Länkstig

Innehållspublicerare

Uutiset

Aluehallituksen jäsenten vaalikelpoisuus ratkesi

UUTINEN / 09.01.2023

Kokousvuotensa aloittanut aluehallitus totesi kaikki varsinaiset jäsenet vaalikelpoisiksi.

Hyvinvointialueilla työskentelevien aluevaltuutettujen vaalikelpoisuus aluehallitukseen on puhuttanut valtakunnallisesti pitkin syksyä. Valtiovarainministeriö lähetti marraskuussa asiasta erillisen ohjeen.  

Sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen henkilöstö on siirtynyt kunnista ja kuntayhtymistä töihin hyvinvointialueelle 1.1.2023. Siirron jälkeen on tullut arvioitavaksi hyvinvointialueen toimielimiin valittujen luottamushenkilöiden vaalikelpoisuus. Kanta-Hämeen aluehallitus käsitteli asiaa osaltaan maanantain kokouksessaan.  

Kanta-Hämeen hyvinvointialueella koko henkilöstö toimii aluehallituksen alaisena. Muiden toimielimien, esimerkiksi valtuuston tai lautakuntien, alaisena ei ole henkilöstöä. Vaalikelpoisuusarviointi koskee siten Oma Hämeessäkin vain aluehallitusta. Vaalikelpoisuuden tarkat kriteerit löytyvät esityslistasta.

Aluehallituksen jäsenille ja varajäsenille on lähetetty tiedustelu vaalikelpoisuuteen liittyen. Saatujen vastausten perusteella aluehallitus totesi kaikkien varsinaisten jäsenten olevan vaalikelpoisia. Varajäsenten osalta asia käsitellään myöhemmin erikseen. 

Lisäksi aluehallitus nimesi pelastusjohtaja Petri Talikan turvallisuuslautakunnan esittelijäksi 30. huhtikuuta asti ja hyväksyi muut asiat esityslistan mukaisesti.  

Aluehallituksen seuraava kokous on 23. tammikuuta. 

Aluehallituksen tiivis kokoustahti jatkuu

UUTINEN / 25.04.2023

Lisäksi aluehallitus päätti järjestöjen tila-avustuksista.

Aluehallituksen tiivis kokoustahti jatkuu

UUTINEN / 25.04.2023

Lisäksi aluehallitus päätti järjestöjen tila-avustuksista.

UUTINEN / 25.04.2023

Aluehallituksen tiivis kokoustahti jatkuu

Aluehallitus kävi maanantaisessa kokouksessaan lähetekeskustelun talouden tasapainottamisohjelmasta, strategian toimeenpano-ohjelmasta sekä palvelustrategiasta. Nämä asiat tulevat aluehallituksen päätettäviksi seuraavissa kokouksissa.

Lisäksi aluehallitus päätti järjestöjen tila-avustuksista. Avustusta tila- ja vuokrakuluihin saavat Forssan seudun kehitysvammaisten tuki ry, Hämeenlinnan Seudun Diabetesyhdistys ry, Kanta-Hämeen Näkövammaiset ry ja Kanta-Hämeen perhetyö ry. Elämänkaarilautakunta on myöntänyt järjestöille muita avustuksia jo aiemmin. Aluehallitus päätti, että jatkossa lautakunnat päättävät kaikista järjestöavustuksista.

Aluehallitus päätti ehdottaa aluevaltuustolle, että Erja Hirviniemen (vas.) varajäsenyys aluehallituksessa päättyy hyvinvointialuelain 83 §:n mukaisesti. Aluehallitus päätti asiasta äänestyksen jälkeen. Juhani Lehto (vas.) jätti asiaan eriävän mielipiteensä. Aluevaltuusto valitsee uuden varajäsenen aluehallitukseen seuraavassa kokouksessaan. Lisäksi aluehallitus nimesi edustajiaan eri yhtiöiden hallituksiin. Kokouksen esityslista löytyy täältä. Aluehallituksen seuraava kokous on 2. toukokuuta.

Aluehallitus hyväksyi asiakasmaksujen alentamisen perusteet ja linjasi toimivaltaa Assi-hankkeessa

UUTINEN / 23.01.2023

Aluehallituksen hyväksymässä ohjeessa määritellään kriteerit sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksujen...

