Uudistusta makustellen

Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistusta valmistellaan yhtenä kokonaisuutena Oma Häme –otsikon alla. Uudistuksesta käytävää keskustelua on hallinnut sote – ja varsinkin ”te”. Maakuntauudistuksen eli tuttavallisesti ”makun” tehtäviä onkin saanut valmistella tuulensuojassa julkiselta keskustelulta. Toisaalta hyvä näin.

Toisaalta, esimerkiksi kasvupalvelu- ja alueellisen varautumisen tehtävissä syntyy kuitenkin uudenlaisia, tulevan maakunnan kannalta erittäin keskeisiä tehtäväkokonaisuuksia. Monissa tehtävissä tekeminen itsessään ei juuri muutu, mutta maakunta mahdollistaa entistä laajemmat kokonaisuudet ja yhteydet.

Sote- ja maakuntauudistuksen aikataulu näyttää nyt viivästyvän siten, että maakunnat perustetaan ja väliaikaishallinto aloittaa toimintansa syyskuun alussa. Kanta-Hämeessä neuvottelut väliaikaishallinnosta on jo käyty onnistuneesti ja valmius toiminnan käynnistymiseen on hyvä.

Maku-tehtävien nykytila kartoitettiin alkuvuodesta 2017. Raportit on koottu Oma Hämeen kotisivuille. Juuri nyt hahmotellaan palvelukokonaisuuksia tulevaan maakuntaan. Organisaation rakentamiseen päästäneen syksyllä.

Kanta-Hämeen maakuntakonserniin siirtyy uudistuksen myötä vuoden 2019 alussa noin 6.400 henkeä, vanhoina työtekijöinä. Maku-tehtäviä näistä tekee noin 550. Useimpien työtehtävä ja paikka organisaatiossa varmistuu lopullisesti vasta syksyllä 2018. Tämä vaatii meiltä kaikilta lähes epäinhimillistä kärsivällisyyttä ja kykyä sietää epävarmuutta. Henkilöstö on kuitenkin se sarana, jonka ympäri maakunta kääntyy uuteen asentoon ja uudistus toteutuu – jos on toteutuakseen.

Maakuntauudistuksen haastavimpia näkökulmia on Hämeen ELY-keskuksen sekä TE-toimiston palvelujen ja toimintojen jakautuminen kahteen maakuntaan. On varmasti niin, että joidenkin nyt Lahdessa työskentelevien työnantaja on vuonna 2019 Kanta-Hämeen maakunta ja vastaavasti tosin päin koskien Hämeenlinnaa ja Päijät-Hämeen maakuntaa. Tiedän tämän askarruttavan monia. Työnteon kulttuureja kehitetään ja nykyaikaisia tekemisen tapoja hyödynnetään. Tulevissa maakunnissa kenenkään ei ole pakko (ellei halua) laittautua joka aamu työmatkalle 10-tielle Hämeenlinnan ja Lahden välille. Siitä asiasta olen ihan matti!

Matti Lipsanen

Muutosjohtaja, 050 506 0697, matti.lipsanen@hame.fi

Ei kommentteja

Osallistu keskusteluun