Navigation Menu

Äitiys- ja lastenneuvolapalvelut

Äitiys- ja lastenneuvolapalvelut

Äitiysneuvolapalvelut

Äitiysneuvolassa sinua tuetaan lapsen odotukseen ja vanhemmuuteen liittyvissä asioissa, kun olet raskaana. Autamme vanhempia valmistautumaan synnytykseen ja vanhemmuuteen sekä edistämme ja ylläpidämme koko perheen terveyttä ja hyvinvointia. Raskaana olevan puoliso tai muu tukihenkilö on aina tervetullut mukaan neuvolaan. Äitiysneuvolasta sinun on myös mahdollista saada ohjausta ja neuvontaa jo raskauden suunnitteluvaiheessa.

Ensimmäinen neuvolakäynti on hyvä sopia heti raskauden varmistuttua. Ensimmäinen käynti sovitaan 8-10 raskausviikolle, jonka jälkeen käyntisi neuvolassa ajoitetaan yksilöllisesti. Äitiysneuvolan vastaanottokäynneillä seurataan raskautesi kulkua ja keskustellaan perheesi terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista. Käynneillä tehdään tarvittavat tutkimukset, seurataan sikiön sydänääniä ja huolehditaan sekä fyysisestä että henkisestä hyvinvoinnistasi. Raskauden aikana on mahdollista osallistua kahteen ultraäänitutkimukseen. Jos raskauden kulussa ilmenee ongelmia, lääkäri tai terveydenhoitaja ohjaa sinut jatkotutkimuksiin äitiyspoliklinikalle.

Äitiysneuvola opastaa sinua myös vanhempainetuuksien anomisessa sekä antaa näihin tarvittavat todistukset. Sinulle myönnetään sairasvakuutuslain mukainen äitiysavustus, mikäli olet käynyt terveystarkastuksessa lääkärissä tai terveydenhoitajalla ennen 4. raskauskuukauden päättymistä. Jos lapsi syntyy avioliiton ulkopuolella, lapsen isä voi tunnustaa isyytensä jo raskauden aikana neuvolassa.

Lastenneuvolapalvelut

Lastenneuvolassa seurataan alle kouluikäisen lapsesi kehitystä, kasvua ja terveyttä. Neuvolassa myös tuetaan vanhempia kasvatustyössä ja lapsen terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimisessa sekä keskustellaan tarpeen mukaan vanhemmuuteen liittyvistä kysymyksistä ja mahdollisista haasteista.

Lastenneuvola tarjoaa säännölliset terveystarkastukset lapsellesi kouluikään asti. Vauvan ensimmäisen ikävuoden aikana neuvolakäyntejä on keskimäärin kerran kuussa, sen jälkeen vuosittain tai tarpeen mukaan. Kaikille lapsille järjestetään vähintään 15 terveystarkastusta. Lapset saavat neuvolassa kansallisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset.

Toimi näin

Äitiys- ja lastenneuvolat palvelevat ajanvarauksella. Voit ottaa yhteyttä asuinalueesi neuvolaan puhelimitse terveydenhoitajien puhelinaikoina. Hämeenlinnassa ja Riihimäen seudulla voit olla neuvoloihin yhteydessä myös NeuvolaChatin kautta, chattien aukioloaikoina.

Neuvolassa pyritään tunnistamaan sekä odottavan äidin että lapsen ja perheen tuen tarve mahdollisimman varhain. Jos lapsi tai perhe tarvitsee erityistä tukea tai lapsen kehityksessä ilmenee tarkempien tutkimusten tarvetta, neuvola ohjaa asiassa eteenpäin.

Lopen neuvolan puhelinasiointi

Lopen neuvolan puhelinasiointi.

Neuvoloissa on käytössä takaisinsoittojärjestelmä. Yksi soittokerta järjestelmään riittää.

Soitamme sinulle takaisin aukioloajan puitteissa.

Ajanperuutuksen voit jättää myös muina ajankohtina.

Standard opening times

Neuvolaterveydenhoitajan puhelinaika (takaisinsoittojärjestelmä)
  • Monday - Friday 08:00 - 12:00

Kunnat:

Janakkala, Hattula, Humppila, Hausjärvi, Jokioinen, Loppi, Hämeenlinna, Tammela, Riihimäki, Forssa, Ypäjä

Hausjärven neuvolan puhelinasiointi

Hausjärven neuvolaterveydenhoitajien puhelinasiointi.

Neuvoloissa on käytössä takaisinsoittojärjestelmä. Yksi soittokerta järjestelmään riittää.

Soitamme sinulle takaisin aukioloajan puitteissa.

Ajanperuutuksen voit jättää myös muina ajankohtina.

Standard opening times

Neuvolaterveydenhoitajien puhelinaika
  • Monday - Friday 08:00 - 12:00

Kunnat:

Tammela, Hattula, Hämeenlinna, Humppila, Ypäjä, Riihimäki, Forssa, Janakkala, Hausjärvi, Loppi, Jokioinen

Parolan neuvolan puhelinasiointi, Hattula

Yhteystiedot puhelimitse tapahtuvaa asiointia varten Parolan neuvolaan Hattulassa. Parolan neuvola sijaitsee terveysaseman yhteydessä. Voit olla neuvolaan yhteydessä myös tekstiviestillä.

