Breadcrumb
Navigation Menu
Omaishoidon tuki, ikäihmiset
Omaishoidon tuki, ikäihmiset
Omaishoito on ikääntyneen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon järjestämistä kotona siten, että hoitajana toimii omainen tai muu hoidettavan läheinen. Kokonaisuus koostuu kolmesta osasta: omaishoitajalle maksettavasta hoitopalkkiosta, hoidettavalle annettavista palveluista ja omaishoitajaa tukevista palveluista.
Omaishoidon tuki ei ole tarkoitettu kattamaan hoidosta aiheutuneita kuluja (esimerkiksi lääke- ja terveydenhoitokulut), vaan sitä maksetaan hoidon vaativuuden ja sitovuuden perusteella korvauksena tehdystä hoitotyöstä. Omaishoidon tuen päätöksen tekeminen perustuu aina hoidettavan ja hoitajan monipuoliseen toimintakyvyn ja voimavarojen arviointiin. Arvioinnissa huomioidaan erityisesti arjessa tarvittavan avun määrä sekä hoidon sitovuus ja jatkuvuus.
Omaishoitajaksi voi ryhtyä hoidettavan omainen tai muu hoidettavalle läheinen täysi-ikäinen henkilö, jonka hoidettava hyväksyy hoitajakseen. Omaishoitajan tulee myös terveyden ja elämäntilanteen puolesta soveltua omaishoitajaksi.
Omaishoidon tuen päätöksen teko tapahtuu alle 65-vuotiaiden osalta vammaispalveluissa ja yli 65-vuotiaiden osalta ikäihmisten palveluissa.
Omaishoidon tuen toimintaohjeessa kuvataan omaishoidon tuen toimintamalli, omaishoidon tunnistamisesta omaishoidon päättymiseen asti sekä sitä tukevia käytäntöjä.
Palveluseteli on mahdollinen omaishoidon vapaiden järjestämistä varten.
Toimi näin
Ota puhelimitse yhteyttä omaishoidon tuen palveluohjaajiin.
Ikäihmisten omaishoidon tuen puhelinasiointi, Hausjärvi
Omaishoidon tuen puhelinasioinnin kautta saat tietoa, neuvontaa ja ohjausta omaishoidon tukeen liittyvissä asioissa.
Kunnat:
Riihimäki, Loppi, Hattula, Hausjärvi, Humppila, Forssa, Hämeenlinna, Janakkala, Jokioinen, Tammela, Ypäjä
Ikäihmisten omaishoidon tuen puhelinasiointi, Riihimäki
Omaishoidon tuen puhelinasioinnin kautta saat tietoa, neuvontaa ja ohjausta omaishoidon tukeen liittyvissä asioissa.
Kunnat:
Hattula, Loppi, Riihimäki, Ypäjä, Tammela, Jokioinen, Janakkala, Hämeenlinna, Forssa, Humppila, Hausjärvi
Ikäihmisten omaishoidon tuen puhelinasiointi, Forssan seutu
Omaishoidon tuen puhelinasioinnin kautta saat tietoa, neuvontaa ja ohjausta omaishoidon tukeen liittyvissä asioissa.
Standard opening times
Puhelinajat- Monday - Friday 10:00 - 14:00
Kunnat:
Riihimäki, Loppi, Hattula, Hausjärvi, Humppila, Forssa, Hämeenlinna, Janakkala, Jokioinen, Tammela, Ypäjä
Ikäihmisten omaishoidon tuen puhelinasiointi, Janakkala
Omaishoidon tuen puhelinasioinnin kautta saat tietoa, neuvontaa ja ohjausta omaishoidon tukeen liittyvissä asioissa.
Käytössämme on takaisinsoittojärjestelmä. Jos linjamme ovat varattu, kuuntele nauhoite ja toimi ohjeistuksen mukaisesti, niin palveluohjaaja soittaa sinulle mahdollisimman pian. Voit ottaa asiakasohjaukseen yhteyttä myös sähköpostitse: asiakasohjaus.janakkala@omahame.fi.
Standard opening times
Puhelinajat- Monday - Friday 09:00 - 14:00
Kunnat:
Loppi, Hattula, Riihimäki, Ypäjä, Tammela, Jokioinen, Janakkala, Hämeenlinna, Forssa, Humppila, Hausjärvi
Ikäihmisten omaishoidon tuen puhelinasiointi, Hattula
Ikäihmisten omaishoidon tuen puhelinasioinnin kautta saat tietoa, neuvontaa ja ohjausta omaishoidon tukeen liittyvissä asioissa.
Standard opening times
- Monday - Friday 09:00 - 14:00
Kunnat:
Ypäjä, Loppi, Riihimäki, Hattula, Hausjärvi, Humppila, Forssa, Hämeenlinna, Janakkala, Jokioinen, Tammela
Ikäihmisten omaishoidon tuen puhelinasiointi, Hämeenlinna
Omaishoidon tuen puhelinasioinnin kautta saat tietoa, neuvontaa ja ohjausta omaishoidon tukeen liittyvissä asioissa.
