VIDEO: Forssan seudulla toivotaan yhteistyötä

 

– Yhteistyö Oma Hämeen kanssa on tärkeää. Sillä tavalla saamme tietoa ja pääsemme vaikuttamaan valmisteluun, sanoo Ypäjän kunnanvaltuuston puheenjohtaja Matti Alanko.

Samaa mieltä on Forssan sairaalan pääluottamusmies Silja-Liisa Niinikoski.

– Meillähän on ollut tähänkin asti hyvät suhteet, ja haluamme, että yhteistyö sujuu jatkossakin, esimerkiksi keskussairaalan kanssa, Niinikoski toteaa.

Vahva tahto yhteistyöhön ilahduttavat Oma Hämeen valmistelijoita. Oma Hämeen muutosjohtajat Matti Lipsanen ja Jukka Lindberg muistuttavat, että yhteinen maakunnallinen valmistelu on koko Kanta-Hämeen etu.

– Maakunta olemme me. Kaikki kantahämäläiset ovat osa maakuntaa ja sen päätöksentekoa, Matti Lipsanen muistuttaa.

Oma Hämeen tavoitteena ei ole palvelujen keskittäminen, vaan tuottaa yhdenvertaiset palvelut koko maakuntaan.

– Palvelut eivät ole karkaamassa asukkaiden luota minnekään. Päinvastoin, monesti palveluja tuodaan asukkaan luokse, maakuntajohtaja Anna-Mari Ahonen sanoo.

On arvioitu, että uudistus ei merkittävästi vähennä työpaikkoja Kanta-Hämeessä, koska vaativat terveyspalvelut on jo keskitetty yliopistosairaaloihin. Tulevaisuudessa sote-palvelut tehdään nykyisen kokoisella ammattilaisten joukolla.

– Kaikkein olennaisinta on seudullinen elinvoima. Se turvataan yhteistyöllä.

Lisätiedot:
muutosjohtaja Jukka Lindberg, p. 040 595 0631
muutosjohtaja Matti Lipsanen, p. 050 506 0697

LUE LISÄÄ JA KATSO MYÖS: Ministeriöiden faktat ja terveiset Forssassa 8.3.2017

Tia Yliskylä
Tia Yliskylä
Ei kommentteja

Osallistu keskusteluun