Alue 1 : Hyrvälä, Koski, Leiniälä, Lepaa, Leteensuo, Lusi, Mervi, Merventien vas. puoli, Mierola, Moisio, Myllykylä, Nihattula, Parolannummi, Pelkola, Pikkumervi, Retula, Sattula, Tyrväntö, Ventola, Vuohiniemi.

Alue 2: Katinala, Kotirinne, Merventien oik.puoli, Parolan keskusta, Tenhola.

Alue 3: Hurttala-Herniäinen, Ilamo, Pekola, Poransaari, Rahkoila, Yllitty.

Hattulan terveyspalvelut tuottaa Terveystalo Oy.

Standard opening times

Terveyndehoitajien puhelinajat:
  • Monday - Friday 12:00 - 12:45

Kunnat:

Jokioinen, Ypäjä, Loppi, Hausjärvi, Riihimäki, Forssa, Tammela, Janakkala, Hämeenlinna, Hattula, Humppila

Keskusneuvolan puhelinasiointi, Hämeenlinna

Keskusneuvolan terveydenhoitajien puhelinpalvelu toimii arkisin klo 8 - 16. Käytössä on takaisinsoittojärjestelmä.

Neuvola-ajan voit perua palvelun kautta milloin tahansa.

Keskusneuvola 1 alueet: Keskusneuvola Tarvasmäki, Käikälä (Rautaruukin puoli), Karlbergin kylä, osa Sairionrantaa, osa Katista

Keskusneuvola 2 alueet: Katuma, Käikälä (Rantatien puoli)

Keskusneuvola 3 alueet: Keskusta, osa Katista

Keskusneuvola 4 alueet: Voimapiha, Keinusaari, Hongisto

Keskusneuvola 5 alueet: Hätilä, Sairio, Asemantausta

Keskusneuvola 6 alueet: Kauriala

Keskusneuvola 7 alueet: Myllymäki, Kankaantausta

Keskusneuvola 8 alueet: Visamäki, Miemala, Hattelmala, Nuppola, Ortela

Standard opening times

Terveydenhoitajien puhelinpalvelu (takaisinsoittojärjestelmä):
  • Monday - Friday 08:00 - 16:00

Kunnat:

Forssa, Hämeenlinna, Janakkala, Tammela, Riihimäki, Jokioinen, Loppi, Ypäjä, Humppila, Hausjärvi, Hattula

Ruununmyllyn neuvolan puhelinasiointi, Hämeenlinna

Ruununmyllyn neuvolan terveydenhoitajien puhelinpalvelu.

Äitiys- ja lastenneuvolasta saat tukea raskauteen, synnytykseen ja lapsivuodeaikaan. Neuvola vastaa myös alle kouluikäisten lasten terveydenhuollosta ja tukee perheitä pyrkimyksenä turvata lapselle mahdollisimman hyvä terveys sekä edistää koko perheen hyvinvointia ja terveitä elintapoja.

Ruununmyllyn neuvola 1 alueet: Viipurintien eteläpuoli, Katinen, Siiri, Harvoila

Ruununmyllyn neuvola 2 alueet: Idänpää, Papinniitty, Kukostensyrjä, Ruununmylly

Ruununmyllyn neuvola 3 alueet: Idänpää, Papinniitty, Kukostensyrjä, Ruununmylly, Siiri III

Tarkasta katuluettelosta, minkä neuvolan alueeseen kuulut.

Katuluettelon ja terveydenhoitajien yhteystiedot löydät tällä sivulla myöhemmin esitetyn verkkosivun kautta.

Standard opening times

Terveydenhoitajien puhelinpalvelu (takaisinsoittojärjestelmä):
  • Monday - Friday 08:00 - 16:00

Kunnat:

Hattula, Loppi, Riihimäki, Humppila, Forssa, Jokioinen, Tammela, Hausjärvi, Hämeenlinna, Ypäjä, Janakkala

Lammin ja Tuuloksen neuvolan puhelinasiointi

Lammin ja Tuuloksen terveydenhoitajan puhelinpalvelu. Käytössä on takaisinsoittojärjestelmä.

Neuvola-ajan voit myös perua palvelun kautta milloin tahansa.

Standard opening times

Terveydenhoitajan puhelinpalvelu (takaisinsoittojärjestelmä):
  • Monday - Friday 08:00 - 16:00

Kunnat:

Janakkala, Loppi, Humppila, Tammela, Riihimäki, Jokioinen, Ypäjä, Hausjärvi, Forssa, Hattula, Hämeenlinna

Neuvoloiden puhelinasiointi, Janakkala

Turengin ja Tervakosken neuvolan terveydenhoitajien puhelinasiointi Janakkalassa. Neuvolat palvelevat Turengin ja Tervakosken terveysasemilla. Puhelinasioinnin kautta voit kysyä neuvoa tai varata ajan neuvolaan.

