Länkstig
Navigeringsmeny
Peseytymispalvelu
Peseytymispalvelu
Peseytymispalvelu on sosiaalihuoltolain mukaan myönnettävä tukipalvelu. Tukipalveluilla tarkoitetaan palveluja, joilla luodaan ja ylläpidetään henkilön kodissa sellaisia olosuhteita, että hän voi suoriutua jokapäiväiseen elämään kuuluvista toiminnoista mahdollisimman itsenäisesti, sekä palveluja, joiden avulla henkilö voi saada hyvinvointia tuottavaa sisältöä elämäänsä.
Voit olla yksilöllisen arvioinnin perusteella oikeutettu peseytymispalveluihin kodin ulkopuolelle. Peruste palvelun saamiselle voi syntyä, mikäli sinulla ei ole kotona asianmukaisia peseytymismahdollisuuksia ja toimintakykysi on heikentynyt siten, ettet pysty autettunakaan peseytymään kotisi puutteellisiksi tai vaarallisiksi todetuissa peseytymistiloissa.
Peseytymispalveluun voi kuulua erikseen määriteltynä kuljetuspalvelu. Tällöin niistä peritään erikseen määritelty asiakasmaksu.
Toimi näin
Peseytymispalvelu myönnetään palvelutarpeen arvioinnin perusteella. Ota yhteys ikäihmisten asiakasohjaukseen.
Ikäihmisten asiakasohjauksen puhelinasiointi, Hämeenlinna
Ikäihmisten asiakasohjauksen puhelinasiointi Hämeenlinnassa.
Asuinalueesi palveluohjaavat ohjaavat ja neuvovat sinua ikäihmisten palveluihin liittyvissä asioissa. Kotikäynneillä palveluohjaajat ja sosiaalityöntekijä selvittävät palveluntarvettasi ja auttavat sinua palveluiden järjestämisessä.
Voit ottaa yhteyttä asuinalueesi palveluohjaajaan puhelinaikana tai lähettää yhteydenottopyynnön sähköpostitse ikaihmisten.palveluohjaus.hameenlinna@omahame.fi.
SAS-palveluohjaaja vastaa ympärivuorokautiseen hoivaan liittyviin kysymyksiin.
Öppettider
Palveluohjaajien puhelinajat:- Måndag 09:00 - 10:00
- Tisdag 12:00 - 13:00
- Onsdag 09:00 - 10:00
- Torsdag 12:00 - 13:00
- Fredag 09:00 - 10:00
- Måndag 09:00 - 11:00
- Tisdag 12:00 - 13:00
- Onsdag 09:00 - 11:00
- Torsdag 12:00 - 13:00
- Fredag 09:00 - 11:00
Kunnat:
Hämeenlinna, Jokioinen, Loppi, Ypäjä, Hausjärvi, Janakkala, Riihimäki, Hattula, Forssa, Tammela, Humppila
Ikäihmisten asiakasohjauksen puhelinasiointi, Hattula
Ikäihmisten asiakasohjauksen puhelinasioinnin yhteystiedot Hattulassa.
Asiakas- ja palveluohjauksen tavoitteena on tukea kotona selviytymistäsi mahdollisimman pitkään, koota keskitetysti yhteen tiedot sinulle kuuluvista sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista ja muusta sosiaaliturvasta sekä neuvoa ja ohjata sinua palvelujen käytössä. Palveluohjaukseen sisältyy myös palvelutarpeen arviointi.
Ei-kiireellisissä tilanteissa palvelutarpeesi arvioidaan viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä yhteydenotostasi ja kiireellisissä tilanteissa viipymättä.
Palveluohjaaja neuvoo sinua julkisten, yksityisten ja kolmannen sektorin toimijoiden palveluista. Kotikäynneillä kartoitetaan tukipalveluiden palvelutarpeesi ja autetaan hakemusten täyttämisessä.
Kunnat:
Loppi, Ypäjä, Tammela, Jokioinen, Janakkala, Hämeenlinna, Forssa, Humppila, Hausjärvi, Hattula, Riihimäki
Ikäihmisten asiakasohjauksen puhelinasiointi, Loppi
Ikäihmisten asiakasohjauksen puhelinasiointi Lopella. Asiakasohjauksen kautta voit hakeutua ikääntyvien palveluiden piiriin. Asiakasohjauksesta voit saada myös tietoa, ohjausta ja neuvontaa.
