Ptv Hyte Service Display
Näe hyvä mussa -leirit lapsille
Sama lapsiryhmä kokoontuu leirikeskukseen kaikkina viikonloppuina. Näe hyvä mussa -leireillä lapsen minäkuva ja itsetunto vahvistuvat. Tavoitteemme on, että jokaisella lapsella on palatessaan leirirepussa pussillinen onnistumisia. Iloista leiritoimintaa rakentavat leirijohtaja ja -pedagogi yhdessä koulutettujen vapaaehtoisten kanssa. Positiivisen pedagogiikan keinoin luodaan ryhmä, jossa lapsen on turvallinen ja hyvä olla. Leirikokonaisuuden aikana aikuiset tukevat lasten vuorovaikutusta ja kanssakäymistä. Kokemusten mukaan myös vanhemman ja lapsen välinen suhde saa uutta iloista valoa rentouttavien leiriviikonloppujen ansiosta. Kokonaisuuteen kuuluu viiden leiriviikonlopun täysihoito, ohjelma, kuljetukset sekä tapaturmavakuutus viikonloppujen ajalle.
- Toiminta on maksutonta pirkanmaalaisille, Pohteen tai Pohjanmaan hyvinvointialueella asuville ja Kanta-Hämeessä hattulalaisille lapsille. Pohde: leiribussi Oulusta, Pohjanmaa, leiribussi Vaasasta, Pirkanmaa, leiribussi Tampereelta.
- Muilta paikkakunnilta tulevien lasten omavastuuosuus on 195 €/ leirikausi (sisältää kaikki viisi leiriviikonloppua täysihoitoineen, yhteiskuljetuksen Hämeenlinnasta tai Parolasta, tapaturmavakuutuksen viikonloppujen ajalle, ohjelman ja sovitun yhteistyön perheen kanssa).
- Toimintaan tarvitaan suositus. Suosittelija voi olla esimerkiksi kunnan perhetyöntekijä, koulukuraattori tai vastaava. Lue lisätietoja toiminnan omilta sivuilta www.näehyvämussa.fi
Toimi näin
Palveluun ei tarvitse ilmoittautua. Sähköpostiosoitteesta terhi.ljungkvist@parastalapsille.fi saat lisätietoa palvelusta Näe hyvä mussa -leirit lapsille.
Paikkakuntavalinta
Valitse paikkakunta ja saat näkyviin yhteystiedot, digitaaliset palvelut ja muut palveluun liittyvät tiedot.
Etsi alueelta
- Valitse paikkakunta
- Akaa
- Alavieska
- Forssa
- Haapajärvi
- Haapavesi
- Hailuoto
- Hämeenkyrö
- Hämeenlinna
- Hattula
- Hausjärvi
- Humppila
- Ii
- Ikaalinen
- Janakkala
- Jokioinen
- Juupajoki
- Kalajoki
- Kangasala
- Kärsämäki
- Kaskinen
- Kempele
- Kihniö
- Korsnäs
- Kristiinankaupunki
- Kruunupyy
- Kuhmoinen
- Kuusamo
- Laihia
- Lempäälä
- Liminka
- Loppi
- Lumijoki
- Luoto
- Maalahti
- Mänttä-Vilppula
- Merijärvi
- Muhos
- Mustasaari
- Närpiö
- Nivala
- Nokia
- Orivesi
- Oulainen
- Oulu
- Pälkäne
- Parkano
- Pedersören kunta
- Pietarsaari
- Pirkkala
- Pudasjärvi
- Punkalaidun
- Pyhäjärvi
- Pyhäjoki
- Pyhäntä
- Raahe
- Reisjärvi
- Riihimäki
- Ruovesi
- Sastamala
- Sievi
- Siikajoki
- Siikalatva
- Taivalkoski
- Tammela
- Tampere
- Tyrnävä
- Urjala
- Utajärvi
- Uusikaarlepyy
- Vaala
- Vaasa
- Valkeakoski
- Vesilahti
- Virrat
- Vöyri
- Ylivieska
- Ylöjärvi
- Ypäjä
- Koko Suomi
Kun valitset paikkakunnan, saat esiin etsimäsi puhelinnumerot.
Kun valitset paikkakunnan, saat tietää palvelupaikat.
Kun valitset paikkakunnan, näet mistä löydät lisätietoa.