Ajanvaraus- ja neuvontanumeron kautta voit myös perua ajan. Käytössämme on takaisinsoittojärjestelmä. Soitamme sinulle takaisin ma-to klo 8-15.45 välisenä aikana ja perjantaisin 8-10 välisenä aikana. Ajan peruutuksen voit tehdä samasta numerosta ympäri vuorokauden viikonpäivästä riippumatta.

Standard opening times

  • Monday - Thursday 08:00 - 15:45
  • Friday 08:00 - 10:00

Kunnat:

Ypäjä, Hämeenlinna, Humppila, Loppi, Janakkala, Tammela, Hausjärvi, Riihimäki, Forssa, Hattula, Jokioinen

Riihimäen neuvolan puhelinasiointi

Riihimäen neuvolaterveydenhoitajien puhelinasiointi.

Neuvoloissa on käytössä takaisinsoittojärjestelmä. Yksi soittokerta järjestelmään riittää.

Soitamme sinulle takaisin aukioloajan puitteissa.

Ajanperuutuksen voit jättää myös muina aikoina.

Standard opening times

Terveydenhoitajien puhelinaika (takaisinsoittojärjestelmä):
  • Monday - Friday 08:00 - 12:00

Kunnat:

Hämeenlinna, Humppila, Janakkala, Hattula, Jokioinen, Hausjärvi, Ypäjä, Tammela, Forssa, Riihimäki, Loppi

Ojoisten neuvolan puhelinasiointi, Hämeenlinna

Ojoisten neuvolan terveydenhoitajien puhelinpalvelu Hämeenlinnassa. Käytössä on takaisinsoittojärjestelmä. Neuvola-ajan voit perua palvelun kautta milloin tahansa.

Ojoisten neuvola 1 alueet: Puistonmäki, Härkätien pohjoispuoli, Rääpiälä, Tohkakallio, osa Hämeen Härkätietä

Ojoisten neuvola 2 alueet: Tiiriö, Härkätien eteläpuoli

Standard opening times

Terveydenhoitajien puhelinpalvelu (takaisinsoittojärjestelmä):
  • Monday - Friday 08:00 - 16:00

Kunnat:

Forssa, Loppi, Riihimäki, Ypäjä, Hausjärvi, Hattula, Humppila, Hämeenlinna, Jokioinen, Janakkala, Tammela

Läntinen neuvola, Hämeenlinna

Entinen Nummikeskuksen neuvola ja Voutilakeskuksen neuvola ovat yhdistyneet Hämeenlinnassa Läntiseksi neuvolaksi. Tarkasta katuluettelosta, minkä neuvolan alueeseen kuulut.

Neuvola sijaitsee Nummen ostarilla, sisäänkäynti kukkakaupan vierestä. Neuvola palvelee ajanvarauksella.

Käytössä on takaisinsoittojärjestelmä. Neuvola-ajan voit perua palvelun kautta milloin tahansa.

Läntinen neuvola 1 alueet: Nummi, Voutila, Kuralan pohjoispuoli

Läntinen neuvola 2 alueet: Kolkanmäki, Sampo 1, 2 & 3, Hirsimäki osittain

Läntinen neuvola 3 alueet: Luolaja, Asevelikylä, Hirsimäki osittain, Kuokkamaa, Kuralan eteläpuoli

Läntinen neuvola 4 alueet: Jukola


Osoite


Sammontie 4, 13500 HÄMEENLINNA


Standard opening times

Terveydenhoitajien puhelinpalvelu (takaisinsoittojärjestelmä)
  • Monday - Friday 08:00 - 16:00

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Tammela, Ypäjä, Loppi, Hämeenlinna, Janakkala, Forssa, Riihimäki, Jokioinen, Hausjärvi, Humppila, Hattula

Hikiän neuvola, Hausjärvi

Hikiän neuvolassa on saatavilla äitiysneuvola-, lastenneuvola- ja perhesuunnittelupalveluita. Äitiys- ja lastenneuvolasta saat tukea muun muassa raskauteen, synnytykseen ja lapsivuodeaikaan. Perhesuunnitteluneuvolasta saat neuvontaa ja hoitoa raskauden ehkäisyyn liittyvissä asioissa. Neuvolapalvelut tukevat perheitä pyrkimyksenä turvata lapselle mahdollisimman hyvä terveys sekä edistää koko perheen hyvinvointia ja terveitä elintapoja.

Neuvoloissa on käytössä takaisinsoittojärjestelmä. Yksi soittokerta järjestelmään riittää. Soitamme sinulle takaisin aukioloajan puitteissa.

Myös NeuvolaChat -palvelu palvelee sinua maanantaista perjantaihin 8.00-12.00.


