Diabetes ja erityistilanteet

Diabetes ja erityistilanteet

Sairaspäivät 

Äkillinen sairastuminen, etenkin jos siihen liittyy kuumetta, oksentelua ja ripulia ovat diabetesta sairastavalle aina vakavasti otettava asia. Tulehdussairaudet lisäävät stressihormonien eritystä ja insuliinin tarvetta ja diabetesta sairastavalla verensokeri nousee. 

Kuumeessa, oksentelussa ja ripulissa runsas nesteiden juominen on tärkeää. Korkea verensokeri lisää virtsaneritystä, kuume lisää hikoilua ja elimistö kuivuu. Aikuisen henkilön pitäisi sairauspäivinä juoda vähintään 2–3 litraa nesteitä kuivumisen estämiseksi, esimerkiksi kivennäisvettä, laimennettua tuoremehua, mehukeittoja ja liemiä. Myös hiilihydraattien saannista on huolehdittava, vaikka ruoka ei maistuisikaan tai olisi oksentelua. Hiilihydraatteja olisi hyvä saada noin 150 g. Esimerkiksi tuoremehulasissa on hiilihydraattia 20 g.  

Verensokeria seurataan itse tavallista useammin. Verensokeria mitataan tarpeen mukaan, esimerkiksi 4 tunnin välein valveilla ollessa. Verensokeri olisi hyvä saada pidettyä 6–10 mmol/l välillä. Mittausten avulla arvioidaan lisälääkityksen tarve. 

Tablettilääkkeistä metformiini ja sokerinpoistajatabletit tauotetaan vaikeamman kuumetaudin, ripuli- ja oksennustaudin tai yleiskuntoa heikentävän sairauden aikana. Jos sinulla on käytössä insuliinihoito, pitkävaikutteista insuliinia ei tule koskaan jättää pistämättä. Ateriainsuliinin määrää tulee myös huomioida tarpeen mukaan ja verensokerimittausten perusteella. 

Jokaisella insuliinia käyttävällä henkilöllä tulisi olla yksilölliset ohjeet lisäinsuliinin annostelusta sairaspäivien aikana. Kuume- ja tulehdustautien aikana insuliinintarve voi jopa kaksinkertaistua. 

Jos kuume on korkea ja kestää yli 3 päivää ja yleisvointisi heikkenee, myös verensokerit ovat jatkuvasti yli 14 mmol/l, ota yhteyttä päivystykseen. 

Toimenpiteisiin valmistautuminen 

Diabetesta sairastavan onnistunut leikkaus sekä leikkauksesta toipuminen edellyttää usein huolellista suunnittelua, mahdollisten ongelmien ennakoimista ja eri toimijoiden yhteistyötä. ​ 

Korkea sokeritasapaino, diabeteksen lisäsairaudet, kuten munuaisten vajaatoiminta ja sydän- ja verisuonisairaudet lisäävät leikkauksiin liittyviä riskejä.​ 

Ennen leikkausta tehdään yksilöllinen tilannearvio ja tarkistetaan kaikki lääkitykset.​  

Tietyt kuvantamistutkimukset saattavat aiheuttaa esivalmistautumista, mutta tutkimuspaikka antaa ohjeet. Jos käytössäsi on Metformiini, se tulee tauottaa CT-tutkimusta varten.  

Laboratoriokokeisiin meno 

Useimmat tavalliset laboratoriotutkimukset eivät vaadi ravinnotta oloa. Kun tutkimuksista sovitaan, kannattaa samalla selvittää vaativatko ne paastoa eli 10 tuntia ravinnotta oloa. Laboratoriolähetteessä paastotutkimuksen lyhenteessä on f-kirjain. 

Tarkista ennen laboratorioon menoa vaativatko suunnitellut kokeet ravinnotta oloa tai näytteenottoa ennen tiettyä kellonaikaa. 