Aluehallitus kokoontui maanantaina Riihimäellä. Aluehallitus hyväksyi ohjeen asiakasmaksujen alentamisen ja vapauttamisen perusteista. Aluevaltuusto on hyväksynyt marraskuussa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut sekä pelastustoimen maksut Kanta-Hämeen hyvinvointialueella. Nyt aluehallituksen hyväksymässä ohjeessa määritellään kriteerit sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksujen alentamiseen tai perimättä jättämiseen. Maksu on jätettävä perimättä, jos se vaarantaa henkilön tai perheen toimeentuloa tai elatuskykyä. Maksun alentaminen tai maksun perimättä jättäminen on ensisijaista toimeentulotukeen nähden.

Aluehallitus linjasi maanantain kokouksessaan Ahveniston sairaalahankkeen toimijoiden toimivaltaa. Tämä siksi, että Assi on poikkeuksellisen laaja hanke hyvinvointialueella. Aluehallitus hyväksyi esityslistan mukaisesti projektijohtajan ja rahoitus- ja investointijohtajan toimivallan esimerkiksi tavara- ja palveluhankinnoissa, sopimuksissa ja toimintaperiaatteissa. Ahveniston sairaalahankkeen toteutuneet kustannukset ja kustannusennusteet tullaan raportoimaan neljännesvuosittain aluehallitukselle sekä puolivuosittain aluevaltuustolle.

Virkojen perustamisia hyväksyttiin

Aluehallitus käsitteli kahden varajäsenensä eropyyntöä. Sosialidemokraattien kaksi varajäsentä, Sari Kaakinen (sd.) ja Prabhakaran Ranjithkumar (sd.), ovat pyytäneet eroa luottamustehtävästään työtehtäviensä vuoksi. Kaakinen on Kaisa Lepolan (sd.) henkilökohtainen varajäsen ja Ranjithkumar on Tapani Hellsténin (sd.) henkilökohtainen varajäsen.

Koska Oma Hämeessä koko henkilöstö toimii aluehallituksen alaisena, eivät hyvinvointialueen työntekijät ole vaalikelpoisia aluehallitukseen 1.1.2023 alkaen. Aluehallitus käsitteli Kaakisen ja Ranjithkumarin eronpyynnöt osaltaan maanantaina. Aluevaltuusto hyväksyy eroamiset ja valitsee uudet henkilökohtaiset varajäsenet kokouksessaan 7. helmikuuta.

Aluehallitus jatkoi Oma Hämeen virkajärjestelyn käsittelyä kokouksessaan. Aluehallitus on perustanut viime vuonna joukon uusia virkoja hyvinvointialueelle. Tämä siksi, että hyvinvointialueen on perustettava virat niihin tehtäviin, joissa käytetään julkista valtaa. Virkoja on perustettu sitä mukaa, kun Oma Hämeen organisaation on rakentunut ja virkajärjestelyjä voi yhä tulla vuoden 2023 aikana. Aluehallitus palautti osastonylilääkäreiden kolme virkaa valmisteluun, mutta hyväksyi muiden 36 viran perustamisen esityslistan mukaisesti.

Lisäksi aluehallitus käsitteli hyvinvointialueen konserniohjeen sekä päätti muut asiat esityslistan mukaisesti.

Aluehallituksen seuraava kokous on 6. helmikuuta.

Aluehallitus hyväksyi hyvinvointialueen käyttösuunnitelman

UUTINEN / 06.02.2023

Käyttösuunnitelmaa päivitetään vielä keväällä muutostalousarvioesityksen yhteydessä.

Forssassa maanantaina kokoontunut Kanta-Hämeen aluehallitus hyväksyi Oma Hämeen tämän vuoden käyttösuunnitelman. Aluevaltuusto hyväksyi joulukuussa hyvinvointialueen vuoden 2023 talousarvion, johon nyt hyväksytty käyttösuunnitelma perustuu.

