Ajankohtaista nuorten palveluista

Sisältöjulkaisija

pöydällä iso kartta johon merkitty yläkouluja, pöydän ympärillä anonyymejä nuoria
UUTINEN
09.04.2024

Kohti yläkoulua -messut tulevat taas!

Kuudesluokkalaiset tutustuvat messuilla yläkouluihin, ikävaiheeseen liittyviin teemoihin ja tukipalveluihin.

pöydällä iso kartta johon merkitty yläkouluja, pöydän ympärillä anonyymejä nuoria

Kohti yläkoulua -messut tulevat taas!

UUTINEN / 09.04.2024

Kuudesluokkalaiset tutustuvat messuilla yläkouluihin, ikävaiheeseen liittyviin teemoihin ja tukipalveluihin.

pöydällä iso kartta johon merkitty yläkouluja, pöydän ympärillä anonyymejä nuoria

UUTINEN / 09.04.2024

Kohti yläkoulua -messut tulevat taas!

Kohti yläkoulua -messut järjestettiin ensimmäisen kerran viime vuonna. Kuva: Laura Eerola

Kaikki hämeenlinnalaiset ja hattulalaiset kuudesluokkalaiset opettajineen kutsutaan Kohti yläkoulua -messuille. Ne järjestetään perjantaina 19.4. Loimua Areenalla Hämeenlinnassa. Järjestäjinä ovat Oma Hämeen opiskeluhuolto sekä Hämeenlinnan ja Hattulan kunnat. 

Tavoitteena on tarjota tukea yläkoulun siirtymävaiheeseen. Kuudesluokkalaiset saavat tutustua messuilla yläkouluihin, ikävaiheeseen liittyviin teemoihin ja tukipalveluihin. 

– Alakoulusta yläkouluun siirtyminen on nivelvaihe, johon voi liittyä jännitystä ja jopa pelkoja. Avun pyytäminen on helpompaa, kun kasvot ovat valmiiksi tuttuja. Yläkouluissa on paljon aikuisia, jotka voivat auttaa erilaisissa asioissa, muistuttaa kuraattori Laura Eerola Oma Hämeen oppilashuollosta.  

Messujen näytteilleasettajissa on laaja kirjo hyvinvointialueen ja kuntien palveluita sekä yhdistyksiä ja urheiluseuroja. Messuilla kuullaan myös Janakkalasta kotoisin olevan artistin Aatuloven ja poliisin edustajan puheenvuorot. 

Tapahtuma järjestetään nyt toista kertaa. Viime vuonna järjestäjät saivat hyvää palautetta, ja sen vuoksi messuista haluttiin toistuva tapahtuma. 

– Tavoitteena on tehdä kuudesluokkalaisille oma kiva päivä, jossa on myös juhlan tuntua alakoulun päättyessä ja uuden vaiheen alkaessa, Eerola hymyilee. 

Hämeenlinnassa ja Hattulassa on tänä vuonna yhteensä vajaat 900 kuudesluokkalaista. 

Nuori poika istuu sängyn reunalla pää käännettynä pois päin kamerasta.
UUTINEN
08.04.2024

Kanta-Häme on mukana laajassa selvityksessä nuorten masennuksesta ja sen hoidosta

THL:n tutkimukseen osallistuu yläkoululaisia Forssasta, Hattulasta ja Hämeenlinnasta.

Nuori poika istuu sängyn reunalla pää käännettynä pois päin kamerasta.

Kanta-Häme on mukana laajassa selvityksessä nuorten masennuksesta ja sen hoidosta

UUTINEN / 08.04.2024

THL:n tutkimukseen osallistuu yläkoululaisia Forssasta, Hattulasta ja Hämeenlinnasta.

Nuori poika istuu sängyn reunalla pää käännettynä pois päin kamerasta.

UUTINEN / 08.04.2024

Kanta-Häme on mukana laajassa selvityksessä nuorten masennuksesta ja sen hoidosta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on aloittanut laajan, valtakunnallisen tutkimuksen nuorten masennuksesta.

THL selvittää, kuinka moni nuori on masentunut ja kuinka moni masentuneista toivoo ja saa apua. Tavoitteena on parantaa nuorten masennuksen hoidon saatavuutta, vaikuttavuutta ja yhdenvertaisuutta Suomessa. Aineistoa kerätään eri puolilla maata ja tutkimuksessa on mukana yläkouluja myös Kanta-Hämeestä.

– Puhutaan paljon siitä, etteivät nuoret saa riittävästi apua. Nyt saamme hyvän kuvan, mikä tilanne on todellisuudessa, esimerkiksi millainen viive on hoidon tarpeesta sen aloittamiseen, kertoo THL:n ylilääkäri Outi Linnaranta.  
 