Diabetesta sairastavan tavallisista seurantakokeista ravinnotta oloa tarvitaan vain, jos halutaan nimenomaan tutkia verensokeri tai veren rasva-arvot aamulla ravinnotta olon jälkeen. Jos henkilö seuraa itse verensokeria omamittauksilla, paastosokeria ei yleensä tarvita. Myös veren rasva-arvot voi ottaa kevyen aamupalan jälkeen, ellei nimenomaan pyydetä paastokoetta. 

Sokerihemoglobiini HbA1c kokeeseen ei tarvitse olla ravinnotta. 

Laboratorioon menon aamuna omat tablettilääkkeet voi ottaa aamulla normaalisti, ellei hoitopaikka toisin ohjeista. 

Pääsääntöisesti laboratoriotutkimukset siis voidaan insuliinihoitoisella ottaa niin, että perusinsuliini pistetään normaalisti. Jos käytössä on monipistoshoito, niin aamulla syödään kevyt aamupala sekä pistetään sitä vastaava määrä pikainsuliinia. 

Mikäli tutkimus edellyttää ravinnotta oloa, pistä edellisen päivän tai illan perusinsuliini normaalisti. Tutkimukset tehdään aamulla esimerkiksi klo 7–9 välillä. Tutkimukseen mennään vähintään 10 tunnin ravinnotta olon jälkeen, lasillisen vettä voi juoda aamulla. 

Aamupala syödään ja sitä vastaava pikainsuliini annostellaan vasta laboratoriotutkimusten jälkeen. Jos perusinsuliinin pistos on aamulla, se voidaan pistää näytteenoton jälkeen. Myös verensokerin tablettilääkkeet voi ottaa vasta tutkimuksen jälkeen. 

Kortisonihoito 

Kortikosteroidit voivat aiheuttaa hyperglykemiaa eli koholla olevaa verensokeria, koska ne heikentävät kudosten insuliiniherkkyyttä, lisäävät maksan glukoosintuotantoa ja estävät insuliinineritystä. 

Kun kortisonihoito aloitetaan diabetesta sairastavalle, verensokerin seurantaa tulee tehostaa. Jos käytössä on insuliinihoito, insuliiniannoksia tarvittaessa lisätään mittaustulosten perusteella. Jos käytössä on tablettihoito, voidaan tarvittaessa aloittaa kortisonihoidon ajaksi insuliinihoito. 

Kortisonihoito voi valmisteesta riippuen nostaa verensokeria vain päivällä, ja tällöin yöllä saattaa herkästi seurata hypoglykemia eli liian matalaa verensokeria. Kortisonihoito voi nostaa verensokeria myös koko vuorokauden ajan.  

Matkustaminen 

Diabetes ei rajoita matkustamista, kunhan matkustaessa huolehtii diabeteksen hoitoon liittyvistä perusasioista. Matkustamiseen kannattaa valmistautua ajoissa ja tehdä etukäteen suunnitelma perehtymällä matka-aikatauluihin, kohdemaahan vaadittaviin rokotuksiin sekä diabetesta sairastavan matkustamiseen liittyviin erityiskysymyksiin. Omasta hoitopaikasta kannattaa pyytää allekirjoitettu todistus diabeteksesta, johon voidaan merkitä käytössä oleva hoitomuoto ja lääkitys. 

Reseptit käytössä olevista lääkkeistä on hyvä ottaa paperisina mukaan, myös englanninkielisenä. Omakannasta voi tulostaa yhteenvedon resepteistä tai pyytää apteekkia tai omaa terveysasemaa tulostamaan reseptit. Mukana kannattaa pitää myös monikielinen "Minulla on diabetes" -kortti, jonka mukana on ensiapuohjeita suomeksi, ruotsiksi, venäjäksi, ranskaksi ja espanjaksi.​ 

Lääkkeet sekä hoitovälineet on hyvä pakata käsimatkatavaroihin (ruumalaukut saattavat joskus hukkua matkalla). Verensokerin mittaukseen tarvittavat välineet in hyvä pitää helposti saatavilla. 

Jos käytössä on insuliini, sitä on hyvä ottaa mukaan noin kaksinkertainen määrä, mahdollisen kynien katoamisen tai rikkoutumisen varalta.