Osoite


Hikiäntie 223, 12240 HIKIÄ


Standard opening times

Asiointi ajanvarauksella Open 24/7

Muut yhteystiedot

Puhelin
  • puh. +358  197585993 (Neuvolaterveydenhoitaja ma-pe klo 8-12 (takaisinsoittojärjestelmä))

Kunnat:

Riihimäki, Hattula, Ypäjä, Janakkala, Tammela, Humppila, Hämeenlinna, Forssa, Loppi, Jokioinen, Hausjärvi

Ypäjän neuvola

Neuvola sijaitsee Ypäjän terveysaseman yhteydessä. Ypäjän neuvolassa on saatavilla äitiysneuvola-, lastenneuvola- ja perhesuunnittelupalveluita. Voit varata ajan neuvolaan puhelinasioinnin kautta.


Osoite


Perttulantie 18, 32100 YPÄJÄ


Standard opening times

Open 24/7

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Hämeenlinna, Forssa, Ypäjä, Tammela, Janakkala, Humppila, Jokioinen, Loppi, Hausjärvi, Hattula, Riihimäki

Parolan neuvola, Hattula

Parolan neuvolan osoitetiedot Hattulassa. Neuvola sijaitsee Parolan terveysaseman yhteydessä.

Hattulan terveyspalvelujen tuotannosta vastaa Terveystalo Oy.

Tiistai-iltaisin klo 16-18 sisäänkäynti neuvolan ovesta.


Osoite


Parolantie 42, 13720 PAROLA


Standard opening times

Open 24/7

Muut yhteystiedot


Kunnat:

Janakkala, Jokioinen, Tammela, Loppi, Hattula, Hämeenlinna, Ypäjä, Forssa, Humppila, Riihimäki, Hausjärvi

Jokioisten neuvola

Neuvola sijaitsee Jokioisten terveysaseman yhteydessä. Jokioisten neuvolassa on saatavilla äitiysneuvola-, lastenneuvola- ja perhesuunnittelupalveluita. Voit varata ajan neuvolaan puhelinasioinnin kautta.


Osoite


Keskuskatu 25, 31600 JOKIOINEN


Standard opening times

Open 24/7

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Hämeenlinna, Riihimäki, Jokioinen, Ypäjä, Humppila, Hattula, Hausjärvi, Loppi, Tammela, Janakkala, Forssa

Ryttylän neuvola, Hausjärvi

Ryttylän neuvolassa on saatavilla äitiysneuvola-, lastenneuvola- ja perhesuunnittelupalveluita. Äitiys- ja lastenneuvolasta saat tukea muun muassa raskauteen, synnytykseen ja lapsivuodeaikaan. Perhesuunnitteluneuvolasta saat neuvontaa ja hoitoa raskauden ehkäisyyn liittyvissä asioissa. Neuvolapalvelut tukevat perheitä pyrkimyksenä turvata lapselle mahdollisimman hyvä terveys sekä edistää koko perheen hyvinvointia ja terveitä elintapoja.

Neuvoloissa on käytössä takaisinsoittojärjestelmä. Yksi soittokerta järjestelmään riittää. Soitamme sinulle takaisin aukioloajan puitteissa.

Myös NeuvolaChat -palvelu palvelee sinua maanantaista perjantaihin 8.00-12.00.


Osoite


Ryttylän kylätalo

Kulmatie 14, 12310 RYTTYLÄ


Standard opening times

Asiointi ajanvarauksella Open 24/7

Muut yhteystiedot

Puhelin
  • puh. +32  58197585991 (Neuvolaterveydenhoitaja ma-pe klo 8-12 (takaisinsoittojärjestelmä))

Kunnat:

Humppila, Janakkala, Hausjärvi, Jokioinen, Hattula, Loppi, Hämeenlinna, Riihimäki, Forssa, Ypäjä, Tammela

Tammelan neuvola

Neuvola sijaitsee Tammelan terveysaseman yhteydessä. Tammelan neuvolassa on saatavilla äitiysneuvola-, lastenneuvola- ja perhesuunnittelupalveluita. Voit varata ajan neuvolaan puhelimitse.


Osoite


Einarintie 1, 31300 TAMMELA


Standard opening times

Open 24/7

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Humppila, Forssa, Janakkala, Hämeenlinna, Riihimäki, Ypäjä, Loppi, Hattula, Tammela, Hausjärvi, Jokioinen

Ojoisten neuvola, Hämeenlinna

Ojoisten äitiys- ja lastenneuvola sijaitsee Ojoisten Lastentalossa Hämeenlinnassa.

Äitiys- ja lastenneuvolasta saat tukea raskauteen, synnytykseen ja lapsivuodeaikaan. Neuvola vastaa myös alle kouluikäisten lasten terveydenhuollosta ja tukee perheitä pyrkimyksenä turvata lapselle mahdollisimman hyvä terveys sekä edistää koko perheen hyvinvointia ja terveitä elintapoja.

Tarkasta katuluettelosta, minkä neuvolan alueeseen kuulut.

Katuluettelon ja terveydenhoitajien yhteystiedot löydät tällä sivulla myöhemmin esitetyn verkkosivun kautta.