Puhelinnumero 03 6296620: Keskusta ja Kalvola (Linnanniemi, keskikaupunki, Keinusaari/asemanseutu, Kantola, Kalvola), Itäinen kantakaupunki (Sairio, Papinniitty, Hätilä, Idänpää, Katinen, Kukostensyrjä, Paavolankulma, Velssi-Kankainen, Katuma, Käikälä, Harviala, Paikkala, Äikäälä)
Puhelinnumero 03 6296621: Eteläinen ja pohjoinen kantakaupunki (Myllymäki, Nuppola, Kankaantausta, Virveli, Hattelmala, Miemala, Kirstula, Pikku-Parola, Viisari, Ojoinen-Puistomäki, Kauriala), Läntinen kantakaupunki ja Renko (Vuorentaka, Hirsimäki, Nummi-Voutila, Jukola, Luolaja, Loimalahti, Renko), Ydin-Häme (Lammi, Tuulos, Hauho)
Standard opening times
Puhelinajat- Monday 09:00 - 10:00
- Tuesday 12:00 - 13:00
- Wednesday 09:00 - 10:00
- Thursday 12:00 - 13:00
- Friday 09:00 - 10:00
Kunnat:
Riihimäki, Loppi, Hattula, Hausjärvi, Humppila, Forssa, Hämeenlinna, Janakkala, Jokioinen, Tammela, Ypäjä
Ikäihmisten omaishoidon tuen puhelinasiointi, Loppi
Omaishoidon tuen puhelinasioinnin kautta saat tietoa, neuvontaa ja ohjausta omaishoidon tukeen liittyvissä asioissa.
Kunnat:
Hattula, Riihimäki, Ypäjä, Tammela, Jokioinen, Janakkala, Hämeenlinna, Forssa, Humppila, Hausjärvi, Loppi
Ikäihmisten omaishoidon tuen palveluohjauksen toimipiste, Janakkala
Ikäihmisten omaishoidon tuen toimipiste Janakkalassa.
Osoite
Tapailanpiha 7 B, 14200 TURENKI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 36801883 (Maanantai - Perjantai 09.00 - 14.00)
Kunnat:
Hattula, Riihimäki, Loppi, Ypäjä, Tammela, Jokioinen, Janakkala, Hämeenlinna, Forssa, Humppila, Hausjärvi
Ikäihmisten omaishoidon tuen palveluohjauksen toimipiste, Hämeenlinna
Ikäihmisten omaishoidon tuen toimipiste Hämeenlinnassa.
Osoite
Talaskuja 3, 13200 HÄMEENLINNA
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 36296620 (Keskusta ja Kalvola, itäinen kantakaupunki)
- puh. +358 36296621 (Eteläinen ja pohjoinen kantakaupunki, Läntinen kantakaupunki ja Renko, Ydin-Häme)
Kunnat:
Loppi, Riihimäki, Ypäjä, Tammela, Jokioinen, Janakkala, Hämeenlinna, Forssa, Humppila, Hausjärvi, Hattula
Ikäihmisten omaishoidon tuen palveluohjauksen toimipiste, Forssan seutu
Ikäihmisten omaishoidon tuen toimipiste Forssan seudulla.
Osoite
Eteläinen Puistokatu 4, 30420 FORSSA
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 341916148 (Viestiä voi jättää 24/7. Soitamme takaisin viimeistään seuraavana arkipäivänä.)
Kunnat:
Hattula, Loppi, Riihimäki, Ypäjä, Tammela, Jokioinen, Janakkala, Hämeenlinna, Forssa, Humppila, Hausjärvi
Ikäihmisten omaishoidon tuen palveluohjauksen toimipiste, Hattula
Ikäihmisten omaishoidon tuen toimipiste Hattulassa.
Osoite
Vanhainkodintie 5, 13800 KATINALA
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 500790034 (ma-pe klo 9-14)
Kunnat:
Loppi, Riihimäki, Ypäjä, Tammela, Jokioinen, Janakkala, Hämeenlinna, Forssa, Humppila, Hausjärvi, Hattula
Ikäihmisten omaishoidon tuen palveluohjauksen toimipiste, Loppi
Ikäihmisten omaishoidon tuen toimipiste Lopella.
Osoite
Opintie 3, 12700 LOPPI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 406656054 ()
Kunnat:
Loppi, Hattula, Hausjärvi, Humppila, Forssa, Hämeenlinna, Janakkala, Jokioinen, Tammela, Ypäjä, Riihimäki
Ikäihmisten omaishoidon tuen palveluohjauksen toimipiste, Riihimäki
Ikäihmisten omaishoidon tuen toimipiste Riihimäellä.
Osoite
Eteläinen Asemakatu 4, 11130 RIIHIMÄKI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 405561548 (Jätä viesti, sinulle soitetaan takaisin viimeistään seuraavana arkipäivänä.)
Kunnat:
Janakkala, Loppi, Hattula, Hausjärvi, Humppila, Forssa, Hämeenlinna, Jokioinen, Tammela, Ypäjä, Riihimäki
Ikäihmisten omaishoidon tuen palveluohjauksen toimipiste, Hausjärvi
Ikäihmisten omaishoidon tuen toimipiste Hausjärvellä.
Osoite
Kuusitie 10-18, 12100 OITTI
Muut yhteystiedot
Puhelin
- puh. +358 197586626 (Jätä viesti, sinulle soitetaan takaisin viimeistään seuraavana arkipäivänä.)
Kunnat:
Hämeenlinna, Loppi, Hattula, Hausjärvi, Humppila, Forssa, Janakkala, Jokioinen, Tammela, Ypäjä, Riihimäki
Lainsäädäntö
Laki omaishoidon tuesta
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2005/20050937