Nuorten masennuksen ehkäisyn ja hoidon tarve on lisääntynyt voimakkaasti vuosien ajan. Vastauksena tarpeeseen Suomessa on pyritty löytämään keinoja parantaa masennuksen hoitoa oppilashuollossa. Tutkimusaineiston avulla voidaan ensimmäistä kertaa arvioida laajasti sitä, mitä nuorille tarjottu hoito pitää sisällään, onko siitä hyötyä tai haittaa, ja mitä hoito tai hoitamattomuus maksaa. 

Tutkimuskyselyillä on tarkoitus tavoittaa jopa 9 000 yläkouluikäistä eri puolilta Suomea. Nuorten mahdollisia masennusoireita ja heidän hakemaansa ja saamaansa apua seurataan kyselyillä 6–12 kuukauden ajan.

Kanta-Hämeestä mukana on yläkouluja Forssasta, Hattulasta ja Hämeenlinnasta. Tietoja täydennetään kyselyillä nuorten huoltajille, nuoria auttaneille työntekijöille esimerkiksi opiskeluhuollossa, sekä rekisteritiedoilla. Tutkimukseen osallistuminen on nuorille vapaaehtoista. 

Vuorovaikutusohjanta antaa mielenterveyden tukea koulun arjessa 
 

Nuorten masennukseen annettavaa apua on parannettu viime vuosina ottamalla käyttöön uusi masennuksen ehkäisyn ja hoidon menetelmä, vuorovaikutusohjanta (IPC-N). Kyseessä on 3–6 kerran terapeuttinen menetelmä, jossa käsitellään ihmissuhteita ja elämäntapahtumia keskustelun ja harjoitusten avulla. 

Kanta-Hämeessä IPC-N -menetelmä on vakiintunut käyttöön melko laajasti nuorten kanssa työskentelevillä ammattilaisilla, kuten koulukuraattoreilla, koulupsykologeilla ja kouluterveydenhoitajilla. Psykologi Aija Myllyniemi on yksi menetelmää käyttävistä oppilashuollon ammattilaisesta Oma Hämeessä.

– Itselleni menetelmä on ollut tarpeellinen työkalu. Vuosikaudet tuskailin sitä, miten auttaa ja tukea nuoria mielenterveysasioissa, kun ei ole terapiakoulutusta. IPC-N on hyvä, koska se on puolistrukturoitu, valmis paketti, jota on helppo käyttää ja saada tuloksia, kertoo Myllyniemi. 

Nuorten kanssa työskentelevä ammattilainen voi oppia menetelmän pohjakoulutuksesta riippumatta. Nuorelle IPC-N-menetelmä taas on läpinäkyvä ja motivoiva, kun hän voi itse osallistua hoidon tavoitteiden määrittelyyn. Silloin nuori ottaa paremmin myös itse vastuuta prosessista ja paranemisestaan.

– IPC-N:n avulla voidaan ottaa perhe mukaan nuoren hoitoon ja aktivoida nuorta hyödyntämään omaa tukiverkostoaan. Menetelmään kuuluu välitehtäviä, jotka kannustavat tekemään asioita arjessa hyvinvointia lisäävästi. Menetelmän tehokkuus ja tuloksellisuus perustuu kokemukseni mukaan pitkälti juuri siihen, että nuori saadaan aktivoitua harjoittelemaan ohjaustapaamisilla sovittuja asioita myös tapaamisten välillä. Näin taidot siirtyvät nuoren arkeen, muistuttaa Myllyniemi. 

Pelastusrengas meren rannalla.

 

Helposti lisää matalan kynnyksen apua

THL:n tutkimuksessa selvitetään, mikä on IPC-N -vuorovaikutusohjannasta saatava hyöty nuorelle verrattuna tavallisiin keskustelukäynteihin. Tutkimukseen on valikoitu mukaan yläkouluja, joissa IPC-N on käytössä. 10 vuotta nuorten parissa työskennellyt Myllyniemi tekee parhaillaan väitöskirjaa Helsingin yliopistoon. Väitöskirjan aihe liittyy myös IPC-N -menetelmään.

– Itse olen nähnyt oppilashuollossa, kuinka psykologille ohjaudutaan vasta, kun oireet ovat jo melko vakavia. Silloin matalan kynnyksen ohjanta ei tunnu enää riittävästi auttavan. Haaste onkin löytää ne nuoret, jotka hyötyvät IPC-N:stä. Nuorten psyykkinen pahoinvointi on lisääntynyt, eikä tämäkään menetelmä ole yksinään avain nuorten mielenterveyskriisin ratkaisemiseen. Koen sen kuitenkin olevan helposti käyttöönotettava keino lisätä matalan kynnyksen apua, pohtii Myllyniemi.