Osoite


Mäyräntie 3, 13600 HÄMEENLINNA


Standard opening times

Open 24/7

Muut yhteystiedot


Kunnat:

Janakkala, Loppi, Jokioinen, Hattula, Tammela, Riihimäki, Forssa, Hämeenlinna, Ypäjä, Hausjärvi, Humppila

Lopen kirkonkylän neuvola

Lopen kirkonkylän neuvolassa on saatavilla äitiysneuvola-, lastenneuvola- ja perhesuunnittelupalveluita. Äitiys- ja lastenneuvolasta saat tukea muun muassa raskauteen, synnytykseen ja lapsivuodeaikaan. Perhesuunnitteluneuvolasta saat neuvontaa ja hoitoa raskauden ehkäisyyn liittyvissä asioissa.

Neuvoloissa on käytössä takaisinsoittojärjestelmä. Yksi soittokerta järjestelmään riittää. Soitamme sinulle takaisin aukioloajan puitteissa.

Myös NeuvolaChat -palvelu palvelee sinua maanantaista perjantaihin 8.00-12.00.


Osoite


Pajatie 1, 12700 LOPPI


Standard opening times

Open 24/7

Muut yhteystiedot

Puhelin
  • puh. +358  197585995 (Neuvolaterveydenhoitaja ma-pe klo 8 - 12 (takaisinsoittojärjestelmä))

Kunnat:

Humppila, Loppi, Hämeenlinna, Tammela, Hausjärvi, Riihimäki, Hattula, Janakkala, Forssa, Jokioinen, Ypäjä

Forssan neuvola

Forssan neuvolassa on saatavilla äitiysneuvola-, lastenneuvola- ja perhesuunnittelupalveluita. Voit varata ajan neuvolaan puhelinasioinnin kautta.


Osoite


Kujalankatu 3, 2. krs, 30100 FORSSA


Standard opening times

Open 24/7

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Hämeenlinna, Tammela, Ypäjä, Riihimäki, Loppi, Hattula, Hausjärvi, Humppila, Forssa, Jokioinen, Janakkala

Kalvolan neuvola, Iittala

Kalvolan neuvola sijaitsee Iittalan hyvinvointikeskuksessa. Neuvolassa vieraillaan ajanvarauksella.

Äitiys- ja lastenneuvolasta saat tukea raskauteen, synnytykseen ja lapsivuodeaikaan. Neuvola vastaa myös alle kouluikäisten lasten terveydenhuollosta ja tukee perheitä pyrkimyksenä turvata lapselle mahdollisimman hyvä terveys sekä edistää koko perheen hyvinvointia ja terveitä elintapoja.

Tarkasta katuluettelosta, minkä neuvolan alueeseen kuulut.

Katuluettelon ja terveydenhoitajien yhteystiedot löydät tällä sivulla myöhemmin esitetyn verkkosivun kautta.


Osoite


Sauvalanaukio 4, 14500 IITTALA


Standard opening times

Open 24/7

Muut yhteystiedot

Puhelin
  • puh. +358  36213965 (Käytössä on takaisinsoittojärjestelmä arkisin klo 8-16. Neuvola-ajan voit perua palvelun kautta milloin tahansa.)

Kunnat:

Janakkala, Loppi, Riihimäki, Jokioinen, Hattula, Hausjärvi, Tammela, Humppila, Forssa, Ypäjä, Hämeenlinna

Launosten neuvola, Loppi

Launosten neuvolassa on saatavilla äitiysneuvola-, lastenneuvola- ja perhesuunnittelupalveluita. Äitiys- ja lastenneuvolasta saat tukea muun muassa raskauteen, synnytykseen ja lapsivuodeaikaan. Perhesuunnitteluneuvolasta saat neuvontaa ja hoitoa raskauden ehkäisyyn liittyvissä asioissa. Neuvolapalvelut tukevat perheitä pyrkimyksenä turvata lapselle mahdollisimman hyvä terveys sekä edistää koko perheen hyvinvointia ja terveitä elintapoja.

Neuvoloissa on käytössä takaisinsoittojärjestelmä. Yksi soittokerta järjestelmään riittää. Soitamme sinulle takaisin aukioloajan puitteissa.

Myös NeuvolaChat -palvelu palvelee sinua maanantaista perjantaihin 8.00-12.00.


Osoite


Kartanontie 8, 12540 LAUNONEN


Standard opening times

Asiointi ajanvarauksella Open 24/7

Muut yhteystiedot

Puhelin
  • puh. +358  1975585599 (Neuvolaterveydenhoitaja ma-pe klo 8 - 12 (takaisinsoittojärjestelmä))

Kunnat:

Ypäjä, Hausjärvi, Humppila, Janakkala, Loppi, Hattula, Riihimäki, Jokioinen, Hämeenlinna, Forssa, Tammela

Keskusneuvola, Hämeenlinna

Hämeenlinnan keskusneuvola sijaitsee Viipurintien terveysaseman yhteydessä.