Käyttösuunnitelma on taloudellinen selvitys hyvinvointialueen toimialojen tehtävistä ja määrärahoista. Käyttösuunnitelma sisältää talousarvion toteuttamista koskevat määräykset, menojen suorittamista koskevat ohjeet sekä hallituksen ohjeistuksen taloushallinnosta. Hyvinvointialueen ensimmäisessä käyttösuunnitelmassa ei esitetä yksiköiden välisiä sisäisiä tuloja ja menoja. Ne päivitetään käyttösuunnitelmaan keväällä muutostalousarvion yhteydessä.

Lisäksi aluehallitus perusti maanantain kokouksessaan hyvinvointialueelle virkoja ja hyväksyi toimialajohtajien oikeudet tavara- ja palveluhankintoihin esityslistan mukaisesti. Muut asiat hyväksyttiin esityslistan mukaisesti.

Aluehallituksen seuraava kokous on 20. helmikuuta. Aluevaltuusto on koolla Hämeenlinnassa 7. helmikuuta

Aluehallitus kokousti maanantaina Forssassa. Kuva: Ella Sulin /Oma Häme

Lue lisää uutisia 

Innehållspublicerare

Tapahtumat

Itsetuhoisuuden puheeksiotto ja alkuvaiheen auttamiskeinot

TAPAHTUMAT / 09.05.2023, klo 14:00-15:00

Paikka: Teams

Itsetuhoisuuden puheeksiotto ja alkuvaiheen auttamiskeinot

TAPAHTUMAT / 09.05.2023, klo 14:00-15:00

Kuinka otan itsetuhoisuuden puheeksi? Millainen on hyvän hoidon malli? Miten rakennan turvasuunnitelman?

Itsetuhoisuus muodostuu vähitellen kasaantuvista riskitekijöistä, kuten mielenterveyshäiriöistä. Tämän lisäksi usein myös suojaavat tekijät, kuten sosiaalinen tukiverkosto, heikentyvät vähitellen ja lopulta puuttuvat. Itsemurhaan johtavassa kehityskulussa on lähes aina kyse kasaantuvista elämän ongelmista (THL).

Kuinka otan itsetuhoisuuden puheeksi? Minkälainen on hyvän hoidon malli? Miten rakennan turvasuunnitelman?

Sähköisten palveluiden hyödyntäminen (Mielenterveystalo.fi, Terapianavigaattori) työssä.

Tervetuloa tiistaina 9.5 klo 14–15 kuuntelemaan HUS psykiatrian ylilääkäri Tero Levolan luentoa itsetuhoisuuden puheeksiottamisesta ja alkuvaiheen auttamiskeinoista!

Liity koulutukseen napsauttamalla tästä

Tilaisuus on tarkoitettu perustason sote-ammattilaisille ja kaikille asiasta kiinnostuneille. Tilaisuus on maksuton eikä ennakkoon tarvitse ilmoittautua.

Lisätietoja: Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -hanke, mielenterveystyön projektiasiantuntija Heidi Kemmo, heidi.kemmo@omahame.fi, p. 050 593 5695.

Mini-interventio ennaltaehkäisyn välineenä, päihdetyö

TAPAHTUMAT / 04.05.2023, klo 13:00-16:00

Kaikille avoin maksuton koulutustilaisuus sisältää tietoa päihteistä, riippuvuuksista ja mini-interventiomenetelmästä. Mini-interventio on tutkitusti vaikuttava menetelmä alkoholin, muiden päihteiden- ja riippuvuuksien puheeksiotossa. Tervetuloa mukaan!

Liity koulutukseen napsauttamalla tästä

Toinen samansisältöinen koulutus on 11.5. klo 13–15.30. Liity koulutukseen napsauttamalla tästä

Jos haluat syventää osaamistasi niin olet tervetullut motivoinnin avainosaajakoulutukseen 25.5. klo 13-16. Avainosaajakoulutukseen osallistuminen edellyttää osallistumista 4.5. tai 11.5. koulutukseen. Motivoinnin avainosaajia toivotaan ilmoittautuvan Kanta-Hämeen alueen eri organisaatioista, jotta saamme osaamista eri yksiköihin. Koulutus järjestetään Teams-sovelluksella ja linkin saat ilmoittautumisen jälkeen. Ilmoittautumiset: christa.ahonen(at)omahame.fi

Kouluttajana molemmissa tilaisuuksissa toimii koulutussuunnittelija Jukka Oksanen, A-klinikka Oy.