Nuorilla on nyt mahdollisuus vaikuttaa tuleviin mielenterveyspalveluihin osallistumalla tutkimukseen. Tutkimuksen tiedonkeruu on jo alkanut valtakunnallisesti ja Kanta-Hämeessä. Tiedonkeruuta tehdään Hattulassa, Parolan yhteiskoulussa, Hämeenlinnassa Kaurialan koulussa ja yhteiskoulussa sekä Forssassa Keskuskoulussa, joissa yläkoululaiset vastaavat oppitunneilla ensimmäiseen kyselyyn. 

Alustavia tietoja saadaan ensi vuonna, mutta lopulliset tulokset valmistuvat vuoden 2035 loppuun mennessä. Oma Häme hyötyy tutkimuksesta saamalla tietoa siitä, millaisia tarpeita kantahämäläisillä nuorilla on mielenterveyspalveluille ja mikä vaikuttavuus nykyisillä palveluilla on. Näin hyvinvointialue voi tarvittaessa muokata palveluja tai kohdistaa niitä toisella tavalla. 
 
Tutkimuksen toteuttavat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) sekä Itä-Suomen yliopisto ja Helsingin yliopisto. Tutkimus on osa Suomen Akatemian yhteydessä toimivan strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa IMAGINE-konsortiota.

Tutkimuksesta lisää THL:n sivuilta
 

Jalat kävelemässä polkua pitkin.
UUTINEN
14.02.2024

Aikuissosiaalityön chat-palvelu polkaistaan käyntiin tänään 14.2.

Chat tarjoaa neuvontaa matalalla kynnyksellä elämän solmukohdissa.

Jalat kävelemässä polkua pitkin.

Aikuissosiaalityön chat-palvelu polkaistaan käyntiin tänään 14.2.

UUTINEN / 14.02.2024

Chat tarjoaa neuvontaa matalalla kynnyksellä elämän solmukohdissa.

Jalat kävelemässä polkua pitkin.

UUTINEN / 14.02.2024

Aikuissosiaalityön chat-palvelu polkaistaan käyntiin tänään 14.2.

Oma Häme avaa uuden chat-palvelun sairaanhoitaja-chatin ja neuvola-chatin rinnalle, kun aikuissosiaalityön chat aloittaa toimintansa 14.2.

Aikuissosiaalityön chatissa on mahdollista keskustella matalalla kynnyksellä sosiaaliohjaajan kanssa erilaisista elämän haasteista tai huolista.

- Chatista voi kysyä neuvoa esimerkiksi omaan tai läheisen arjessa selviytymiseen ja elämänhallintaan liittyen. Chatin kautta saa myös lisätietoa sosiaalipalveluista sekä ohjausta/tukea asiointiin ja omien asioiden hoitamiseen, projektiasiantuntija Helena Kämärä kertoo.

Asiointi chatissa voi olla kertaluonteista ohjausta tai neuvontaa, mutta tarvittaessa sitä voidaan myös jatkaa etätapaamisessa tai yksilölliseen tilanteeseen sopivalla tavalla. Toistaiseksi chatissa voi asioida vain ilman tunnistautumista, joten siellä ei käsitellä asiakkuuteen tai hakemuksiin liittyviä tietoja.

Aikuissosiaalityön chat täydentää jo olemassa olevaa aikuissosiaalityön neuvonta ja ohjaus -palvelukokonaisuutta. Chat-palvelun avulla pyritään vastaamaan kasvavaan kysyntään ja tarjoamaan digitaalista yhteydenottoväylää niille, joille se sopii. Oma Hämeen digitaalisen sote-keskuksen palvelut laajenevat tämän vuoden aikana vielä mielenterveys-, päihde- ja kuntoutuspalveluiden chateilla.


Aikuissosiaalityön neuvonta ja ohjaus

Aikuissosiaalityön chat
ma–ti klo 8–10
ke–pe kello 12–14
Kun chat on kiinni, voit jättää meille viestin. Vastaamme viestiisi mahdollisimman nopeasti.
 
Chatin voit aloittaa Oma Häme -sovelluksessa tai kirjautumalla osoitteessa omahame.fi. Osoitteesta omahame.fi löytyy myös Aloita chat -nappula, jossa chatin voi aloittaa anonyymisti ja kirjautumatta.

Aikuissosiaalityön puhelin

03 36296566

ma klo 10–12
ti klo 13–15
to klo 10–12