Kesä vaikuttaa Oma Hämeen palveluihin
Tiedot suluista ja supistuksista on koottu omalle sivulle.
Kesä vaikuttaa Oma Hämeen palveluihin
UUTINEN / 20.05.2024
Tiedot suluista ja supistuksista on koottu omalle sivulle.
20.05.2024
UUTINEN / 20.05.2024
Kesä vaikuttaa Oma Hämeen palveluihin
Kesän aikana osa Oma Hämeen neuvoloista, hammashoitoloista ja muista palvelupaikoista on kiinni muutaman viikon ajan. Myös pienemmillä terveysasemilla on sulkuja aiempien kesien tapaan. Lisäksi esimerkiksi erikoissairaanhoidossa poliklinikkatoimintaa supistetaan useilla erikoisaloilla aiempien kesien tapaan.
Pelastuspalveluissa ei ole sulkuja kesällä. Toimintavalmiutta ylläpidetään muun muassa siirtämällä henkilöstöä ja kalustoa tarpeen mukaan eri toimipisteiden välillä.
Lomakauden aikana joitakin hyvinvointialueen palveluita on supistettava, jotta voidaan varmistaa palvelujen jatkuvuus ja tehokas resurssien käyttö. Tiedot kesän poikkeavista aukioloajoista on koottu toimialoittain Kesän poikkeusaukioloajat - sivulle. Tietoja päivitetään tarvittaessa. Ajantasaiset tiedot löytyvät myös palveluiden omilta sivuilta.
Suurin osa Oma Hämeen palveluiden suluista ajoittuu juhannukselta heinäkuun lopulle. Kiinni olevien palveluiden puhelinnumeroissa on ohjaus avoinna olevaan palveluun tai ohjeet kesäsulun ajaksi.
Oma Hämeen sovellus on asiakkaiden käytössä läpi kesän. Myös chat-palvelut toimivat normaalisti lomakautena muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Esimerkiksi sairaanhoitaja-chat on avoinna läpi kesän arkisin klo 8–20. Chat sopii asiointiin erityisesti silloin, kun asiakkaan hoito ei edellytä tutkimista paikan päällä. Pääset chat-palveluihin sivun oikeasta alakulmasta. Lue lisää digipalveluistamme
Jos tilanteesi vaatii kiireellistä hoitoa ja oma terveysasema on suljettuna, soita Päivystysapuun numeroon 116 117. Päivystysapu on avoinna ympäri vuorokauden. Hätätilanteessa tulee soittaa hätänumeroon 112.