Asiakasohjauksesta voit saada tietoa, ohjausta ja neuvontaa ikääntyneiden kotiin annettavista tukipalveluista, kotihoidosta sekä asumis- ja hoivapalveluista. Palveluohjaaja tekee tarvittaessa arviointikäynnin ja järjestää sinulle palvelutarpeen arviointiin perustuvat tarvitsemasi palvelut. Kotona asumista voidaan tukea tukipalveluilla, kuten turvapuhelin- ja ateriapalvelulla. Lisäksi sinun on mahdollista ostaa palveluita yksityisiltä palveluntuottajilta, muun muassa siivous- sekä kauppapalvelua.
Öppettider
Puhelinasiointi avoinna:- Måndag - Fredag 08:30 - 09:30
Kunnat:
Hattula, Riihimäki, Forssa, Janakkala, Jokioinen, Loppi, Humppila, Hausjärvi, Hämeenlinna, Ypäjä, Tammela
Asiakasohjauksen puhelinasiointi, ikäihmisten palvelut, Janakkala
Ikäihmisten asiakasohjauksen puhelinasiointi Janakkalassa. Asiakasohjauksen palvelut on tarkoitettu ensisijaisesti ikääntyville sekä heidän omaisilleen ja läheisilleen. Toiminnan tavoitteena on edistää ikääntyvien henkilöiden hyvinvointia koko Janakkalan alueella.
Ottamalla yhteyttä asiakasohjauspuhelimeen saat ohjausta ja neuvontaa. Tarvittaessa sinulle sovitaan palvelutarpeen arviointi kotiin tai tapaaminen palveluista vastaavan asiantuntijan vastaanotolle.
Käytössämme on takaisinsoittojärjestelmä. Jos linjamme ovat varattu, kuuntele nauhoite ja toimi ohjeistuksen mukaisesti, niin palveluohjaaja soittaa sinulle mahdollisimman pian. Voit ottaa asiakasohjaukseen yhteyttä myös sähköpostitse: asiakasohjaus@janakkala.fi.
Öppettider
Puhelinasiointi avoinna:- Måndag - Fredag 09:00 - 14:00
Kunnat:
Humppila, Hattula, Tammela, Loppi, Jokioinen, Ypäjä, Forssa, Hämeenlinna, Riihimäki, Janakkala, Hausjärvi
Ikäihmisten asiakasohjauksen puhelinasiointi, Hausjärvi
Ikäihmisten asiakasohjauksesta saat neuvoa Hausjärven alueen ikäihmisten palveluista. Asiakasohjauksesta voit pyytää myös palvelutarpeen arviointia. Neuvonta ja arviointi on sinulle maksutonta.
Hausjärvellä ikäihmisten asiakasohjauksen puhelinaika on ma-pe klo 9.00 – 10.00. Molemmista numeroista opastetaan kaikissa asiakasohjaukseen liittyvissä asioissa. Puhelinajan ulkopuolella soittaessasi jätä viesti vastaajaan, jossa kerrot yhteystietosi ja asiasi. Kontaktoimme viimeistään seuraavana arkipäivänä takaisin.
Öppettider
Palveluohjaajien puhelinajat:- Måndag - Fredag 09:00 - 10:00
Kunnat:
Loppi, Hattula, Hausjärvi, Humppila, Forssa, Hämeenlinna, Janakkala, Jokioinen, Tammela, Ypäjä, Riihimäki
Ikäihmisten asiakasohjauksen puhelinasiointi, Forssan seutu
Ikäihmisten asiakasohjauksen puhelinasiointi Forssan seudulla. Palveluohjaaja toimii Neuvontapiste Wiisarissa.
Öppettider
- Måndag - Fredag 10:00 - 14:00
Kunnat:
Riihimäki, Ypäjä, Tammela, Jokioinen, Janakkala, Hämeenlinna, Forssa, Humppila, Hausjärvi, Hattula, Loppi
Lainsäädäntö
Sosiaalihuoltolaki
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20141301