Ptv Service Display

Vastasyntyneiden tehohoito

Hoidamme sairaita vastasyntyneitä ja keskosia vastasyntyneiden teho- ja tarkkailuosastolla Kanta-Hämeen keskussairaalassa. Hoitoajat vaihtelevat tunneista kuukausiin riippuen vauvan tarpeista. Vauvat tulevat hoitoon synnytyssalista, synnytysvuodeosastolta tai muista sairaaloista. Alle kahden viikon ikäinen vauva voi tulla hoitoon myös kotoa esimerkiksi keltaisuuden vaatiman valohoidon tarpeen vuoksi.

Tavoitteenamme on hoitaa vauvoja perhetyön menetelmin, ohjata ja tukea vanhempia sekä taata hoidon jatkuvuus kotiutuksen jälkeen. Ohjaamme vanhempia itsenäiseen ja omatoimiseen vauvansa hoitoon mahdollisimman varhain, heti kun se on vauvan voinnin puolesta mahdollista. Tavoitteena on, että vanhemmat hoitavat vauvansa hoivan ja perushoidon ja henkilökuntamme lääketieteelliset toimet. Uudessa sairaalassamme tulee olemaan kaikille perhehuoneet, jolloin vanhemmat voivat hoitaa omaa vauvaansa ympärivuorokautisesti alusta kotiutumiseen saakka

Tuemme kotiutumista vauvaperhetyön kotikäynnein, jolloin kotiutuminen esimerkiksi nenämahaletkun kanssa on mahdollista ja perhe saa tukea kotiin tutulta hoitajalta.

Vastasyntyneiden teho- ja tarkkailuosasto

Vastasyntyneiden teho- ja tarkkailuosastolla hoidamme erityisseurantaa tarvitsevia vauvoja. Hoito on perhekeskeistä ja vauvaperhetyöntekijät tekevät myös kotikäyntejä kun hoitojakso päättyy. Osastolla työskentelee sairaanhoitajia, fysioterapeutti, silmälääkäri, sosiaalityöntekijä, apulaisylilääkäri, lastenkirurgi ja lastentauteihin erikoistuva lääkäri. Osastolla on sairaansijoja viisi kappaletta.

Osoite

Parantolankatu 6 13530 HÄMEENLINNA

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat

Forssa, Hattula, Hausjärvi, Humppila, Hämeenlinna, Janakkala, Jokioinen, Loppi, Riihimäki, Tammela, Ypäjä

Forssa, Hattula, Hausjärvi, Humppila, Hämeenlinna, Janakkala, Jokioinen, Loppi, Riihimäki, Tammela, Ypäjä