Mini-interventio ennaltaehkäisyn välineenä, päihdetyö

TAPAHTUMAT / 11.05.2023, klo 13:00-15:30

Paikka: Teams

Mini-interventio ennaltaehkäisyn välineenä, päihdetyö

TAPAHTUMAT / 11.05.2023, klo 13:00-15:30

Tietoa päihteistä, riippuvuuksista ja mini-interventiomenetelmästä.

Mini-interventio ennaltaehkäisyn välineenä, päihdetyö

TAPAHTUMAT / 11.05.2023, klo 13:00-15:30

Tietoa päihteistä, riippuvuuksista ja mini-interventiomenetelmästä.

Mini-interventio ennaltaehkäisyn välineenä, päihdetyö

TAPAHTUMAT / 11.05.2023, klo 13:00-15:30

Paikka: Teams

Kaikille avoin maksuton koulutustilaisuus sisältää tietoa päihteistä, riippuvuuksista ja mini-interventiomenetelmästä. Mini-interventio on tutkitusti vaikuttava menetelmä alkoholin, muiden päihteiden- ja riippuvuuksien puheeksiotossa. Tervetuloa mukaan!

Liity koulutukseen napsauttamalla tästä

Toinen samansisältöinen koulutus on 4.5. klo 13–16. Liity koulutukseen napsauttamalla tästä

Jos haluat syventää osaamistasi niin olet tervetullut motivoinnin avainosaajakoulutukseen 25.5. klo 13-16. Avainosaajakoulutukseen osallistuminen edellyttää osallistumista 4.5. tai 11.5. koulutukseen. Motivoinnin avainosaajia toivotaan ilmoittautuvan Kanta-Hämeen alueen eri organisaatioista, jotta saamme osaamista eri yksiköihin. Koulutus järjestetään Teams-sovelluksella ja linkin saat ilmoittautumisen jälkeen. Ilmoittautumiset: christa.ahonen(at)omahame.fi

Kouluttajana molemmissa tilaisuuksissa toimii koulutussuunnittelija Jukka Oksanen, A-klinikka Oy.

Oman elintapamuutoksen palvelupolun esittely

TAPAHTUMAT / 09.05.2023, klo 16:00-16:30

Paikka: Teams

Oman elintapamuutoksen palvelupolun esittely

TAPAHTUMAT / 09.05.2023, klo 16:00-16:30

Tule tutustumaan oman elintapamuutoksen palvelupolkuun!

Oman elintapamuutoksen palvelupolku asiakkaille valmistunut. Sitä esitellään kaikille kantahämäläisille Teamsin välityksellä 26.4. klo 16-16.30 ja 9.5. klo 16-16.30. Tervetuloa kuulemaan, katsomaan ja kysymään lisää!

Liity mukaan tästä

Palvelupolku on digitaalinen info asiakkaalle. Oman elintapamuutoksen palvelupolku sisältää suosituksia ja ohjeita terveyttä edistävistä elintavoista aivojen hyvinvoinnin, ravitsemuksen, liikunnan, unen ja riippuvuuksien aihealueista sekä motivaation ylläpidosta ja yleisesti hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä elämässä.

Tavoitteena on tarjota tietoa terveyttä edistävistä elintavoista, ohjeita elintapamuutoksen tekemiseen ja koostaa omahoito-ohjelmia, hyvinvointivalmennuksia sekä terveys- ja liikuntapalveluiden yhteystietoja yhteen paikkaan ja näin parantaa palveluiden saatavuutta ja laatua. 

Oman elintapamuutoksen polulle ovat tervetulleita kaikki hyvinvointialueen asukkaat, jotka kaipaavat lisämotivaatiota, luotettavia tiedonlähteitä ja tukea hyvien elintapojen ylläpitoon.

Tervetuloa tutustumaan Oman elintapamuutoksen polulle tästä.

Palvelupolku on rakentunut osana Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -hanketta. Sitä ovat olleet työstämässä perusterveydenhuollon hanketyöntekijöiden lisäksi Kanta-Hämeen kuntien hyvinvointi- ja liikuntapalveluiden edustajat. Polku päivittyy ja täydentyy jatkossa tarpeen mukaan.

Lue lisää tapahtumia