Äitiys- ja lastenneuvolasta saat tukea raskauteen, synnytykseen ja lapsivuodeaikaan. Neuvola vastaa myös alle kouluikäisten lasten terveydenhuollosta ja tukee perheitä pyrkimyksenä turvata lapselle mahdollisimman hyvä terveys sekä edistää koko perheen hyvinvointia ja terveitä elintapoja.

Tarkasta katuluettelosta, minkä neuvolan alueeseen kuulut.

Katuluettelon ja terveydenhoitajien yhteystiedot löydät tällä sivulla myöhemmin esitetyn verkkosivun kautta.


Osoite


D-rakennus

Viipurintie 1-3, 13200 HÄMEENLINNA


Standard opening times

Neuvola avoinna: Open 24/7

Muut yhteystiedot


Kunnat:

Riihimäki, Janakkala, Hausjärvi, Humppila, Loppi, Forssa, Ypäjä, Hattula, Hämeenlinna, Jokioinen, Tammela

Riihimäen neuvola

Riihimäen neuvolassa on saatavilla äitiysneuvola-, lastenneuvola- ja perhesuunnittelupalveluita. Äitiys- ja lastenneuvolasta saat tukea muun muassa raskauteen, synnytykseen ja lapsivuodeaikaan. Perhesuunnitteluneuvolasta saat neuvontaa ja hoitoa raskauden ehkäisyyn liittyvissä asioissa. Neuvolapalvelut tukevat perheitä pyrkimyksenä turvata lapselle mahdollisimman hyvä terveys sekä edistää koko perheen hyvinvointia ja terveitä elintapoja.

Neuvolassa vieraillaan ajanvarauksella.

Myös NeuvolaChat -palvelu palvelee sinua maanantaista perjantaihin 8.00-12.00.


Osoite


Kallionkatu 10-16 E, 5. krs, 11100 RIIHIMÄKI


Standard opening times

Asiointi ajanvarauksella
  • Monday - Thursday 08:00 - 16:00
  • Friday 08:00 - 15:00

Muut yhteystiedot


Kunnat:

Hattula, Hausjärvi, Tammela, Loppi, Ypäjä, Hämeenlinna, Janakkala, Humppila, Forssa, Jokioinen, Riihimäki

Läyliäisten neuvola, Loppi

Läyliäisten neuvolassa on saatavilla äitiysneuvola-, lastenneuvola- ja perhesuunnittelupalveluita. Äitiys- ja lastenneuvolasta saat tukea muun muassa raskauteen, synnytykseen ja lapsivuodeaikaan. Perhesuunnitteluneuvolasta saat neuvontaa ja hoitoa raskauden ehkäisyyn liittyvissä asioissa. Neuvolapalvelut tukevat perheitä pyrkimyksenä turvata lapselle mahdollisimman hyvä terveys sekä edistää koko perheen hyvinvointia ja terveitä elintapoja.

Neuvoloissa on käytössä takaisinsoittojärjestelmä. Yksi soittokerta järjestelmään riittää. Soitamme sinulle takaisin aukioloajan puitteissa.

Myös NeuvolaChat -palvelu palvelee sinua maanantaista perjantaihin 8.00-12.00.


Osoite


Koulutie 3, 12600 LÄYLIÄINEN


Standard opening times

Asiointi ajanvarauksella Open 24/7

Muut yhteystiedot

Puhelin
  • puh. +358  197585997 (Neuvolaterveydenhoitaja ma-pe klo 8-12 (takaisinsoittojärjestelmä))

Kunnat:

Loppi, Tammela, Forssa, Ypäjä, Jokioinen, Janakkala, Hausjärvi, Riihimäki, Humppila, Hämeenlinna, Hattula

Tervakosken neuvola

Tervakosken neuvola sijaitsee Tervakosken terveysaseman yhteydessä. Kaikki neuvoloiden terveydenhoitajat vastaavat äitiysneuvola-, lastenneuvola- sekä seksuaalineuvonta-asiakkaista.

Neuvolassa vieraillaan ajanvarauksella.


Osoite


Kivimiehentie 2, 12400 TERVAKOSKI


Standard opening times

Open 24/7

Muut yhteystiedot

Puhelin
  • puh. +358  36801369 (Käytössä takaisinsoittojärjestelmä. Samasta numerosta myös ajan peruutukset sekä neuvonta-asiat)

Kunnat:

Janakkala, Ypäjä, Humppila, Riihimäki, Hämeenlinna, Forssa, Loppi, Hausjärvi, Tammela, Jokioinen, Hattula

Humppilan neuvola

Neuvola sijaitsee Humppilan terveysaseman yhteydessä. Humppilan neuvolassa on saatavilla äitiysneuvola-, lastenneuvola- ja perhesuunnittelupalveluita. Voit varata ajan neuvolaan puhelinasioinnin kautta.


Osoite


Humppilantie 24, 31640 HUMPPILA


Standard opening times

Open 24/7

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Riihimäki, Loppi, Humppila, Jokioinen, Hattula, Hausjärvi, Hämeenlinna, Ypäjä, Janakkala, Forssa, Tammela

Rengon neuvola

Rengon neuvola sijaitsee Rengon terveysaseman rakennuksessa.

