Murupolku
Navigointivalikko
Vauvan rauhoittaminen näytteenoton aikana
Vauvan rauhoittaminen näytteenoton aikana
Voit helpottaa vauvan kokemaa kipua monin tavoin. Usein vauvan oloa helpottaa jo sinun läheisyytesi, äänesi kuunteleminen ja hellä kosketus. Ihokontakti vauvan kanssa on oivallinen keino vauvan rauhoittamiseksi ja olon helpottamiseksi. Ympäristön on hyvä olla rauhallinen ja mahdollisuuksien mukaan himmeästi valaistu.
Verinäytteen otto tai muu tutkimus
Vauvan kantapäät on lämmitetty harsoon käärityllä vesipussilla ennen verinäytteenottoa, jotta näyte saadaan mahdollisimman helposti. Jos liikuttelet vauvaa, huolehdi että lämmityspussi pysyy vauvan kantapäiden ympärillä näytteen ottamiseen saakka. Jos lämmityspussi ehtii viilentyä ennen näytteenottoa, pyydä uusi lämmin pussi hoitajilta.
Voit kysyä näytteenottajalta, millaiseen asentoon hän vauvan haluaa hoitopöydälle. Usein kylkiasento on paras. Joskus näyte on mahdollista ottaa vauvan ollessa ihokontaktissa kanssasi tai vauvan imiessä rinnalla. Jos on mahdollista anna vauvalle tuoretta maitoa esimerkiksi ruiskulla juuri ennen pistämistä.
Pidä vauvaa käsikapalossa toimenpiteen ajan (kädet kapaloksi vauvan ympärille ”kohdun seinämiksi”, laaja ja tasainen kosketus) samalla jutellen vauvalle rauhoittavasti. Käsikapalon voi aloittaa jo muutamaa minuuttia ennen verinäytteen ottoa ja jatkaa hetken näytteenoton jälkeen, jotta vauva ehtii rauhoittua ennen kuin irrotat otteesi. Vauvaa saattaa rauhoittaa myös vanhemman sormista kiinni pitäminen tai esimerkiksi omien nyrkkiensä imeminen.
Tärkeintä on, että vauvasi tietää sinun olevan lähellä ja valmiina lohduttamaan tarvittaessa.