Henkilöstöfoorumi

Oma Hämeen henkilöstöfoorumi kokoaa yhteen muutoksessa mukana olevan henkilöstön edustajat. Tarkoituksena on, että henkilöstöfoorumi edistää muun muassa tiedonkulkua, henkilöstön osallistumista Oma Häme -valmisteluun ja henkilöstön näkökulmien huomioimista.

Kanta-Hämeessä maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa noin 6000 työntekijään. Maakuntaan kootaan muun muassa sosiaali- ja terveyspalveluihin, pelastustoimeen, varautumiseen, kasvupalveluihin, maaseudun kehittämiseen ja elinkeinoelämän tukemiseen liittyviä tehtäviä, jotka nykyisin kuuluvat kunnille ja kuntayhtymille, aluehallintovirastolle, ELY-keskuksille, TE-toimistolle ja pelastuslaitokselle.

Henkilöstöfoorumin puheenjohtajina toimivat muutosjohtajat Matti Lipsanen ja Jukka Lindberg. Henkilöstöfoorumissa ovat edustettuina julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Julkisen alan unioni, Kunta-alan koulutettu hoitohenkilöstö Koho ry sekä palkansaajajärjestö Pardia,

Henkilöstöfoorumi kokoontuu keväällä 2018 seuraavasti:
– 25.1. klo 9-11, Forssa muistio
– 8.3. klo 9-11 Riihimäki muistio
– 26.4. klo 9-11 Hämeenlinna muistio
– 24.5. klo 9-11 Forssa muistio
– 21.6. klo 13-15 Riihimäki muistio

Syksyn 2018 kokousajat:

– 13.9. klo 13-15 Hämeenlinna

Henkilöstöfoorumin jäsenet:

Alvari Hannu, Kanta-Hämeen pelastuslaitos, Tehy; varajäsen: Päivi Kaisla, Riihimäki, Tehy/KoHo
Englund Marika, Hämeen TE-toimisto, Pardia
Forsell Marja-Liisa, Hämeenlinna, KoHo/Tehy; varajäsen: Piritta Järvinen, KHSHP, KoHo/Tehy
Haataja Samuel, Etelä-Suomen AVI
Hallikainen Mirja, Riihimäki, JUKO/Lääkärikartelli; varajäsen: Kerälä Johannes, HML, JUKO/Lääkärikartelli
Hiekkala Pekka, Uudenmaan ELY-keskus
Jalonen Johanna, Hämeen ELY-keskus, JUKO
Koivisto Terhi, Tavastia, Julkisen alan unioni/Jyty; varajäsen: Palosaari Nana, KHSHP, Julkisen alan unioni/ Jyty
Mustonen Paula, Hämeen liitto, JUKO
Mäkelä Anita, HML, Julkisen alan unioni/JHL; varajäsen: Elo Sinikka, Janakkala, Julkisen alan unioni/JHL
Niinikoski Silja-Liisa, FSHKY, KoHo/Super; varajäsen: Pöyry Päivi, Riihimäki, KoHo/Super
Poutiainen Juha, Hämeen ELY-keskus, JUKO
Rantanen Johanna, HML, JUKO/Talentia; varajäsen: Silvander Heidi, FSHKY, JUKO/Talentia
Riihimäki Jouni, Hämeen ELY-keskus, Pardia
Romppanen Ilpo, Eteva, Julkisen alan unioni/JHL; varajäsen: Vesto Leena, Eteva, KoHo/Super
Savilepo Jarkko, Kanta-Hämeen pelastuslaitos, SPAL; varajäsen: Pimperi Helena, Super
Pirttiniemi Mari, Hämeen TE-toimisto, JUKO
Suominen Pirjo, Hämeenlinna, JUKO

Oma Häme valmistelu
Alaluusua Petri (KHSHP, henkilöstöjohtaja)
Korkala Matti, Oma Häme, projektipäällikkö (henkilöstö)
Lindberg Jukka, Oma Häme, muutosjohtaja
Lipsanen Matti, Oma Häme, muutosjohtaja
Luoto Helna, Oma Häme, projektiassistentti (siht.)