Äitiys- ja lastenneuvolasta saat tukea raskauteen, synnytykseen ja lapsivuodeaikaan. Neuvola vastaa myös alle kouluikäisten lasten terveydenhuollosta ja tukee perheitä pyrkimyksenä turvata lapselle mahdollisimman hyvä terveys sekä edistää koko perheen hyvinvointia ja terveitä elintapoja.

Tarkasta katuluettelosta, minkä neuvolan alueeseen kuulut.

Katuluettelon ja terveydenhoitajien yhteystiedot löydät tällä sivulla myöhemmin esitetyn verkkosivun kautta.


Osoite


Rengonraitti 28, 14300 RENKO


Standard opening times

Open 24/7

Muut yhteystiedot

Puhelin
  • puh. +358  36213968 (Käytössä on takaisinsoittojärjestelmä arkisin klo 8-16. Neuvola-ajan voit perua palvelun kautta milloin tahansa.)

Kunnat:

Tammela, Hausjärvi, Riihimäki, Janakkala, Jokioinen, Hämeenlinna, Forssa, Loppi, Ypäjä, Hattula, Humppila

Lammin ja Tuuloksen neuvola

Lammin ja Tuuloksen neuvola sijaitsee Lammin terveyskeskuksen rakennuksessa.

Äitiys- ja lastenneuvolasta saat tukea raskauteen, synnytykseen ja lapsivuodeaikaan. Neuvola vastaa myös alle kouluikäisten lasten terveydenhuollosta ja tukee perheitä pyrkimyksenä turvata lapselle mahdollisimman hyvä terveys sekä edistää koko perheen hyvinvointia ja terveitä elintapoja.

Tarkasta katuluettelosta, minkä neuvolan alueeseen kuulut.

Katuluettelon ja terveydenhoitajien yhteystiedot löydät tällä sivulla myöhemmin esitetyn verkkosivun kautta.


Osoite


Evontie 33, 16900 LAMMI


Standard opening times

Neuvola avoinna: Open 24/7

Muut yhteystiedot

Puhelin

Kunnat:

Janakkala, Forssa, Ypäjä, Riihimäki, Jokioinen, Humppila, Hämeenlinna, Loppi, Hausjärvi, Tammela, Hattula

Hauhon neuvola

Hauhon neuvola sijaitsee Hauhon terveysaseman rakennuksessa.

Äitiys- ja lastenneuvolasta saat tukea raskauteen, synnytykseen ja lapsivuodeaikaan. Neuvola vastaa myös alle kouluikäisten lasten terveydenhuollosta ja tukee perheitä pyrkimyksenä turvata lapselle mahdollisimman hyvä terveys sekä edistää koko perheen hyvinvointia ja terveitä elintapoja.

Tarkasta katuluettelosta, minkä neuvolan alueeseen kuulut.

Katuluettelon ja terveydenhoitajien yhteystiedot löydät tällä sivulla myöhemmin esitetyn verkkosivun kautta.


Osoite


Vihniöntie 5, 14700 HAUHO


Standard opening times

Neuvola avoinna: Open 24/7

Muut yhteystiedot

Puhelin
  • puh. +358  36213967 (Käytössä on takaisinsoittojärjestelmä arkisin klo 8-16. Neuvola-ajan voit perua palvelun kautta milloin tahansa.)

Kunnat:

Humppila, Janakkala, Jokioinen, Tammela, Ypäjä, Riihimäki, Forssa, Loppi, Hattula, Hausjärvi, Hämeenlinna

Ruununmyllyn neuvola, Hämeenlinna

Ruununmyllyn äitiys- ja lastenneuvola sijaitsee samassa rakennuksessa Ruununmyllyn esikoulun kanssa. Neuvolassa vieraillaan ajanvarauksella.

Äitiys- ja lastenneuvolasta saat tukea raskauteen, synnytykseen ja lapsivuodeaikaan. Neuvola vastaa myös alle kouluikäisten lasten terveydenhuollosta ja tukee perheitä pyrkimyksenä turvata lapselle mahdollisimman hyvä terveys sekä edistää koko perheen hyvinvointia ja terveitä elintapoja.

Tarkasta katuluettelosta, minkä neuvolan alueeseen kuulut.

Katuluettelon ja terveydenhoitajien yhteystiedot löydät tällä sivulla myöhemmin esitetyn verkkosivun kautta.


Osoite


Ruununmyllyntie 34, 13270 HÄMEENLINNA


Standard opening times

Open 24/7

Muut yhteystiedot


Kunnat:

Jokioinen, Hausjärvi, Humppila, Riihimäki, Forssa, Hattula, Hämeenlinna, Janakkala, Loppi, Tammela, Ypäjä

Oitin Neuvola, Hausjärvi

Oitin neuvolassa on saatavilla äitiysneuvola-, lastenneuvola- ja perhesuunnittelupalveluita. Äitiys- ja lastenneuvolasta saat tukea muun muassa raskauteen, synnytykseen ja lapsivuodeaikaan. Perhesuunnitteluneuvolasta saat neuvontaa ja hoitoa raskauden ehkäisyyn liittyvissä asioissa. Neuvolapalvelut tukevat perheitä pyrkimyksenä turvata lapselle mahdollisimman hyvä terveys sekä edistää koko perheen hyvinvointia ja terveitä elintapoja.

