Breadcrumb
Puheterapia lapsille ja nuorille
Puheterapia lapsille ja nuorille
Puheterapia on lakisääteistä lääkinnällistä kuntoutusta. Puheterapia sisältää puheen, kielen, kommunikaation, äänen ja syömisen vaikeuksien ennaltaehkäisyä, tutkimista, ohjausta ja kuntoutusta. Puheterapia painottuu alle kouluikäisten lasten palveluihin.
Puheterapia perustuu asiakkaan, perheen ja terapeutin väliseen yhteistyöhön. Kotona tehtävät harjoitukset sekä lapsen lähiympäristön ohjaaminen ovat olennainen osa puheterapiaa. Tarvittaessa yhteistyötä tehdään muiden ammattilaisten kanssa, joihin voi kuulua esimerkiksi varhaiskasvatuksen työntekijät, toimintaterapeutti, neuvolan terveydenhoitaja, lääkäri ja psykologi. Puheterapia voi toteutua yksilö- tai ryhmäterapiana. Puheterapian tavoitteena on poistaa, lieventää ja ehkäistä kommunikoinnin häiriöitä sekä niihin liittyviä vuorovaikutuksen ongelmia.
Toimi näin
Forssa, Hämeenlinna, Janakkala
Puheterapiaan ohjaudutaan yleensä terveydenhoitajan, lääkärin, varhaiskasvatuksen erityisopettajan tai koulun erityisopettajan suosituksesta. Arvion puheterapian tarpeesta tekee puheterapeutti.
Riihimäki
Puheterapiaan ohjaudutaan neuvolaterveydenhoitajan lähetteellä. Arvion puheterapian tarpeesta tekee puheterapeutti.
Puheterapia, Forssan terveysasema
Puheterapeutti palvelee alueella: Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä.
Osoite
Kujalankatu 3, 30100 FORSSA
Standard opening times
Puhelinajat- Monday 11:00 - 12:00
- Thursday 11:00 - 12:00
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 406734005 ()
- puh. +358 504157620 ()
Kunnat:
Hattula, Ypäjä, Tammela, Jokioinen, Janakkala, Hämeenlinna, Forssa, Humppila, Hausjärvi, Riihimäki, Loppi
Puheterapia, Hämeenlinna
Puheterapia Hämeenlinnan alueella.
Osoite
2. kerros
Birger Jaarlin katu 33, 13100 HÄMEENLINNA
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 503427949 ()
- puh. +358 503581849 ()
- puh. +358 408316048 ()
- puh. +358 408696424 ()
Kunnat:
Loppi, Hattula, Hausjärvi, Humppila, Forssa, Hämeenlinna, Janakkala, Jokioinen, Tammela, Ypäjä, Riihimäki
Puheterapia, Janakkala
Puheterapeutti palvelee Turengissa.
Osoite
Neuvolan kanssa samassa siivessä.
Tapailanpiha 11, 14200 TURENKI
Muut yhteystiedot
Puhelin
Kunnat:
Loppi, Hattula, Hausjärvi, Humppila, Forssa, Hämeenlinna, Janakkala, Jokioinen, Tammela, Ypäjä, Riihimäki
Puheterapia Riihimäki, Loppi, Hausjärvi
Puheterapia
Osoite
E-ovi 4. kerros
Kallionkatu 10-16, 11100 RIIHIMÄKI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. 0197585787 (Soittoaika keskiviikkoisin klo 12-13)
- puh. 0197585755 (Soittoaika torstaisin klo 14.00.-14.30.)
- puh. +358 197585787 (Soittoaika torstaisin klo 12.00.-12.30.)
- puh. 0197585787 (Soittoaika keskiviikkoisin klo 12.30-13.00)
Kunnat:
Loppi, Riihimäki, Ypäjä, Tammela, Jokioinen, Janakkala, Hämeenlinna, Forssa, Humppila, Hausjärvi, Hattula
Lainsäädäntö
Erikoissairaanhoitolaki
Kansanterveyslaki
https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2021/20210616
https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2021/20210616