ARTIKKELI / 06.09.2024

Blogi: Motivoivatko moitteet?

Keskustelin tällä viikolla lastensuojelun tilanteesta toimialan johdon kanssa. Budjetti oli ylittynyt, koska lastensuojeluun oli onnistuttu rekrytoimaan mitoituksen mukainen määrä päteviä sosiaalityöntekijöitä palvelukseemme.

Tilanne ei ole kovin tyypillinen Suomessa. Kuntapohjaisessa järjestelmässä rekrytointeja ei saatu tehtyä ja näin ollen rahaakaan ei oltu aiemmin käytetty. Täytettävät virkapohjat siirtyivät sote-uudistuksen mukana hyvinvointialueelle, mutta rahaa ei siirtynyt, koska rekrytoinneissa ei aiemmin onnistuttu.

Jäin pohtimaan, tulisiko minun nyt moittia itseäni siitä, etten jo keväällä huomannut puuttua budjettiylitykseen? Vai pitäisikö moittia johtoa palvelun saattamisesta ensi kerran maakunnan historiassa lainmukaiseen tilaan? Vai moittisinko kenties kuntia asian laiminlyömisestä? Valtiovarainministeriötä siitä, ettei rahoitusmalli huomioi tällaista tilannetta? Vai sosiaali- ja terveysministeriötä mitoituksen säätämisestä ilman rahoitusta? Ja mikä näistä moitteista mahtaisi auttaa niitä kantahämäläisiä lapsia eniten?

Valtiolla on kolme keinoa ohjata hyvinvointialueita. Normiohjaus, jossa sosiaali- ja terveysministeriö tai sisäministeriö (pelastustoimen osalta) kirjoittelevat lakeja, asetuksia ja muita ohjeita, joiden noudattamista aluehallintovirasto ja Valvira valvovat. Sitten on resurssiohjaus, jossa valtiovarainministeriö antaa rahoitusta, sen mukaan, mihin eduskunnan enemmistön mielestä kansantaloudellamme on varaa ja valvoo rahan käyttöä.

Kolmantena välineenä on informaatio-ohjaus. Se on tarkoitettu vuorovaikutukseen ohjaavien ministeriöiden ja hyvinvointialueiden välillä. Informaatio-ohjaus toimisi varmasti erinomaisesti, jos normiohjaus ja resurssiohjaus olisivat edes teoriassa sovitettu yhteen. Kun lain vaatimukset ja myönnetty rahoitus eivät kohtaa, muuttuu informaatio-ohjaus moiteohjaukseksi, jossa normiohjausta ja resurssiohjausta edustavat tahot pyrkivät kokouksissa, ja nyttemmin myös julkisuudessa, patistelemaan alueita oman intressinsä suuntaan.

Lopputuloksena on loputon moitepuhe. Joko normien rikkomisesta tai budjetin ylityksestä. Kun se jatkuu riittävän pitkään, siitä vaan lakkaa välittämästä.

Joko olisi aika myös sille, että iloittaisiin edes hetki onnistumisista? Niitäkin on.

Olli Naukkarinen, hyvinvointialuejohtaja