Neuvoloissa on käytössä takaisinsoittojärjestelmä. Yksi soittokerta järjestelmään riittää. Soitamme sinulle takaisin aukioloajan puitteissa.

Myös NeuvolaChat -palvelu palvelee sinua maanantaista perjantaihin 8.00-12.00.


Osoite


Kuusitie 10-18, 12100 OITTI


Standard opening times

Asiointi ajanvarauksella Open 24/7

Muut yhteystiedot

Puhelin
  • puh. +358  197585992 (Neuvolaterveydenhoitaja ma-pe klo 8-12 (takaisinsoittojärjestelmä))

Kunnat:

Hattula, Jokioinen, Hämeenlinna, Ypäjä, Tammela, Hausjärvi, Forssa, Loppi, Janakkala, Riihimäki, Humppila

Turengin neuvola

Turengin neuvola sijaitsee Turengin terveysaseman yhteydessä. Kaikki neuvoloiden terveydenhoitajat vastaavat omien alueidensa äitiysneuvola-, lastenneuvola- sekä perhesuunnitteluasiakkaista.

Neuvolassa vieraillaan ajanvarauksella.


Osoite


Tapailanpiha 13 B, 14200 TURENKI


Standard opening times

Open 24/7

Muut yhteystiedot

Puhelin
  • puh. 036801369 (Käytössä takaisinsoittojärjestelmä. Samasta numerosta myös ajan peruutukset ja neuvonta-asiat)

Kunnat:

Ypäjä, Hattula, Jokioinen, Loppi, Riihimäki, Hausjärvi, Forssa, Tammela, Hämeenlinna, Janakkala, Humppila

Neuvolan chat-palvelu, Janakkala

Janakkalan neuvolachat palvelee äitiys- ja lastenneuvola sekä perhesuunnitteluasioissa. Voit viestitellä terveydenhoitajan kanssa nimellä tai nimettömänä muun muassa raskauden ehkäisyyn ja muuhun perhesuunnitteluun, raskauteen, rokotuksiin, yksilön ja perheen hyvinvointiin, terveydenhoitoon sekä vanhemmuuteen liittyvissä asioissa.

Ei ajanvarausta.

Neuvolan chat-palvelu, Hämeenlinna

Hämeenlinnan neuvolachat palvelee äitiys- ja lastenneuvola sekä perhesuunnitteluasioissa.

Voit aloittaa keskustelun anonyymisti tunnistautumatta, mutta jos kyse on terveysasioista, chatin terveydenhoitaja pyytää sinua tunnistautumaan suomi.fi -palveluun. Chatissa voi avata myös videoyhteyden.

Neuvolachatin löydät neuvola-sivun oikeasta alakulmasta.

Neuvolan chat-palvelu, Riihimäen seutu

Riihimäen seudun neuvolachat palvelee äitiys- ja lastenneuvola sekä perhesuunnitteluasioissa. Voit viestitellä terveydenhoitajan kanssa muun muassa raskauden ehkäisyyn ja muuhun perhesuunnitteluun, raskauteen, rokotuksiin, yksilön ja perheen hyvinvointiin, terveydenhoitoon sekä vanhemmuuteen liittyvissä asioissa.

Vahvan tunnistautumisen mahdollistamana chatissa voi nyt myös varata tai perua aikoja neuvolaan tai kysyä kysyä henkilökohtaisiakin terveystietoja. Voit myös soittaa takaisinsoittojärjestelmään, niin sinulle soitetaan takaisin.

Lainsäädäntö


Terveydenhuoltolaki


https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20101326

Hämeenlinnan neuvoloiden katuosoiteluettelo

Alueelliset ohjeet 

Hämeenlinnan alueen neuvoloiden katuosoiteluettelo

Hämeenlinnalainen, tarkista katuluettelosta minkä neuvolan alueeseen kuulut. 

Vauvaa odottavien ja lapsiperheiden kaivovesi Janakkalassa

Kun odotatte vauvaa perheeseen ja/tai perheessänne on jo pieniä lapsia ja kodin vesi tulee omasta kaivosta, kaivovesitutkimus tulee huolehtia omakustanteisesti.

Riihimäen seudun perhevalmennukset jatkuvat syksyllä

Perhevalmennus on tarkoitettu ensimmäistä lastaan odottaville perheille. Valmennuksessa on mahdollisuus saada tietoa mm. synnytyksestä, vauvan hoidosta ja imetyksestä ja vauvaperheen arjesta. Valmennus koostuu kolmesta ryhmätapaamisesta neuvolassa, vanhempainryhmätoiminnasta ja teemailloista. Valitse ryhmäsi lasketun ajan mukaan. Ilmoittaudu syksyn ryhmiin