva on otettu maaliskuussa 2022 Hämeenlinnan paloasemalla. Kuvassa Kaido Kotkas (oik.) ja Kristel Kotkas.